50 vuotta teatterilavalla

Kari Mäkilä on hetken kuluttua Hercule Poirot.

Hercule Poirot. Hänet tuntevat kaikki salapoliisiromaanien ystävät. Kari Mäkilä on puolestaan tuttu lähes kaikille karkkilalaisille. Kohta he tuntevat hänet Hercule Poirotina.

Herra Poirot astuu Karkkilasalin näyttämölle ratkomaan Idän pikajunan arvoitusta tulevana lauantaina, ja yksityisetsivän viiksien takaa paljastuu siis herra Mäkilä.

Poirotin rooli on Kari Mäkilän 35. Luku on varsin korkea harrastenäyttelijälle, joka on tehnyt koko työikänsä vaativaa päivätyötä.

Mäkilän ensimmäinen rooli oli 50 vuotta sitten, 1972, Aleksis Kiven kirjoittamassa ja Martti Tschokkisen ohjaamassa näytelmässä Lea. Näytelmä esitettiin Lohjan Teatterin edeltäjän, Lohjan Opistonäyttämön lavalla.

– Katson siitä harrastenäyttelijän urani alkaneen, sillä se oli oikea teatteri ja ohjaaja oli oikea ammattilainen, Kari Mäkilä sanoo Kino Laikan baarissa, jossa hän nauttii lasillisen italialaista Piazza del Castello -punaviiniä.

Näyttelemään Mäkilän ohjasi palo päästä – näyttelemään.

– Tykkäsin olla koulunäytelmissä, ja kai haaveilin vähän teatteriurastakin, mutta maalaispojalle sellainen oli siihen aikaan epärealistista utopiaa, silloin Nummella asunut Mäkilä pohtii.

Ei pyrkinyt Mäkilä teatterikouluun, vaan valitsi porvarisemman tien. Hän lähti opiskelemaan armeijan jälkeen agrologiksi, ja teatteriharrastus jäi. Mutta vain kytemään.

Kipinä roihahti uuteen liekkiin vuonna 1985 Kurussa, jossa hän sai roolin paikallisen nuorisoseuran Lottopotti-näytelmässä. Tämän jälkeen tulivat tutuiksi Nummi-Pusulan kansalaisopiston näytelmäpiirin sekä Lopen Teatterin estradit ja niiden kesänäytelmät. Lopella 2002 esitetty Markku Pölösen Onnen maa oli yhdenlainen merkkipaalu Kari Mäkilän harrastenäyttelijän uralla. Hän esitti siinä maitotilan nuorta isäntää, ja sai samaisesta näytelmästä roolin tasan 20 vuotta myöhemmin Karkkilassa, nyt vanhana isäntänä.

Mäkilä on näytellyt lähes jokaisena kesänä, ja joskus talvellakin, Karkkilan Työväen Näyttämön tuotannoissa vuodesta 2004 lähtien. Hän on yksi KTN:n luotettavista peruspilareista, jonka näyttelijäsuoritus ei petä koskaan, oli rooli minkälainen hyvänsä. Idän pikajunan arvoitus on Mäkilän ensimmäinen jännitysnäytelmä, ja myös Hercule Poirotin rooli poikkeaa kesänäytelmien kenties hieman kepeämmistä rooleista.

Kari Mäkilällä on Poirotina erittäin paljon muistettavia vuorosanoja, jotka ovat kylläkin jo jääneet muistiin.

– Repliikkien muistaminen käy vanhetessa koko ajan vaikeammaksi, Mäkilä harmittelee.

Mieleenpainuvimmiksi teatterikappaleiksi Kari Mäkilä mainitsee taannoiset kolme Niskavuori-näytelmää, mutta roolejaan hän ei osaa asettaa minkäänlaiseen arvojärjestykseen.

– Kaikissa niissä olen viihtynyt ja yrittänyt esittää ne tosissaan, vaan ei vakavissaan, hän määrittää.

Mikä saa 69-vuotiaan lähtemään vaativaan, aikaa vievään ja sitovaan harrastukseen yhä uudestaan?

– Hyvä kysymys! Niin monta kertaa kuin minäkin olen lähipiirilleni vakuuttanut, että tämä oli viimeinen näytelmäni, ja löytänyt itseni vuoden päästä käsikirjoitusvihko kädessäni uuden näytelmän harjoituksissa, Kari Mäkilä sanoo ja nauraa.

Lavalle vetää myös hyviksi ystäviksi vakiintunut teatteriporukka. Sen kanssa treenataan, väsytään, iloitaan ja välillä vähän toraillaankin ja ollaan ensi-illan jälkeen yhtä suurta riemukasta perhettä. Se vie mukanaan.

Teatteriharrastus oli Kari Mäkilälle lisäksi vapauttava vastavoima pankinjohtajan stressaavalle ja vaativalle työlle. Nyt eläkeläisenä Mäkilällä on aikaa näyttelemiselle, mutta tunnollisena ja pedanttina ihmisenä hän on lupautunut myös muihin KTN:n vastuutehtäviin. Hän oli hankevastaavana Tehdasnäyttämön rakennushankkeessa ja sen kahviorakennuksen tekemisessä, ja hän on tällä hetkellä teatterin taloudenhoitaja.

– Toivon kovasti, että teatteriin tulisi uusia aktiivisia ihmisiä, näyttelemään, mutta myös muihin tehtäviin.

Mutta nouseeko Kari Mäkilä ensi kesänä teatteriestradille?

– Enpä luule, hän sanoo, mutta ei taida uskoa itsekään sanojaan.

Piazza del Castello, Rosso Toscana

Kari Mäkilä tunnustaa olevansa hyvän punaviinin ystävä. Hän maistaa Kino Laikassa myynnissä olevaa italialaista Piazza del Castello -punaviiniä. Sen rypälelajikkeet ovat Merlot, Cabernet Savignon ja Sangiovese. Viini määritellään täyteläiseksi ja marjaiseksi. Mäkilä kehuu viinin makua ja arvioi sen sopivan mainiosti myös liharuoan seuraksi. Mutta nyt ei ole aikaa aterioida, sillä Poirotia jo odotellaan näytelmäharjoituksissa.