Mika Lätiltä aluevaltaus runoihin – Samaan suuntaan taipuvat tarjoaa vaikuttavan lukukokemuksen

Karkkilalaisen Mika Lätin runokirjan Samaan suuntaan taipuvat takakannessa on teksti ”Nämä ovat aamuisin kirjoitettuja runoja. Oli hiljaisuutta, kahvia ja paperia. Päivän realiteetit eivät olleet vielä katkaisseet mielikuvituksen ja kynän välistä yhteyttä”.

Takakannen sitaatti kiteyttää mainiosti tuoreen runokirjan sisällön. Teknisesti Samaan suuntaan taipuvat -kirjassa on 101 sivua ja 63 runoa. Siinä on siis kelpo määrä luettavaa, mutta vielä enemmän sulateltavaa.

Lätin runot ovat yön ja unen jäljiltä neitseellistä ajatuksenvirtaa, kuin sateen jälkeiseen puhtaaseen lumeen ilmestyneet jäniksen jäljet. Kummastakaan ei äkkiseltään tiedä, mihin suuntaan runo tai jänis on loikkinut. Mutta menty on, välillä hurjillakin loikilla.

Yö on raivannut runoilijan ajatuksen virtavedeltä kaikki padot, eikä alkava arki ole uusia vielä kasannut esteeksi. Lätin runovirta ei kuitenkaan matele kuin tylsä ja hidas Aurajoki, sillä lukija huomaa äkkiä joutuneensa keskelle koskea ja törmänneensä sanojen ja säkeitten karikkoon.

Siinä sitä sitten ollaan ja mietitään miten päästä eteenpäin. Usein ei pääsekään ennen kuin palaa monta riviä yläjuoksuun ja yrittää uudesta kohtaa.

Joku sanoi, että nämä ovat vaikeita runoja, toinen väitti absurdeiksi.

– Elämä on vaikeampaa ja arki absurdimpaa, pohtii runoilija itse eikä suostu avaamaan runojensa koodia sen enempää.

Ei tietysti pidäkään. Lukijalla on taskussaan avainnippu, josta kyllä löytyy avain jokaisen runon oveen. No, ehkä muutama uksi jää avaamatta.

Joku huomasi, että Lätin runoissa on paljon kuolemaa. Ensi lukemisella en ollut sitä huomannut. Sen sijaan silmiin pisti huumori. Tai ei se pistänyt, vaan kurkisti rivien välistä ja lymyili sanojen takana. Kirjan huumorissa on monia värejä, eikä vähiten mustaa ja kyllä, vilahtaahan siellä viikatemieskin monessa kohtaa.

Mutta enemmän kuin kuolemaa, kirjassa on paljon rakkautta. Lätin rakkaus ei huuda tai vanno ikuisuuttaan, vaan loikoo hienovaraisesti, väillä toki raa´an paljastavastikin aviovuoteella.

Hellät tehot
Sylisi suloissa,
niin hellät tehot,
että viikon vietä puun konkelossa,
eikä hymyni hyydy
että sinua pidän mallina
kun rantaudun saareen
että ihosi nukalla vuoraan leppäkerttujen pesät,
ettei niillä olisi koskaan kylmä
että maailman ympäri juoksen,
kaksi ja puoli kertaa,
vaikka vieressäsi pysyn
että jos nyt kuolisin,
eläisin silti
sylisi suloissa,
hellistä tehoistasi.

Mika Lätti kertoo kypsyttäneensä runoja mielessään pari vuotta ennen kuin purki ne aamuisin paperille ja lopulta tietokoneen varastoon. Samalla sanat, lauseet, virkkeet ja kappaleet tiivistyivät. Niistä karsiutui turha, ja osa jäi tietokoneen uumeniin.

Samaan suuntaan taipuvat -runokirjan on kustantanut Sputnik Oy. Sen edustaja Aki Kaurismäki toteaa vain, että Lätti nousee runoillaan kirkkaasti Bablo Nerudan ja Jacques Prévertin joukkoon.

Mikä Lätin Samaan suuntaan taipuvat julkaistaan torstaina 10.9. ja se on ostettavissa Karkkilan Aito Kullasta, Kaupunkilehti Karkkilalaisen toimituksesta, hyvin varustetuista kirjakaupoista ja Adlibriksen, Suomalaisen Kirjakaupan ja Prisman nettikaupoista.

Mika Lättiä on selvästi jännittänyt runokirjan julkistaminen – kelläpä esikoisrunoilijalla ei olisi apolloperhosia vatsassa?

Neulan silmä
Ystäväni, toverini, joko olet lukenut runoni?
Olivatko ne hyviä?
Jos olivat, niin huh huhu, mikä helpotus.
Yritän kestää onneni.
En nylje sitä elävältä, en vertaile, en unohda pakastimeen,
enkä myy heittiöiden lettukesteille kermavaahdoksi.
Jos ne olivat huonoja, hyppään neulan silmään,
enkä tule sieltä koskaan pois. En tule koskaan pois!
En vaikka maaniteltaisiin.
Ystäväni, toverini, joko olet lukenut runoni?