John Westmoreland avasi karkkilalaisen keikkakesän

Yhdysvaltalainen muusikko ja laulaja John Westmoreland vieraili Karkkilassa Tehtaan Hotellilla viime torstaina. Mies säesti itseään kitaralla sekä tekemällään ukrainalaisella kielisoittimella.
Pohjois-Carolinassa asuva Westmoreland on vieraillut kahdesti aiemminkin maassamme, jopa Karkkilassa, kun hän heitti laulukeikan Pikkupässissä toissa vuonna. Hän vierailee Suomessa koko kesän Koneen säätiön Lauttasaaren taiteilijaresidenssissä.
John Westmorelandin suvun juuret löytyvät Pohjanmaalta, joskin hän on syntynyt Yhdysvalloissa eikä osaa suomea. Miehen kutsui maahan Helsingin yliopiston siirtolaiskulttuurin tutkimusryhmä, jonka yhdyshenkilö on karkkilalainen Kirsti Salmi-Niklander. Hän organisoi Westmorelandin matkajärjestelyjä Suomessa.

Hänen keikkojaan junailee Kirsti Salmi-Niklander.
John Westmoreland esittää 1900-luvun alussa suositun toisen polven amerikansuomalaisen Matti Huhdan tekemiä lauluja. Huhta tunnettiin Rapakon takana taiteilijanimellä T-Bone Slim. Boheemin junapummin ja reissumiehen tekstit nousivat Yhdysvalloissa uuteen suosioon 1960-luvulla.
– Hän innoitti silloin varsinkin surrealistisia kirjailijoita ja kansalaisoikeusliikkeen laulajia, Salmi-Niklander kertoi.
Matti Huhta oli ilmeisen monisärmäinen mies, jonka edesottamuksista suku ei kaiketi aina pitänyt. Kirsti Salmi-Niklanderin mukaan tietoja hänen elämänsä vaiheista alkaa löytyä vähitellen.
John Westmoreland on itseoikeutettu T-Bone Slimin laulujen tulkitsija, sillä jokin aika sitten paljastui, että Huhta on Johnin isosetä.
Kovasti maastamme pitävä Westmoreland aikoo nauttia Suomen suvesta. Samalla suomalaiset saavat tuulahduksen viime vuosisadan työläisen elämästä Yhdysvalloissa kantaaottavien laulujen avulla. John Westmoreland esiintyi Tehtaan Hotellilla