Auto-Kehä juhlii 60 vuottaan perjantaina ja lauantaina

60 vuotta sitten Aimo Liljegren päätti perustaa autoliikkeen Karkkilaan. Uuden Auto-Kehä Oy:n ensimmäinen edustus oli Volkswagen, joskin maahantuojan Lohjan alipisteenä. Yritys aloitti Neckarin valtuutettuna piirimyyjänä 1963. Seuraavana vuonna se alkoi myydä Neckarin rinnalla niin ikään Korpivaara Oy:n maahantuomia Toyotaa ja Citroenia.
Auto-Kehä sai ilmaa siipiensä alle, kasvoi ja joutui etsimään uusia toimitiloja, kunnes se rakensi modernin autoliikkeen nykyiselle paikalleen Helsingintie 7:ään vuonna 1975. Näitä tiloja on vuosien varrella laajennettu, viimeksi muutama vuosi sitten.
Auto-Kehän edustuksessa olivat aikoinaan myös Saab ja Wartburg, kunnes yhtiö alkoi myydä Datsuneita vuonna 1980. Datsunin nimi vaihtui sittemmin Nissaniksi, ja Auto-Kehästä kasvoi maamme merkittävimpiä Nissan-myymälöitä.
Talousneuvoksen arvonimen saanut Aimo Liljegrenin poika Olli Liljegren otti vetovastuun Auto-Kehästä 1986, ja liikkeen kasvu jatkui vahvana. Se valittiin 1992 koko Suomen parhaaksi Nissan-myyjäksi, ja myöhemmin näitä sekä kansainvälisiä titteleitä on tullut rutkasti lisää. Vuonna 1999 Auto-Kehä oli jo maan suurin Nissan-myyjä. 2009 liikkeen edustukseen tuli Peugeot ja tänä vuonna Kia sekä uudelle toimipisteelle Auto-Kehä Lohja Oy:lle lisäksi Mitsubishi.
”60 autoa supertarjouksilla”

Olli Liljegren ja Aimo Liljegren istahtavat toimitusjohtajan huoneeseen ja keskustelevat tulevan viikonlopun tapahtumasta. Auto-Kehä viettää silloin 60-vuotispäiväänsä ja juhlii sitä asiakkaittensa – vanhojen ja uusien – sekä yhteistyökumppaneidensa kanssa.
– Luvassa on kahvia ja torvisoittoa, toimitusjohtaja Olli Liljegren kertoo.
Tarkemmin sanoen muun muassa suomalaisten suosikkilaulajaksi noussut Elias Kaskinen esiintyy myymälässä lauantaina. Olli Liljegren kertoo, että Auto-Kehä myy juhlan kunniaksi Karkkilan, Forssan ja Lohjan myymälöissään 60 uutta Nissania, Peugeotia ja Kiaa ”supertarjouksilla”, ja päivien aikana niissä on paljon muutakin katsottavaa ja koettavaa.
Eläkepäiviään viettävä Aimo Liljegren on yhä jokapäiväinen tuttu Auto-Kehässä.
– Johonkinhan sitä pitää aamuisin lähteä, tulla vaikka tänne töihin, Aimo naurahtaa.
Olli Liljegren sanoo arvostavansa yhä isänsä neuvoja ja pitkää kokemusta autokaupassa.
– Isä antaa minulle edelleen vahvaa taustatukea, toimitusjohtaja vakuuttaa.
”Kevään notkahduksesta selvittiin odotettua nopeammin”
Puhe menee väkisinkin kevääseen ja koronaepidemiaan.
– Se oli todella raskas rahallinen isku meille, Olli Liljegren sanoo.
Uusien autojen kauppa Suomessa pysähtyi melkein kokonaan, myös Auto-Kehässä, joka oli kaiken lisäksi vastikään avannut uuden toimipisteen Lohjalle. Tilanteeseen oli kuitenkin sopeuduttava ja jatkaa valitulla tiellä. Toinen vaihtoehto olisi kuulemma ollut luopua touhusta kokonaan.
Kesä muutti autokaupan kurssia, ja myös uudet autot alkoivat tehdä taas kauppansa. Lisäksi keväällä ja kesällä tuotiin Euroopasta paljon hyväkuntoisia käytettyjä autoja, jotka vietiin nopeasti käsistä.
– Kesän ja syksyn luvut ovat näyttäneet, että toivuimme hetken laskusuhdanteesta jopa odotettua nopeammin. Syyskuun myyntimme näyttäisi olevan 50 prosenttia parempi kuin vuosi sitten, Olli Liljegren iloitsee.
Uusi automerkki Kia on osoittautunut Liljegrenin mukaan onnistuneeksi valinnaksi. Se täydentää pienemmillä malleillaan ja hybrideillään hyvin vakaan ostajakuntansa hankkineita Nissania sekä Peugeotia. Mitsubishi Outlander tuo puolestaan oman vahvan lisänsä katumaasturivalikoimaan.
– Valikoimamme näyttäisi toimivan hyvin, eikä niin sanottua kannibalismia ole tapahtunut, siis että jonkin merkin tai mallin myynti söisi toisen kauppaa, Liljegren pohtii.
Auto-Kehä on mieluisa työpaikka
Toimitusjohtaja antaa jälleen kerran kaiken kunnian yrityksensä menestymisestä tänä vaikeanakin vuonna henkilökunnalleen.
– Ilman heitä ei olisi mitään, se on henkilökuntamme, joka kohtaa asiakkaan ja luo yrityksen ilmapiirin ja tunnelman.
Auto-Kehä on palkannut kesän aikana kahdeksan uutta työntekijää, joita yrityksessä on nyt 55. – Se että meille hakeudutaan töihin, kertonee, että olemme osanneet ehkä tehdä jotakin oikein, Olli Liljegren sanoo turhankin vaatimattomasti.