”Kaupungintalon seinälle kuuluisi monen muunkin kädenjäljet”

Vuoden 2020 karkkilalainen Jaska Halttunen piti pienen kiitospuheen nettiyleisölle Karkkilasalissa. Hän korosti monien muidenkin henkilöiden panosta niiden asioiden eteen, joista hänet nyt muistettiin valintaperusteissa.
– Kaupungintalon seinälle kuuluisi saman tien päästä monen muunkin kädenjäljet. Esimerkiksi Karkkilan Frisbeegolfkerhon jengi sekä Karkkilan Ladun porukka tekevät pyyteetöntä duunia tahoillaan Karkkilan positiivisen näkyvyyden ja meidän hyvinvointimme eteen luomalla kaikille ilmaisia liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksia, Jaska Halttunen hehkutti.
Ensiyllätyksestä toivuttuaan Halttunen aikoo jatkaa valitsemallaan tiellä, pyöräillä, liikkua luonnossa ja yrittää viedä luontoa lähemmäksi ihmistä – tai ihmistä lähemmäksi luontoa.

Tekoja muiden eteen

Jaska Halttunen muutti vaimonsa Outi Heiniön kanssa Karkkilaan vuonna 2004 Outin papan rakentamaan rintamamiestaloon Sudettiin.
– Aluksi vuokralle, jotta päästiin ottamaan tuntumaa Karkkilaan asumispaikkana, Jaska Halttunen sanoo.
Karkkilan taika iski heti, ja pariskunta jäi pysyvästi tänne. Sittemmin heille syntyi Pihla-tytär, ja perheeseen kuuluu nykyään myös viidesluokkalainen Pyry sekä Martta-koira.
Jaska oli ennen nykyistä pestiä Sabora Pharmalla nelisen vuotta töissä Etevalla lähihoitajana, joksi hän valmistui vuonna 1994. Hänen työhistoriaansa kuuluu myös muun muassa työskentelyä päihdekuntoutujien kanssa, kiinteistönhuollossa ja rakennuksilla. Halttunen opiskeli neljä vuotta Lahden muotoiluinstituutissa, josta valmistui 2004. Kätevien käsiensä ja taiteellisen silmänsä avulla Jaska on laatinut pukusuunnittelun Rock´n roll never dies -elokuvaan.
Halttunen on ollut aktiivinen myös työn ulkopuolella. Innokkaana frisbeegolfaajana hän päätti alkaa puuhata Karkkilaan lajille rataa, koska täältä sellaista ei löytynyt. Kaupungin luvalla ja ahkerien talkookavereiden avulla Asemanrantaan alkoi nousta ”fribarata” vuonna 2008. Se kiemurteli Asemanrannan metsikössä ja nurmikentällä aluksi 14-väyläisenä, mutta on nykyään täysimittainen frisbeegolfrata, joka kerää kehuja ja harrastajia sekä kilpailijoita ympäri maan ja jolla heitetään vuosittain 30 000 kierrosta. Rata sai kaupungilta hiljattain viiden vuoden jatkosopimuksen, mutta yhdistys toivoo sille pysyvää paikkaa Asemanrannasta.
– Jospa lumenkaatopaikallekin löytyisi jokin järkevämpi paikka kuin ulkoilualue kauniin Pyhäjärvemme rannasta ja Natura-alueen kyljestä, Jaska heittää viestin kaupungin suuntaan.

Karkkila on luontokaupunki, siksi metsiä tulee säästää

Jätettyään frisbeegolfyhdistyksen touhut muille aktiivisille, Jaska Halttunen keskittyi Karkkilan Ladun toimintaan. Hän on ollut yhdistyksen mukana suunnittelemassa ja rakentamassa kiiteltyjä retkeilyreittejä Karkkilan lähimetsiin.
– Luonto ja liikunta ovat aina olleet elossani mukana, mutta viime vuosina niistä on tullut minulle entistä tärkeämpiä. Lähiluonnon merkitystä asumisviihtyisyyden takaamiseksi ei voi aliarvioida. Karkkila on luontokaupunki, jolla on rajattomat mahdollisuudet kehittää kaupunkilaisten viihtyvyyttä, kaupungin vetovoimaisuutta ja matkailua. Lähiluontoa tuhoamalla se ei onnistu. Kukaan ei tule katsomaan Uudenmaan komeimpia ja karuimpia päätehakkuita, Jaska pamauttaa.
Halttusta kismittää viimevuotiset hakkuut Toivikkeella ja Ruuhilammella.
– Polkujen vierestä on metsää kaatunut paljon, eikä ole kauan, kun Maijalankoskelta kaadettiin isoja jo komeita kuusia ”vaarallisina”, Halttunen jatkaa.
– En tiedä olenko väärässä, mutta mielestäni kaupunki voisi itse määritellä mistä ja kuinka paljon puuta kaadetaan. Näkisin mielelläni, että kaupungin ulkoilualueilla kiellettäisiin päätehakkuut kokonaan ja mentäisiin ns. jatkuvan kasvun taktiikalla.
Hän iloitsee siitä, että muutamat isot ja vähän pienemmät metsänomistajat ovat lahjoittaneet tai myyneet luontoarvoiltaan arvokkaita kohteita Metso-ohjelmaan.
Jaska Halttunen on havainnut, että Karkkila on täynnä aktiivisia tekijöitä niin kolmannen sektorin kuin ”tavallisten” ihmisten piirissä.
– Heidän johdonmukainen kuulemisensa ja mukaan otto päätöksentekoon loisi hyvää vuorovaikutusta ja pohjaa, jonka varassa pystyisimme mihin vaan, Halttunen arvelee.

Pyörällä Suomen kartalle

Jaska Halttunen innostui tosissaan pyöräilystä vajaa kymmenen vuotta sitten. Hän ajoi ensin fillarillaan Hangosta Nuorgamiin ja hän teki matkastaan Fillaripäiväkirjan. Sen jälkeen hän alkoi tehdä pyöräreissuja lähimetsiin ja sitten Suomen kansallispuistoihin. Niistä kuvaamansa sympaattiset matkavideot saivat suosiota niin, että eräs tv-kanava innostui lähettämään ne valtakunnan verkossa. Jaska alettiin tuntea pian muuallakin kuin Karkkilassa. Työn alla on uusi kirja, Fillaripäiväkirja2, joka on tietokirjapohjainen elämysteos bikepackingista eli maastopyöräretkeilystä. Ja eiköhän hymyilevä partasuu nähdä jatkossa myös telkkarissa.