Heidi Vesterinen on SPR Karkkilan uusi puheenjohtaja
Tähtäimessä on ensiapuryhmän perustaminen.

SPR:n Karkkilan osaston uutena puheenjohtajana on aloittanut Heidi Vesterinen. Hän on ollut SPR:n jäsen pitkään, mutta Karkkilan yhdistyksessä vasta vähemmän aikaa. It-alalla työskentelevä Vesterinen kokee, että hän saa SPR:n toiminnasta hyvää vastapainoa työlleen.
– On mukavaa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Isäni oli Lapissa Yläkemijoen SPR:n osaston puheenjohtaja, joten järjestön toiminta on minulle ennestään tuttua. Lähdin mielelläni mukaan kehittämään ja monipuolistamaan toimintaa. Yritän vielä saada jonkinlaisen käsityksen, mitä kaikkea yhdistys Karkkilassa tekee.
Joitakin kehityskohteita Vesterisellä on kuitenkin jo mielessä.
– Haluaisin esimerkiksi elvyttää ensiapuryhmän uudelleen. Karkkilassa on sellainen aiemmin ollut, mutta sen toiminta on hiipunut. Kiinnostusta toimintaan kyllä on. Tarkoituksena on koota aktiivisesti toimiva ryhmä, jolla olisi säännöllisesti harjoituksia ja koulutuksia.
– Ensiapu on kansalaistaito, jonka tulisi kuulua myös koulujen opetusohjelmaan. Moni pelkää, kun ei oikein tiedä, mitä esimerkiksi onnettomuustilanteessa tulisi toimia. Aina voi kuitenkin soittaa hätänumeroon.
Ystävätoimintaan kaivataan uusia aktiivisia
Karkkilan SPR:ssä erityisesti ystävätoiminta on ollut vireää jo vuodesta 1977. Ensimmäiseltä kurssilta saakka mukana ollut Irma Ekola kertoo, että ystäviä otetaan taas mukaan. Ystäväkurssi pidetään Karkkilan työväenopiston kanssa opistotalolla 8.2. kello 17.30–20.30. Lisätietoja saa Irmalta (040 7522 539, ekola.irma@gmail.com).
– Ystävätoiminta on monimuotoista ja voi pitää sisällään esimerkiksi jutustelua kahvikupin äärellä tai ulkoilua. Uskontoa tai politiikkaa emme tuputa. Ystävä voi auttaa myös kaupassa tai sairaalakäynneillä, mitä on kovasti kiitelty. Tärkeintä on kuitenkin antaa omaa aikaa sen verran kuin pystyy.
– Ystäväpyyntö tulee asiakkaalta itseltään, hänen omaiseltaan tai kotihoidosta. Monesti ystäväsuhde jatkuu elämän loppuun asti. Kun asiakas ei enää pärjää kotona, ystävä käy katsomassa häntä hoitolaitoksessa.
SPR Karkkila hankki joitakin vuosia sitten sähköriksan sponsoreiden ja Ykkösakselin tuella. Sillä kuljetetaan ikäihmisiä asioille ja ulkoilemaan. Uusia kuskeja kuitenkin kaivataan.
Ystävätoiminta on kerännyt paljon kiitosta. Karkkilalainen Hilja Peltola oli niin tyytyväinen yhdistyksen toimintaan, että testamenttasi sille omaisuutensa. Yhdistys hankki testamentin turvin huoneiston Karkkilan keskustasta Valtakadulta. Peltolan muistoksi tilan nimeksi tuli Hiljan Kammari.
– Pian Kammaria voi hyödyntää täysin ja sitä voivat vuokrata myös muut yhdistykset esimerkiksi vuosikokouksiinsa, puheenjohtaja Heidi Vesterinen toteaa.
Tilaan on muun muassa tulossa näyttö, jolla voi esitellä vaikkapa kokousmateriaalia.