Lähilauantai nosti esille paikallisten yritysten tarjontaa
Lauantaina vietettiin Yrittäjien valtakunnallisesti lanseeraamaa Lähilauantaita, jonka tarkoituksena oli tuoda esille paikallisia yrityksiä ja niiden palvelutarjontaa. Myös Karkkilassa päivään osallistuttiin aktiivisesti.
– Aivan tarkkaa tietoa meillä ei ole osallistuneiden yritysten määrästä, sillä jokainen sai tulla mukaan haluamallaan tavalla ilman ilmoitusvelvollisuutta, kertoo päivää Karkkilassa organisoinut Jaana Syrjälä. Hän tarjoaa sijaispalvelua yrityksessään Kurjenpuola.
Palautteen kerääminen on vasta alkanut, mutta Syrjälän mukaan päivä vaikuttaa olleen varsin onnistunut.
– Jo tässä vaiheessa kiitän kaikkia mukana olleita, sekä yrityksiä että asiakkaita. On hienoa, että tapahtumiin lähdetään mukaan, yhteishengellä on suuri voima. Voimme vaikuttaa yhdessä muulloinkin, että saamme pitää lähipalvelut käytössämme myös tulevaisuudessa.
Koruissa ja sisustusesineissä suositaan kotimaista terästä

Karkkilan Aito-Kullan Minna Malmström oli iloinen, kun Lähilauantai sai väkeä liikkeelle heti aamusta.
– Tällä hetkellä kiinnostaa kotimainen design, muun muassa Lempi-sarjan korut. Vastikään Vuoden koruksi valittu karkkilalaisen Viilun Tuohi Hopea -koru on ollut erittäin kysytty ja on tällä hetkellä loppu valikoimista. Onneksi meiltä löytyy Viilun muita tuotteita, ja Tuohi Hopeaa tulee myyntiin heti, kun sitä on taas saatavilla, kertoo Minna Malmström.
– Suomessa tehdään todella laadukkaita terästuotteita ja se on nyt suosittu materiaali kelloissa, maljakoissa ja vadeissa sekä sisustusesineissä. Ihmiset viettävät nyt paljon kotona, joten monet suunnittelijat ovat panostaneet sisustusesineisiin.
Aito Kullassa ehtivät pistäytyä myös Tekstiilitalo Grönholmin Eveliina Rytkönen ja Emilia Kivikoski. He kertoivat, että Grönholmilta haettiin päivän aikana kevät- ja kesävaatteita sekä kesäisiä verhokankaita.
– Kun aurinko alkaa paistaa, kesäisemmät kuosit kiinnostavat niin vaatteissa kuin sisustustekstiileissäkin. Vaikka juhla-asuja on mennyt hieman tavallista vähemmän, moni odottaa selvästi jo kovasti pääsyä juhlimaan, mainitsi Eveliina Rytkönen.
Malmström huomautti, että ihmisiä menee korona-aikanakin naimisiin ja valmistuu opinnoistaan. Silloin ostetaan tietenkin lahjoja.
Lähilauantai käynnisti Puutarha Sundströmin kevätkauden

Puutarha Sundströmin kevätkauden käynnistyminen osui yksiin Lähilauantain kanssa. Yrittäjä Virpi Vuoristo oli ajankohtaan tyytyväinen, sillä kauden aloitus sai kampanjapäivästä mukavasti lisäpotkua. Päivän hittituote olivat puutarhan itse kasvattamat leikkotulppaanit.
– Meillä oli niitä viime vuonna ensimmäistä kertaa ja ne ovat olleet hyvin suosittuja. Myymme ne suoraa asiakkaille, emme tukkuun. Myös muut itse tuottamamme kukat ovat olleet kysyttyjä, ja näin pääsiäisen tietämissä haetaan esimerkiksi narsisseja ja krookuksia.
Kotimaisia sipulikukkia on tullut tänä keväänä hyvin tarjolle. Niitä yhdistelemällä saa kotiin hyvin keväistä tai pääsiäistunnelmaa.
– Myös orvokit ovat olleet suosittuja kevätkukkia, mutta niitä saadaan kuitenkin vasta pääsiäisen jälkeen, kun yöpakkaset ovat ohi.
Vuoristo arvioi, että kuluvasta kukkakauppavuodesta on tulossa viime vuoden kaltainen. Aikaa vietetään kotona ja moni kiinnittää huomiota kodin ja pihan viihtyvyyteen. Siihen kuuluvat myös kasvit.
– Yrttien ja vihannesten taimien kasvu on nyt hyvässä vauhdissa. Huhtikuussa on hyvää aikaa suunnitella oman puutarhan laittoa ja peukalot ehtii saada vihreäksi vielä tämän kevään aikana.
Taideharrastuksen lisääntyminen näkynyt Framillessa

