Joulumieltä varhaisessa vaiheessa

Karkkilan Latu ry sai heti joulukuusikampanjansa alkuvaiheessa mieluisan yhteydenoton yksityishenkilöltä, joka tahtoi osoittaa joulumieltä hankkimalla joulukuusen eteenpäin lahjoitettavaksi. Hän toivoi lahjoituksen tuovan iloa ja yllätystä kuusen saajalle. Ladun tehtäväksi jäi lahjoituskohteen valinta ja kuusen toimittaminen perille. Hetken mietinnän jälkeen kuusen saajaksi valikoitui Karviaisen Palvelukeskuksen ruokala, joka on palvelukeskuksen asukkaiden käytössä.
– Ajattelimme tuoda pilkahduksen valoa ja joulun tunnelmaa talon asukkaiden arkeen, jota tämä korona-aika on erityisesti synkentänyt, kertoo kuusen pystytykseen osallistunut Jaska Halttunen.
– On hienoa huomata miten hyvät teot kasvavat ja ihmiset ottavat pyyteettömästi osaa tähän talkooponnistukseen, toteaa Tapani Ylihärsilä ja pitää yksityisen lahjoittajan tekoa erityisen hienona eleenä.
Näinä aikoina muutenkin raskaan terveydenhuoltoalan ja sitä tukevien palveluiden henkilökunta toimii poikkeuksellisen vaativissa oloissa. Työtaakan helpottamiseksi kuusi laitettiin jalkaan ja koristeltiin Karkkilan Ladun voimin.
– Tämä on ollut monille erityisen raskas vuosi. Kun yhteiskunta sulkeutuu vallitsevan epidemiatilanteen vuoksi ja normaalit toimitavat lakkaavat väliaikaisesti olemasta, on tämä joulu varmasti monille normaalia tärkeämpi juhla. Keskellä pimeyttä on pilkahdus valoa ja toivo tulevasta, miettii Halttunen.
Kuusen pystyttäjät poistuvat. Latvatähti ja valot jatkavat hämärtyvässä illassa heidän työtään.