Aurinkovoimala omakotitaloon
Ylijäämäsähkö myydään sähköyhtiölle.

Loppilainen tiilitalo on jäänyt perikunnan kesä- ja tilapäiskäyttöön. Talon lämmitys on sähkön ja varaavan takan varassa. Takkaan riittää polttopuita omasta metsästä. Sähkön hinnan noustua ja energian saannin muututtua tulevaisuudessa epävarmaksi, perikunnassa tehtiin päätös ottaa rinnalle aurinkoenergia.
Tiilitalon viereiseltä rinteeltä löytyi sopivan aurinkoinen nurkka tulevaa aurinkovoimalaa varten. Sen toimittajaksi valikoitui mäntsäläläinen Tornando Oy, joka on erikoistunut maan pinnalle asennettaviin aurinkovoimaloihin.
Perikunnassa riittää reipasta ja osaavaa talkootyövoimaa, joten kymmenpaneelisen aurinkovoimalan tarvitsemat perustustyöt betonivaluineen ja kaapeliojan kaivuineen valmistuivat yhden viikonlopun aikana. Ne ovat myös Tornando Oy:n osaamisaluetta, mutta näin säästettiin rahaa.
Aurinkovoimalapakettiin kuuluvat puisen rungon elementit valmistuivat talotehtaalla ja paneelit tulivat Tornandon kiinalaiselta yhteistyökumppanilta Hunan Red Solarilta. Tornando Oy:n toimitusjohtaja Harri Jansalo ja perikunnan edustaja asensivat voimalan rungon ja paneelit kahdestaan viime viikonloppuna noin yhden työpäivän aikana.
– Tämä aurinkovoimala on yrityksellemme eräänlainen kokeilutyö, jolla testaamme esimerkiksi rakenteiden tuulikestävyyttä, Harri Jansalo kertoi.
Kymmenen aurinkopaneelia riittää tämän talon tarpeisiin
Tornando Oy on pystyttänyt jo useita maan pinnalla seisovia aurinkovoimaloita, joiden energiatuotanto on vaihdellut paneeleiden määrän mukaan. Yhtiöllä on suunnitteilla Ranualle hehtaarin kokoluokan voimala, johon asennetaan peräti 950 aurinkopaneelia. Sen teho on 450 kWp, eli piikkikilowattia, kun vertailun vuoksi tämän tiilitalon voimalan teho on 3,2 kWp. Se riittänee kesäaikaan koko talon sähkön tarpeen tyydyttämiseen, ja ehkä ylikin. Ylijäämäsähkö myydään sähköyhtiölle takaisin. Myytävää kertyy aurinkoisena kesäpäivänä parhaimmillaan kolme kilovattia tunnissa.
Tiilitalon aurinkovoimala valmistui odottamaan sähkötöitä sekä muutamia sähkökomponentteja.
– Suomessa vallitsee nyt pula joistakin yksittäisistä komponenteista, ja esimerkiksi syöttökaapelia pitää odottaa pari kuukautta, Jansalo harmitteli.
Hän antoikin vinkin aurinkovoimalaa suunnitteleville.
– Pitkät toimitusajat vaativat huolellisempaa ennakointia, joten aikataulu on syytä laatia realistiseksi, eli aloittaa suunnittelu ajoissa.
Entä mitä omakotitalon kymmenpaneelinen aurinkovoimala maksaa?
– Tässä tehtiin aika paljon talkootyötä, joten voimalan hinta on tarvikkeineen ja asennustöineen noin 8000 euroa, Tornando Oy:n toimitusjohtaja Harri Jansalo arvioi.