70-vuotiaan Hannu Niklanderin kiinnostus kirjallisuuteen heräsi jo koulupoikana
Karkkilalaiskirjailija Hannu Niklander täytti tiistaina 70 vuotta. Niklander on työskennellyt ahkerasti myös näinä poikkeusolojen aikana, mutta merkkipäivää hän ei juhlistanut kovin suurella joukolla. Syksyllä häneltä on tarkoitus ilmestyä matkakirja ”Uudesta maailmasta”.
– Työskentelin aikoinaan matkailutoimittajana, joten matkustaminen ja siitä kirjoittaminen ovat sydäntä lähellä. Uudessa kirjassa reissataan Kanadassa, Yhdysvalloissa, Kuubassa, Haitissa, Dominikaanisessa tasavallassa ja Grönlannissa.
– Matkakirjojen kirjoittaminen on vuosien varrella hieman muuttunut. Television matkailuohjelmat ovat pakottaneet alan kirjallisuuden uudistumaan. Ohjelmat esittelevät kohdemaan paikkoja ja kulttuuria usein niin kattavasti, että kirjoissa on oltava jokin muukin koukku.
Tulevan kirjan jälkeenkin kirjoitustyöt jatkuvat, ja Niklanderilla on suunnitelmia vielä ainakin 2–5 kirjaa varten.
– Innostukseni kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen heräsi jo keskikoulussa. Ainekirjoitus oli suosikkiaineeni, ja usein kirjoitin, mitä päähän juolahti ja sovitin sen sitten opettajan antamaan aiheeseen. Tästä saattaa johtua se, että minulle ominaisinta on pieni ja tiivis ilmaisu.
Matkailua ja sukuhistoriaa
Niklander on käsitellyt kirjoissaan myös sukunsa historiaa. Viimeisimmässä Loivaa alamäkeä -sarjassa hän kirjoitti isänsä nuoruuden vaiheista, sitä ennen isän ja pojan suhteesta.
– Todellisista henkilöistä kirjoittaminen on toisaalta helppoa, sillä saatavilla on tietoa, toisaalta vaikeaa, jottei kukaan pahoittaisi kirjasta mieltään. En ole negatiivista palautetta saanut, joten ilmeisesti olen onnistunut. Nämä eivät kylläkään ole elämäkertateoksia, vaan fiktiivisiä tulkintoja todellisista tapahtumista.
Karkkilassa Niklander on asunut 35 vuotta, koko ajan samassa talossa Fagerkullassa. Sitä ennen hänen osoitteensa on löytynyt Vihdistä ja Helsingistä, sekä ulkomailta.
– Asuin Uppsalassa eripituisissa pätkissä noin puolentoista vuoden ajan, ja tavaksi on tullut vierailla siellä pari kertaa vuodessa. Siitä onkin tullut minulle hyvin tuttu kaupunki. Lisäksi olen asunut Sveitsissä reilun kuukauden ja Kanadassa puolisen vuotta sen jokaisessa provinssissa ja territoriossa. Parhaiten viihdyn paikoissa, joissa osaan kieltä hyvin.
Niklander on julkaissut 25 kirjaa ja hänen tuotannostaan löytyy matkakirjojen lisäksi myös runoutta, novelleja ja romaaneja. Hänen esikoiskirjansa ilmestyi 1974 ja ensimmäinen romaani Aurinko katsoo taakseen vuonna 1999. Se sai Kirjallisuuden valtionpalkinnon. 2014 ilmestyneelle matkaesseekokoelmalle Luon katseen luoteeseen myönnettiin puolestaan Kainuun kirjallisuuspalkinto 2015.
Kirjoittaminen sujuu poikkeusoloista huolimatta
Korona-aika ei Niklanderin mukaan ole vaikuttanut kirjailijoiden työhön, kirjallisuuteen kylläkin.
– Vaikuttaisi siltä, että nyt selviytyvät paremmin ne, jotka saavat palstatilaa valtalehdissä. Pienemmät toimijat ovat riippuvaisempia kirjojen julkaisutilaisuuksista, joita ei koronan aikana ole voitu järjestää. Lisäksi kirjastojen sulkeminen haittaa lukijoiden lisäksi myös kirjailijoita.
Kirjamessuja on pidetty jonkin verran koronan aikanakin, mutta sähköisessä muodossa. Se ei kuitenkaan ole sama, kuin fyysinen messutapahtuma.
– Toisten kohtaaminen ja vuorovaikutus jäävät puuttumaan. Normaalioloissa pääsee paremmin tutustumaan uusiin kirjoihin ja kirjailijoihin, jotka virtuaalisissa tapahtumissa jäävät taka-alalle. Sielläkin suuremmat toimijat saavat paremmin näkyvyyttä.
Niklander on toiminut erilaisissa kirjallisuusjärjestöissä ja palkintoraadeissa kotimaassa ja ulkomailla. Suomen kirjailijaliiton hallituksessa hän oli 18 vuotta, sen varapuheenjohtajana useamman vuoden ajan. Lisäksi hän oli 2010-luvun alussa Brysselissä kokoontuvan Euroopan kirjailijajärjestöjen liiton (Fédération des Associations Européennes d’Ecrivains) hallituksen jäsen.
– Se oli hyvä näköalapaikka Euroopan kirjallisuuskenttään. Siellä näki, että meillä Suomessa kirjailijoiden asiat on hoidettu Euroopan mittakaavassa melko hyvin. Toisaalta muissa Pohjoismaissa ne ovat vielä paremmin. Esimerkiksi Norjassa valtio ostaa jokaista ilmestyvää kotimaista kirjaa yhden kappaleen kaikkiin julkisiin kirjastoihin.
