Karkkila näytti parhaita puoliaan Uudenmaan Liiton vierailulla
Vierailulla tutustuttiin paikallisiin yrityksiin ja luontoon.

Karkkila sai perjantaina kymmenkunta vierasta Uudenmaan Liitosta. Mukana oli asiantuntijoita arkkitehtuurista ilmastoasioihin. Heitä opasti täkäläisiin kohteisiin Karkkilan kaupunginvaltuuston maakuntaparlamenttiryhmä, johon kuuluivat Jarkko Ilonen (vas), Essi Jumisko (sdp), Jani Laaksonen (ps), Seppo Meri (kok) ja Anna Tallgren (kok).
– Loimme Uudenmaan Maakuntaparlamentti -risteilyllä viime marraskuussa ensimmäiset kontaktit Uudenmaan liiton toimijoihin. Samalla kutsuimme heidät vieraaksemme Karkkilaan, maakuntaparlamenttiryhmästä kerrotaan.

– Vierailu onnistui hyvin ja siitä tuli meidän näköisemme. Vieraat olivat vaikuttuneita päivästään Karkkilassa. Loimme vahvat kontaktit yhteistyölle ja uudistimme samalla hieman ummehtuneita tapoja kaupungin edunvalvonnassa. Useaa puoluetta edustava poliittinen ryhmittymä tekee näin vahvasti Karkkilan edunvalvontaa.
Vierailun kohteiksi ja asiantuntijoiksi oli kutsuttu paikallisia yrityksiä, yhdistyksiä ja kaupunkiorganisaation edustajia. Tehtaan Hotellista kertoi yrittäjä Leena Hasselman, kaupunginjohtaja Tuija Telén kaupungista, sen vahvuuksista ja haasteista yleisesti.
– Karkkilalla on paljon velkaa ja talousvaikeuksia, ja sen vanha maine on varjostanut kaupungin julkisuuskuvaa. Kaupungissa on kuitenkin vireää kulttuurielämää ja vapaaehtoistoimintaa sekä aktiivisia yrittäjiä. Kaupunki on myös turvallinen ja rauhallinen paikka elää. Nämä vahvuudet tulivat esille erityisesti korona-aikana kotimaanmatkailun vilkastuttua, totesi Telén.
Tehtaan Hotellilta suunnattiin Fagerkullaan ja Pakariin museonjohtaja Tommi Kuutsan ja Milla Malmbergin luo. Koskireittiä kuljettiin Karkkilan Ladun puheenjohtajan Teemu Linnakosken opastuksella. Lounas nautittiin Ravintola Rinteellä ja tutustuttiin samalla Karkkilan Työväentaloon. Lopuksi ohjelmassa oli tutustuminen Ala-Emalin yrityskeskittymään. Arkkitehti Tiina Valpolan presentaation jälkeen tiloja esittelivät Toikkakiinteistöt Oy:n Pertti Toikka ja Kino Laikan Mika Lätti. Loppumaljat nosteltiin Laikan La Moderna -baarissa.
– Vierailun teemoja olivat luontomatkailu, liikenneväylät, perinnetietoisuus, kulttuuri, pilotoinnit ja innovaatiot, ja niissä näemme mahdollisuuden yhteistyöhön. Päivän ohjelma tuki hyvin valitsemiamme teemoja, ryhmästä kerrottiin.
Maakuntaparlamenttiryhmä toimii sillanrakentajana ja kontaktien luojana. Seuraava askel on jatkaa tiivistä yhteistyötä Uudenmaan liiton suuntaan ja esitellä ehdotuksia toimeenpaneville elimille.
Yhtenä konkreettisena rahoitusta vaativana esimerkkinä ryhmä mainitsee vanhaan masuunin johtavan sillan huonon kunnon, jonka takia se on käyttökiellossa juuri ennen parhaan turismisesongin alkua.