Erottamattomana osana Ikkalan kesään kuuluva Elopäivä täytti 10 vuotta
Ikkalan kesä huipentui lauantaina perinteiseen Elopäivään, joka järjestettiin nyt kymmenettä kertaa. Sää parani päivän aikana ja paikalle tuli väkeä tuttuun tapaan Ikkalasta, Karkkilasta, Pusulasta ja Vihdistä.
– Autoja on parkissa jo 70, joten sen perusteella kävijöitä saattaa tänään tulla enemmän kuin koskaan, totesi Ikkalan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Olli Sorainen. Myyntipöydissä oli tarjolla monenlaista tavaraa, ja esillä olivat myös paikalliset ja lähialueiden yhdistykset. Kahviossa oli kuvia Ikkalan historiasta ja näyttely kesän kesäteatteriesityksestä. Peikko-Ooppera 3 keräsi yli 400 katsojaa.

Tervehdyksensä tapahtumaan toi Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula (oikealla), joka sai Ikkalan kyläyhdistyksen puheenjohtajalta Olli Soraiselta (vasemmalla) Ikkalan kyläyhdistyksen aktiivin Veikko Möltsin vanhoista valokuvista kokoaman kirjan.
– Kesäteatteriesitys tehtiin kyläläisten yhteisenä ponnistuksena. Yhdistys on muutenkin aktiivinen, syksyllä luvassa on ensiapukurssi ja tanssikurssi, jouluna järjestämme pikkujoulut.
Kahvin lisäksi tarjolla oli makkaraa ja hernekeittoa, ja Ikkalan koulun vanhempainyhdistys paistoi jälleen lettuja. Liikuntaa tarjosivat keppihevoskisa sekä maalitutka. Musiikista vastasi Hyvinkäänkylän puhallinorkesteri.
Tervehdys myös kaupunginjohtajalta
Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula totesi olevansa Ikkalassa kuin kotonaan. Häntä kuultiin ensimmäisen kerran jo kolme vuotta sitten.
– Se oli yksi ensimmäisistä virkatehtävistäni, sillä olin ensimmäistä päivää virassa. Olen kuullut Ikkalasta niin hyviä kuin huonojakin uutisia. Nurmen konepajan sulkeminen oli kylälle kova isku. Onneksi uudella omistajalla vaikuttaa menevän mukavasti ja halua kasvaa ja kehittyä näytti löytyvän, mikä on hieno asia. Ikkalassa tulee kodikas tunne, mikä voi johtua siitä, että olen aikaisemmin ollut pienen paikkakunnan kunnanjohtaja. Vaikka trendi on se, että ihmiset pakkautuvat suuriin asutuskeskuksiin, voi digitalisaation myötä työskennellä miltei missä tahansa ja Ikkalan kaltainen kylä voi olla monelle mieluisa asuinpaikka. Kyläyhdistys muisti Sivulaa valokuvakirjalla, johon Ikkalasta vanhoja valokuvia oli kerännyt kyläyhdistyksen aktiivi Veikko Möltsi.