Viime vuonna ja kuluvana keväänä on vietetty tpaljon aikaa kotona, ja sen myötä moni on aloittanut uusia harrastuksia. Kehystämö ja taidetarvikeliike Framillessa on nähty, että kiinnostus taiteen tekemiseen on nyt lisääntynyt.
– Paljon haetaan ihan perustaidetarvikkeita, kuten akryylimaaleja, maalauspohjia ja siveltimiä. Menekissä näkyi kasvua jo viime syksynä ja kiinnostus on vain jatkunut, kertoi yrittäjä Piia Majava.
Framillessa ovat asioineet useammin myös kokeneemmat taiteen harrastajat.
– Nyt maalaillaan kotona, kun Työväenopistossa tai muuallakaan ei ole menossa lähikursseja.
Framillessa tehdään myös kehystyksiä, puusepäntöitä ja entisöintejä.
– Näitäkin on ollut jonkin verran, mutta ei aivan samaan tapaan kuin aikaisempina vuosina. Kysyttyjä ovat olleet varsinkin karkkilalaisen Viilu-tuotemerkin korut, seinäkellot ja rasiat.
Kevään vaatemuodissa näkyy rohkeampaa värien käyttöä

Vaateliike Frank yhdisti Lähilauantaina voimansa kotimaista kosmetiikkaa valmistavan Malankan kanssa. Frankin yrittäjä Sofia Lundqvist kertoi, että päivän aikana liikkeestä haettiin muun muassa neuleita, kauluspaitoja sekä kevätuutuuksia.
– Kevään muodissa näkyy aiempaa enemmän väriä ja varsinkin pastellisävyt ovat suosittuja. Juhlia ei juurikaan nyt järjestetä, joten juhlavaatteita menee vähemmän, joskin niitä ostetaan tulevaisuutta silmällä pitäen.
Lundqvist muistutti, että juhlakauden alkuun on muutenkin vielä aikaa. Jos koronatilanne kesää kohti helpottuu ja juhlia saa taas järjestää, on vielä hyvin aikaa hankkia juhlavaatteita.
Malankan yrittäjä Maareta Ahonen totesi, että kosmetiikkatuotteista on mennyt paljon erityisesti käsirasvaa.
– Kysynnässä näkyy selvästi se, että ihmiset pesevät nyt paljon käsiä. Se kuivattaa ihoa ja silloin kannattaa hankkia voide, joka säilyttää käsien ihon luonnollisen kosteuden.
Romuenkelissä tehtiin löytöjä

Romuenkelissä kävi Lähilauantaina paljon väkeä valikoimaa katselemassa, ja moni tutustuja myös noukki hyllyistä ostettavaa. Yrittäjä Sami Hakkaraisen mukaan mikään tuoteryhmä ei noussut ylitse muiden.
– Aika lailla laidasta laitaan on tavaraa haettu. Päivä yllätti positiivisesti. Väkeä on käynyt poikkeusaikoina vaihtelevasti, joinakin päivinä on hiljaista ja äkkiä vilskettä taas riittää. On hienoa, että ihmiset ovat lähteneet liikkeelle.
Romuenkelissä on keväisin ollut tavallisesti perinteiset markkinat renkaidenvaihdon aikaan. Tänä vuonna ne olisivat olleet vieläpä 10-vuotisjuhlamarkkinat, mutta niitä ei päästä järjestämään.
– Pitää seurailla tilannetta, jos sellaiset olisi vaikkapa hieman myöhemmin.