Linnut rakentajina
Lintujen pesät ovat taidokkaita rakennelmia tai vain kuoppa maassa.
Suomessa pesii säännöllisesti hiukan alle 300 lintulajia. Ne rakentavat pesän, johon munivat ja jossa suurin osa kasvattaa poikasensa. Osa lintulajeistamme ovat niin sanottuja pesäpakolaisia, joiden poikaset jättävät syntymäkotinsa heti munasta ulos murtauduttuaan. Näitä ovat erityisesti metsäkanat, kahlaajat ja vesilinnut.
Tietysti tässäkin porukassa täytyy olla yksi poikkeus. Käki on tunnetusti järjestänyt asiansa niin mukavasti, että se vain nauttii kesäisistä lemmen hetkistä ja jättää jälkikasvunsa muiden hoidettavaksi. Se ei vaivaa päätään myöskään rakennushuolilla.
Monet rannoilla pesivät lajit, kuten kahlaajalinnut kuopivat maahan pienen montuntapaisen ja laskevat siihen neljä munaansa. Lokit ja tiirat saattavat sentään jonkin heinänkorren oman kuoppansa pehmusteeksi tipauttaa.
Linnut muuraavat, sitovat, nivovat ja kovertavat pesiä
Lintumaailmasta löytyy myös todellisia rakennusmestareita ja timpureita. Räystäspääsky muuraa savesta taidokkaan ja käsittämättömän kestävän pesäbunkkerin talon räystään suojaan ja pehmustaa sen pehmeillä heinillä. Laastina se käyttää sylkeään. Joku on laskenut, että yhteen pesään tarvitaan noin tuhat nokallista savea.
Savi on myös monen rastaslajin pesämateriaali. Löysin kerran mustarastaan pesän, jonka sidosaineena oli käytetty lisäksi muovisuikaleita. Linnut osaavat siis tehdä luoviakin ratkaisuja.
Kestävimmät kodit tekevät tikat. Ne nakuttavat joka kevät uuden pesäkolon sopivaan puunrunkoon, jossa poikaset ovat hyvin suojassa vihollisilta. Kesän jälkeen tyhjiksi jääneet tikkayksiöt kelpaavat seuraavana vuonna mainiosti muille kololinnuille, kuten tiaisille, kottaraisille ja pikkupöllöille. Tikankolojen ja ihmisten nikkaroimien pönttöjen liepeillä vietetäänkin keväisin todellisia asuntomarkkinoita, joissa ei jonotusnumeroja tunneta.
Pesien kierrätystä on myös muilla lajeilla. Monet haukat etsivät kodikseen vanhan variksenpesän. Harakat puolestaan rakentavat pyöreän linnan kattoineen, seinineen ja kaksine uloskäynteineen. Ihmisen silmään pesä saattaa näyttää risuhökötykseltä, mutta tosiasiassa se on taidolla tehty tukeva, suojaava, mutta ilmava asumus, jossa savesta muurattu vankka permanto.
Naakka oli jo hävitä Suomesta, kun sopivia kirkontorneja tiilenkoloineen ei enää löytynyt pesäpaikoiksi. Älykkäänä varislintuna laji löysi pulmaan ratkaisun – voimalinjatolppien ontot poikkiputket. Naakkayhdyskunnat valtasivat nopeasti voimalinjat ja on nykyään erittäin runsaslukuinen laji.
Suomen pienin lintu, hippiäinen, tekee pesänsä kuuseen sammalesta, naavasta ja hämähäkinseitistä. Pikkuruisen pallopesän höyhen- ja karvavuoteella on takuulla lämmin varttua.
Yksi taidokkaimmista pesänrakentajista on pussitiainen. Se kutoo puun oksasta riippuvan pesänsä heinistä ja saroista ja päällystää sen pinnan osmankäämin siemennukalla. Koiras saattaa rakentaa ronkelille puolisoehdokkaalleen suurella vaivalla jopa puolen tusinaa kosiopesää, joista neiti sitten saattaa valita sopivimman.
Lintujen asuntopulaa voi helpottaa
Nykyinen tehokas metsänhoito ei palvele lintuja. Pesäpuiksi sopivat lahorungot usein hävitetään, samoin tautien vaivaamat puut, joiden tuholaishyönteiset tarjoaisivat ravintoa linnuille.
Ihminen voi tulla lintujen avuksi. Me voimme rakentaa tai ostaa valmiina pönttöjä kolopesijöille ja ripustaa niitä omaan pihaan. Jos pönttöjä vie metsään, lupa on ensin kysyttävä metsänomistajalta. Koolleen sopivia uuttuja kaipaavat kipeästi monet tiais- ja pöllölajit, kottarainen, kirjosieppo, leppälintu, puukiipijä, telkkä, koskelot ja pohjoisen uivelo.
Myös pääskyjen huutavaa asuntopulaa voi helpottaa. Tervapääskyille kelpaavat korkealle asennetut pönttörakennelmat ja räystäspääskyjä voi houkutella pesimään kiinnittämällä tukilautahyllyjä räystäiden alle.
