JM Autolasi muutti Lepolantielle
Lakianharjulla toiminut autojen lasien korjauksia ja vaihtoja tekevä JM Autolasi muutti touko-kesäkuun vaihteessa Lepolantielle. Muun muassa koronavirustilanteesta johtuneiden viivästysten takia yrittäjä Jyrki Yliaho pääsi aloittamaan uusissa tiloissa vasta nyt.
– Kevät on ollut aika vaihtelevaa. Asiakkaita on välillä paljon, sitten taas vähemmän.
Suurempiin tiloihin vaihtamisen syynä oli tuulilasivarasto, joka ei olisi mahtunut vanhaan paikkaan. Tilaa tuli lisää 230 neliömetriä.
– Tarkoitus on hankkia varastoon yleisimpiä malleja ja luotettavia, hyväksi havaittuja merkkejä. Tänne tulee ajoittain myös erikoisempia vanhempia autoja. Niillekin saa sopivat lasit tilaamalla tai teettämällä. Lasien valmistajilla on Suomessa hyvät varastot, eivätkä toimitusajat ole valtavan pitkiä. Näin alkuun varastoomme tulee 1500 lasia. Tarkoituksena on myös perustaa verkkokauppa yrityksille.
Tuulilasin vauriot kannattaa korjata heti
Jyrki Yliaho on tehnyt lasinvaihtoja yksityisten ja autoliikkeiden autoihin yli 10 vuoden ajan. Muuton ohella yrityksen tyyppi muuttui osakeyhtiöksi. Lasinkorjausten ja -vaihtojen ohella Yliaho tekee myös renkaanvaihtoja sekä myy vanteita. Karkkilan lisäksi hänellä on toimipiste Turussa.
– Olen käynyt siellä parina päivänä viikossa korjaamassa laseja erityisesti paikallisille autoliikkeille. Se tarkoittaa tietysti sitä, että silloin en ole täällä. Siksi lisätyövoiman palkkaaminen tulee jossain vaiheessa ajankohtaiseksi.
Yliaho toteaa, että tänä keväänä olosuhteet ovat olleet sellaiset, että pikkukiviä ja renkaiden nastoja on lennellyt ja korjattavaa on monen auton tuulilasissa. Koronavirustilanteen johdosta ihmiset ovat jonkin verran lykänneet autoon tehtäviä korjauksia.
– Katsastusten vuoksi hommaa on näin korona-aikanakin riittänyt jonkin verran, mutta yleisesti ottaen tänä keväänä ei ole ollut niin vilkasta kuin viime vuonna.
– Pienempiä kolhuja ei ole ehkä lähdetty heti korjaamaan. Loputtomiin sitä ei kuitenkaan kannata lykätä, sillä kiveniskemät laajenevat herkästi.
Laseissa on nykyisin paljon elektroniikkaa, jonka johdosta tuulilasivakuutukset ovat yleistyneet. Silloin lasin korjaus veloitetaan vakuutusyhtiöltä ja asiakas maksaa korjaamolle vaihdosta vain omavastuuosuuden. Tuulilasit ovat myös kantavia rakenteita, jonka takia niiden on oltava hyvässä kunnossa.
– Viime vuosina katsastuksissa on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota tuulilasin kuntoon ja siksi kaikki mahdolliset viat on hyvä korjata ennen katsastukseen menoa.