Kaikkien aikojen ensimmäinen HögFORM oli menestys
Kahden päivän aikana muotoilun, taiteen ja kirjallisuuden kiinnostavampiin pieniin merkkeihin tutustui 1500 ihmistä.

HögFORM-messut kokosivat viikonloppuna Konepajahallille tämän hetken kiinnostavimpia pieniä designmerkkejä, taidekäsityön ja taiteen tekijöitä sekä pienkustantamoja. Ala-Emalin kulttuuriyhdistys Monttu ry:n kaksipäiväinen tapahtuma oli heti näin ensimmäisellä kerralla menestys.
– Arvioimme etukäteen, että täällä käy yhteensä 800 ihmistä, mutta se määrä täyttyi jo ensimmäisenä päivänä. Kahden päivän lopullinen luku oli 1500. Päätimmekin saman tien, että tätä jatketaan myös tulevina vuosina, totesi messuja organisoinut vintageliike Vintamon Mari Salovaara.
HögFORM herätti huomiota Karkkilan ulkopuolellakin, se huomioitiin esimerkiksi Radio Novalla. Näytteilleasettajia oli lähes 60 Kouvolaa, Saloa ja Turkua myöten.
Hyvinkäältä paikalle oli saapunut Nea Krantz, jonka yritys NEA design tekee tuotteita kierrätysmateriaaleista. Neule- ja trikoovaatteista syntyy pipoja, mutta tällä kertaa hänellä oli mukanaan pääasiassa nahkatuotteita, kuten laukkuja, reppuja ja lompakoita.
– Materiaalina olen käyttänyt muun muassa vanhoja nahkatakkeja. Oikein hoidettuna nahasta valmistetut tuotteet kestävät vuosikymmeniä. Moni ei tiedä, että vanhat nahkavaatteet ovat ongelmajätettä. Siksi ne kannattaa hyödyntää mahdollisuuksien mukaan uusiin tuotteisiin.
Krantz teki alun perin työkseen kenkiä, mutta lopetti niiden valmistuksen.
– Kenkien valmistuksessa tarvitaan erikoistyökoneita, ja nyt pärjään normaalilla teollisuusompelukoneella. Kengissä käytetään liimoja, jotka sisältävät ympäristölle haitallisia kemikaaleja, ja yritän välttää sellaisten käyttämistä.
Krantz on myynyt tuotteitaan Karkkilan torilla, mutta edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo tovi, Hän tuli mielellään paikalle, kun kutsu kävi.
– Tällaisessa vanhassa tehdashallissa on upeaa tunnelmaa ja rosoisuutta.








