Koripalloa pelataan useissa ikäluokissa
Tyttöjen U19-joukkue sai vieraita kaukaa Koillismaalta.

Karkkilan Urheilijoilla on koripallojoukkueita monissa ikäluokissa niin tytöissä kuin pojissa. KaU:n U19-sarjan tytöt pelaavat valtakunnallista I divisioonaa Eemeli Laaksosen valmennuksessa. Karkkila on yhdeksäntenä 12 joukkueen sarjassa.
Sunnuntaina KaU sai liikuntahallilla vastaansa sarjakakkosen Koillismaalta. Taivalkosken Kuohu (TaKu) pääsi viikonlopun Forssa–Karkkila-kiertueelle vain kahdeksan tytön voimin. Joukkue hävisi lauantaina Forssan Feeniksille neljällä pisteellä, KaU lähti otteluun puolestaan useamman ottelun tappioputkessa.
Taivalkoskelaisten riveistä oli pudonnut yksi tyttö, joten aloitusviisikolla oli käytössään vain kaksi vaihtopelaajaa. Karkkilan rotaatio koostui kymmenestä pelaajasta. Molempien joukkueiden ikähaarukka on suuri, sillä nuorimmat pelaajat ovat 13-vuotiaita.
Sunnuntain peli lähti alusta saakka vieraiden komennossa. Ottelun voittajasta ei ollut missään vaiheessa epävarmuutta, vaikka karkkilalaiset taistelivatkin sisukkaasti. Ei auttanut edes hämmentävän näköinen pelikuvio, jossa kotijoukkueen tytöt rakensivat käsi kädessä pelaajaringin palloa pitävän vastustajan ympärille.
Lisäksi TaKun kannattajat olivat äänekkäämpiä kuin karkkilalaisyleisö, joka yritti vastata rytmikkäisiin Kuohu-huutoihin: Kauhu, Kauhu…
Mikään ei auttanut, vaan taivalkoskelaiset pakkasivat kymmentuntiselle kotimatkalle tyytyväiset nuoret sekä kolme sarjapistettä, jotka irtosivat lukemin 90–49. Samalla selvisi, että Taivalkosken Kuohu nousi sarjansa kärkeen.
Kotijoukkueen paras pisteiden tekijä oli Wilma Suna (17), TaKun Olivia Koivukangas nakutti puolestaan 36 pistettä. KaU:n Veera Salo nappasi kahdeksan levypalloa, vieraiden maajoukkuetyttö Niina Rokolampi 15. Syöttötilaston ykköset olivat KaU:n Jemina Alén (8) ja TaKun Laura Luokkanen (5).
Karkkilan U19-tyttöjen seuraava kotiottelu on lauantaina 11.2. espoolaista Lepya vastaan.