Kuntokärpäsessä puntit kolisevat jälleen

Saliasiakkaat ovat palanneet treenaamaan, mutta ryhmäliikkujat empivät vielä.
Yrittäjä Manta Rozmanin kasvoilla on selvästi helpottuneempi ilme kuin vuosi sitten. Hänen yrityksensä Karkkilan Kuntokärpänen kävi tosi syvällä koronapandemian ja erityisesti sen aiheuttamien rajoitusten vuoksi. Tilanne on ollut samanlainen monilla muillakin maamme kuntosaliyrittäjillä, joista useat ovat joutuneet asettamaan käsipainot viimeisen kerran telineisiinsä ja sulkemaan ovensa.
– Onneksi saimme sinniteltyä ja pidettyä firman pystyssä, Manta Rozman huokaa.
– Nyt on taas into päällä ja katseet suunnattuina kohti syksyä, hän riemuitsee.
Rozman kertoo, että kuntosaliasiakkaat ovat jo palanneet kolistelemaan Kärpäsen laitteita, mutta ryhmäliikkujat ovat varovaisempia. Kärpäsen ryhmäliikuntatarjonta on ollut jo jonkin aikaa hyvinkin kattava, mutta tunneilla on ollut vielä hiukan väljää. Ilmiö on valtakunnallinen, mutta varmasti myös ryhmäliikkujat palaavat vähitellen tunneille.
Kuntokärpäsen ryhmäliikunnan kesäaikataulu astuu voimaan 30. toukokuuta. Se sisältää viisi ulkotuntia, ja Rozman uskoo, että ihmiset rohkenevat osallistua niille paremmin kuin sisäliikuntaan. Uusista ulkotunneista hän mainitsee uimarannan Rantakärpäsen ja Kesäillan lihastalkoot.
Livejumppaa Aikakoneen tahdittamana
Liimamäen tanssisali tarjoaa varovaisimmillekin turvalliset puitteet yhteisjumpan ja laviksen harrastamiseen. Kuntokärpänen valloittaa Liimiksen ensimmäisen kerran lauantaina 21. toukokuuta. Silloin on Liimamäen kauden avajaiset, jonka yhteydessä Kuntokärpänen järjestää livejumpan. Kello 14.30 alkavaa liikunnallista jumppatuntia vauhdittaa livemusiikki legendaarisen Aikakoneen tahdissa. Yhtye esiintyy myöhemmin illalla myös Liimiksen tanssiyleisölle. Manta Rozman toivoo paljon väkeä suureen
tanssisaliin jytäjumppailemaan ja tanssahtelemaan.
– Liimiksellä joraillaan jumppa- ja tanssiaskellusten yhdistelmällä ja sopivalla ripauksella aitoa aerobicciä. Kaikki pääsevät varmasti mukaan jumppafiilinkiin ja tunnelmaan, Rozman määrittää.
Lipun voi ostaa Kuntokärpäsestä ennakkoon 19.5. saakka.
Junalla Liimiksen avajaisiin!
Liimiksen avajaisiin ja Kärpäsen livejumppaan pääsee ensimmäistä kertaa uuden kaupunkijunan kyydissä. Matkalippujen määrä on rajallinen, joten kyyti kannattaa varata ennakkoon vaikkapa livejumppalipun oston yhteydessä. 21.5. Matkalippuja saa myös rahastajatytöltä junan lähtöpaikalta. Jos tikettejä riittää, paluulipun voi hankkia Liimiksen grillikiskalta. Yhden suunnan käteisellä maksettava lippu on 3€ ja edestakainen 5€.
Kaupunkijunan aikataulu avajaispäivänä: Liimikseen klo 20, 20.45 ja 21.30. Paluu Liimiksestä klo 23.30, 00.10 ja 00.30.
Kyyti Liimikseen lähtee Pikkupässin edestä ja paluu samaiseen paikkaan. Ennakkolippua ostaessasi voi varata paikan haluamaansa kyytiin. Kuntokärpäsen yhteistyökumppaneita ovat Pub Pikkupässi ja Toikkakiinteistöt Oy. Kuntokärpäsen asiakaspalvelu avoinna ma klo 16–17, ti klo 14–17 sekä to klo 14–18.