MeriMetillä on töitä, mutta tekijöitä kaivataan

Karkkilalainen metallialan yritys MeriMet kulkee hyvässä myötätuulessa, mutta pula työntekijöistä ja Ukrainan sota heittävät varjonsa myös sen horisonttiin.
Vuodesta 2o19 MeriMetin toimitusjohtajana työskennellyt Jari Tikkala esittelee yrityksen uudistuvaa ja lisääntyvää konekantaa. Sorvit ja NC-keskukset työstävät kappaleita, joita toimitetaan asennusvalmiina komponentteina moninaisiin työkoneisiin asiakkaille ympäri maailmaa. Tikkala kertoo, että MeriMetin liiketoiminta on kasvanut kannattavasti samalla, kun sitä on määrätietoisesti uudistettu. Käytännössä uudistus tarkoittaa investointeja työkoneisiin ja automaatioon sekä sisäisiin toimintamalleihin ja osaamiseen.
MeriMetin maalaamo automatisoitiin jo muutama vuosi sitten, ja verstaan puolelle hankittiin robotti panostamaan monitoimikonetta ja viimeistelemään sen tekemät kappaleet. Vajaa vuosi sitten asennettu FMS-järjestelmä puolestaan auttaa koneistajien työtä.
– Nyt järjestelmässä on kaksi vaakakaraista työstökeskusta, joista uusin DMG Morin toimittama keskus saatiin tuotantokäyttöön tämän vuoden alussa, Jari Tikkala sanoo.
Toimitusjohtaja on ylpeä myös tehtaan lähes 20 vuotta palvelleen valmistusjärjestelmän uudistamisesta. Se kasvattaa yhtiön tuotantokapasiteettia, ja tuotantoprosessit tekevät ison loikan digitalisaation hyödyntämisessä.
– Hyppy 1990-luvulta 2020-luvulle on iso, mutta se tehdään hallitusti, Tikkala vakuuttaa.
Tuotannonohjauksen uusi ohjelmisto lisää prosessin läpinäkyvyyttä ja ennustettavuutta.
– Koneistajat näkevät ohjelmiston kautta tuotannossa olevien töiden etenemisen, jolloin voidaan ennakoida mahdollisten toimenpiteiden tarve koneistuspalettien lataukseen tai työkalujen huoltoon.
Kaiken ytimessä on henkilöstö
Hienotkaan koneet eivät ole tehokkaita ilman päteviä ja motivoituneita ihmisiä. Tämä tiedostetaan myös MeriMetissä, jossa on toimitusjohtaja Jari Tikkalan sanoin reivattu yrityskulttuuria uuteen suuntaan.
– Haluamme rohkaista työntekijöitä oppimaan ja jakamaan osaamistaan työyhteisössä, Tikkala valottaa ja lisää, että lähtökohtana on ollut luoda turvallinen ympäristö ihmisten väliselle kanssakäymiselle, jossa jokainen uskaltaa ilmaista itseään ja ajatella avoimesti ääneen.
Tämä on ollut toimitusjohtajan mielestä yksi suurimmista muutoksista yrityksen kaikilla tasoilla. Esimerkiksi johtamisessa jopa edellytetään itsenäistä päätöksentekoa.
Tikkala paljastaa, että MeriMetillä on alkamassa koulutusohjelma työntekijän henkilökohtaiselle urapolulle, jonka päässä saattaa olla esimerkiksi koneistusmestarin tutkinto.
Keväällä on tiedossa jälleen koneistajien hankkimiseksi suunnattu rekrykoulutus Faktia Oy:n kanssa.
– Ammattitaitoisista koneistajista ja NC-operaattoreista on meillä, kuten muillakin alan yrityksillä krooninen pula ja haemme heitä kaikkien välineiden avulla, Jari Tikkala toteaa ja kehottaa alan osaajia ottamaan yhteyttä.
Toinen uhka saattaa siintää jo lähikuukausina. Jos Venäjän hyökkäys Ukrainaan jatkuu pitkään, läntisissä maissa voi ilmetä pulaa monista raaka-aineista, joiden tuottaja ja vartija itänaapurimme on.
– Katsokaamme tulevaisuuteen kuitenkin positiivisesti, aina kovin joviaalin oloinen toimitusjohtaja Jari Tikkala kehottaa.
MeriMet Oy
- Perustettu 1983
- Erikoistunut vaativien ja keskiraskaiden teräs- ja valukomponenttien sekä kokoonpanojen valmistukseen, varastointiin ja logistiikkaan
- Henkilöstöä noin 40
- Toimitusjohtaja Jari Tikkala
- Perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Seppo Meri
- Liikevaihto yli 6 M€