Lamppu vai trumpetti?

Fagerkulla on saanut myös viime vuosina uusia tulokkaita. Kolmisen vuotta sitten valkoiseksi rapattuun taloon muutti Kaarina Katajisto puolisonsa kanssa.

– Sanoin miehelleni, että kun lapset lentävät pesästä, muutetaan Karkkilaan. Ei minulla tänne mitään siteitä ollut, tämä oli vain paikka, jonka ohi ajettiin matkalla kesämökille, nauraa Kaarina. – Piipahdin täällä kerran poikaystävän kaverin luona nuorena tyttönä. Toinen tutustuminen oli 1990-luvulla, kun töitäni oli Karkkilassa Uudenmaan taitelijoitten näyttelyssä. Kummatkin käynnit toivat tunteen vehreästä ja kesäisen aurinkoisesta paikasta, joten siitä varmaan tuli paikan viehätys alitajuntaan, hän tuumii.

Niinpä kun nuorin lapsista oli koonnut kimpsunsa ja kampsunsa, Kaarina vähän huvikseenkin silmäili Karkkilan myynnissä olevia asuntoja. Mutta heti tärppäsi: monta kuukautta ei mennyt, kun muuttokuorma vei kohti Fagerkullaa.
– Rakastuin tähän taloon välittömästi. Tykkään muun muassa siitä, että sisään astuessa ei tiedä, miltä ajanjaksolta koti on, vaan siinä on ajallisestikin eri kerroksia.
Koti onkin sisustettu eri aikakausien huonekaluilla viihtyisäksi ja jännittäväksi paikaksi.
Kaarina Katajisto on kuvataiteilija, valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän on myös taideterapeutti ja ratkaisukeskeinen valmentaja.
Nykyinen koti inspiroi taiteilijaa. Yläkerrasssa on ateljee.
– Kehitin täällä antiikki- ja vintageosista lamppumalliston, ja sen parissa olen nyt työskennellyt. Minua kiehtoo kierrätys, ei sellainen pakosti tehtävä, vaan ajatus siitä, mitä uutta ja uniikkia vanhasta saa. Kutsun työni ideaa monimalistiseksi, siis monista erilaisista elementeistä rakentuvaksi. Pyrin siihen, että mallistoni lamput olisivat taideteoksen ja käyttöesineen rajapinnassa.

Monet venttiilit, torvisoittimet ja käsiporat ovat löytäneet uuden elämän lamppuina, lienevätkö samalla valaistuneet? Lamput ovat yhtä kaikki varsin yllättäviä ja mielikuvituksellisia, eikä niissäkään ole leimallisesti mikään aikakausi esillä.
– Materiaalin lamppuihini saan kirpputoreilta ja antiikkiliikkeistä. Putkiliikkeistä saa messinki- ja kupariliitoksia monenlaisiin tarpeisiin. Lamput kootaan näiden erilaisten kierteiden avulla, lisäksi liimaan joitain osia yhteen teollisuusliimalla tai sitten bondic-liitoksilla. Se puolestaan on samaa kuin hampaiden paikka-aine, joka kovettuu uv-säteilyn vaikutuksesta. Työvaiheiden kehittelyyn meni alkuun paljon aikaa, mutta nyt prosessi on jalostunut ja tiedän miten lamput kannattaa koota. Voin siis keskittyä entistä enemmän tuotteiden muotoiluun ja ideointiin.
Kaarina Katajisto myy lamppuja omilla verkkosivuillaan www.deejavuu.com. Hänen oli tarkoitus viedä mallistonsa tänä vuonna Habitare-messuille, mutta koronan takia ne peruuntuivat. Hän toivoo, että ensi vuonna mallisto on messuilla esillä. Hän tekee tuotteita myös tilauksesta.
Yksi side Karkkilaan, Fagerkullaan ja uuteen kotiin löytyi vasta muuton jälkeen.
– Kävi ilmi, että sisareni mies Keijo Mahlamäki asui lapsuutensa ja nuoruutensa tässä samalla tontilla olleessa, aikoinaan puretussa talossa. Hänen lapsuudenmaisemansa ei vaan koskaan ollut tullut puheeksi, hämmästelee Kaarina Katajisto.