Mansner Oy:llä alkaa koneistajakurssi
Yritys hakee helpotusta krooniseen työvoimapulaan kurssilla, jonka se toteuttaa Suomen Yrittäjäopiston kanssa.

Pula työvoimasta on Suomessa kroonista. Ammattitaitoisia ja työhaluisia tekijöitä kaivataan myös metallialalla. Karkkilalainen Mansner Oy on yksi osaavia tekijöitä kaipaava yritys.
Mansnerilla on käännetty kohta kaikki kivet ja selattu TE-toimiston tarjonta, jotta yritykseen löytyisi kaksi ammattitaitoista CNC-koneistajaa.
Töitä 14 miljoonan liikevaihtoa pyörittävässä yhtiössä kyllä olisi ja kaikki sen kuutisenkymmentä koneistajaa ja neljäkymmentä työstökonetta ovat täystyöllistettyjä, vieläpä kahdessa vuorossa. Koneistajien lisäksi Mansner Oy työllistää reilut 30 työntekijää, jotka työskentelevät muun muassa kokoonpanotehtävissä.
– Töitä olisi tarjolla enemmänkin, mutta pula tekijöistä estää jo yrityksen kasvumahdollisuudet, kertoo Mansnerin tuotantopäällikkö Hannu Stenholm.
Yhtiöllä on suunnitelmissa tilojen laajentaminen nykyisistä noin 4000 neliöstä.
Mansner Oy on osallistunut muutaman kerran rekrykoulutuksiin, joissa on kurssitettu uusia tekijöitä sorvin ja jyrsimen käyttäjiksi.
– Olemme saaneet niiden kautta meille kymmenen ihmistä, ja he kaikki ovat täällä edelleen töissä, Hannu Stenholm iloitsee.
Mansner Oy aloittaa jälleen uuden rekrytointikurssin. Sen kouluttajakumppani Suomen Yrittäjäopisto haki lehti-ilmoituksella ja TE-toimiston kautta halukkaita kouluttautumaan koneistajaksi.
Haku toi tutustumaan Mansnerin toimintaan kolme henkilöä. Määrä voi tuntua pieneltä, mutta Stenholm ja Yrittäjäopiston kouluttaja Markus Lindqvist ovat tyytyväisiä.
– Kaikki kolme vaikuttavat motivoituneilta ja sopivilta tähän työhön, Markus Lindqvist arvelee.
Edessä ovat hakijoiden haastattelut, joiden perusteella katsotaan puolin ja toisin, saisiko Mansner heistä uusia koulutettavia.
Koulutusta myös etänä
Tämänkertainen koulutus poikkeaa aiemmista Mansnerin kursseista. Nyt kurssitus tehdään Lindqvistin opastuksella etänä, mutta työssäoppiminen luonnollisesti Mansnerilla. Opiskelijat saavat käyttöönsä Suomen Yrittäjäopiston läppärit ja koulutukseen sopivat ohjelmat, joita he käyttävät vaikkapa kotoa käsin. Kurssi kestää työssäoppimispäivineen 18 viikkoa, ja se alkaa 23. maaliskuuta.
– Voin vakuuttaa, että koulutus vaatii paljon, tapaamme Teamsissa päivittäin aamukahdeksan ja viidentoista välillä, ja omaksuttavaa on runsaasti, Markus Lindqvist kertoo realistisesti.
Mansner valitsee kurssin päätyttyä kaksi henkilöä, jotka jatkavat yrityksen palkkalistoilla koneistajan taidon omaksumista, kuten koodausta.
Tavoitteena hyvä ammatti ja vakaa työpaikka
Markus Alanko, Kyösti Grefve ja Tero Varalahti ovat kiinnostuneita koneistajan koulutuksesta. Heillä ei ole tästä työstä kokemusta, mikä ei Hannu Stenholmin ja Markus Lindqvistin mukaan estä mitenkään uuden ammatin oppimista.
– Motivaatio, tahto oppia ja tehdä töitä ratkaisevat, Stenholm ja Lindqvist vakuuttavat.
Hakijoilla on takanaan pitkä historia eri ammatteja ja työpaikkoja. Tällä hetkellä he ovat lomautettuja tai työttömiä, ja ikänsä töitä tehneenä haluavat pysyvän ja vakaan ammatin ja työpaikan. He ovat kuulleet Mansnerin maineen hyvänä työpaikkana, mikä lisäsi halua hakeutua koneistajan oppiin.
– Se, että meillä työskentelevien keskimääräinen työsuhteen pituus on 17 vuotta, saattaa kertoa jotakin, Hannu Stenholm vahvistaa.