Mika Lätiltä elämäkertateos Wallu Valpiosta

Wallu Valpio -niminen julkisuuden henkilö on ollut minulle lähes tuntematon. Syynä siihen on varmaankin se, etten ole kyennyt koskaan seuraamaan kaupallisten tv-kanavien niin sanottuja viihdeohjelmia, ja saan henkisiä allergiaoireita juorulehdistä ja -palstoista. Siellä Valpio on nimittäin viihtynyt näemmä yli 20 vuotta.
Luettuni karkkilalaisen Mika Lätin kirjoittaman ja Tammen kustantaman elämäkertateoksen Wallu Valpio – Minun tieni, tiedän miehestä paljon. Ehkä enemmän kuin edes haluaisin tietää. Lätti riisuu ystävänsä ja entisen opiskelukaverinsa yhtä alastomaksi kuin päähenkilö itsekin usein teki – konkreettisesti ja julkisesti.
Minun tieni on kertomus alle 50-vuotiaasta itsestään brändin rakentaneesta keskisuomalaispojasta, joka on hankkinut elantonsa rokkikonserttituottajana, tv-juontajana ja viihteen monitoimihenkilönä. Valpio on ristitty ”mediapersoonaksi”, joka uransa alkuaikoina tuppautui tähtien ja julkkisten pöytään, kunnes hänestä itsestään tuli tähti, tai ainakin julkkis, jonka seuraan kannatti hakeutua. Siis jos halusi viihde- tai rokkipiireihin.
Päästyään piireihin, mediapersoona Wallu Valpio halusi pysyä niissä. Sen takia hänen oli oltava koko ajan näkyvillä – ja saatavilla, jos joku sattuisi tarjoamaan viihdealan töitä. Itse mies ei ole hakenut yhtään työpaikkaa. Töitä avoimelle ja suulaalle miehelle tarjottiin. Valpio sai omia radio- ja tv-ohjelmia, ja juontokeikkoja riitti. MTV3:n Far out -niminen viihdeohjelma teki Valpiosta koko kansan superjulkun, joka tunnistettiin Hangosta Utsjoelle.
Näkyvillä olo vaati Valpion kohdalla lähes ympäriviikkoista ja -vuorokautista päivystämistä Helsingin ravintoloissa ja yökerhoissa, joihin hänelle oli niin sanottu nahkavippikortti, eli pääsy jonojen ohi milloin vain ja missä kunnossa hyvänsä. Kunto ei tosiaankaan ollut aina skarppi, sillä kapakoissa kului tolkuttomasti alkoholia ja huumeita – kirjan mukaan ei kuitenkaan suonensisäisiä.
Wallu Valpio kiistää koskaan olleensa huumeriippuvainen perusteenaan, ettei ole ikinä itse joutunut ostamaan kamoja, vaan niitä on hänelle aina tarjottu. Sen sijaan alkoholia, viime vuosina siideriä, hän kutsuu jokapäiväiseksi ystäväkseen.
Vielä yksi Wallu Valpion addikti nousee kirjassa vahvasti esille. Naiset, erityisesti pitkäsääriset nailonsukkahousuihin sonnustautuneet, ovat Valpion suuri heikkous. Heitä miehellä on kirjan mukaan riittänyt paljon ja useita samanaikaisesti. Elämän varrelle mahtuu jokunen pitempiaikainenkin suhde, kuten Niina o.s. Heralaan, jonka kanssa Valpiolla on tytär.
Luin joskus jostakin lööpistä, että Valpio kehuskeli olleensa seksisuhteessa tuhannen naisen kanssa. Kirjan mukaan hän on antanut tatuoida kylkiinsä ex tyttöystäviensä nimiä, mutta tuskin laihan miehen kupeisiin tuhatta nimeä mahtuu. Tai mistä minä tiedän.
Kirjassa muutamat ääneen pääsevät Wallu Valpion tyttö- ja muut ystävät kuvaavat miestä julkisen kuvan takana herkäksi ja syvästi ajattelevaksi. Erityisesti tämä näkyy Valpion suhteesta äitiinsä, jota hän ei kuitenkaan kutsu äidiksi, vaan Leenaksi. Tyttöystävien ja tyttären nimien joukossa Valpion rinnassa komeilee koirankokoinen teksti ÄITI.
Näinä aikoina yhdestä jos toisesta kilpa-autoilijasta ja jääkiekkoilijasta ilmestyy elämäkerta. Niiden joukkoon mahtuu hyvin kirja mediapersoona Wallu Valpiosta, joskin hyvän ja imevän alun jälkeen 442 sivua on hiukan liikaa. Tiedän, että juuri kapakkaikään yltäneet pojanklopit hihittelevät ja hehettelevät kännikokemuksilleen ja naisseikkailuilleen, jotka ovat ulkopuolisten korviin lähinnä piinallista kuultavaa ja aiheuttavat myötähäpeää.
Myös Minun tieni -elämäkerrasta olisi hyvin voinut jättää pois satakunta sivua koheltamista ja sekoilua. Kapakkakohtaukset kun muistuttavat toisiaan.
Valtakunnallistakin julkisuutta saanut Wallu Valpio – Minun tieni on viihdyttävä kirja. Mika Lätin kieli on pelkistynyt sitten romaanin Takaovi ja on paikoitellen hyvin hersyvää ja mehevää luettavaa. Kuten sanottu Lätin teksti imaisee mukaansa, mutta toisiaan seuraavien kapakkakohtausten vuoksi lukemisessa on pidettävä välillä taukoja.
Wallu Valpio – Minun tieni -teoksessa on ainekset hyvään myyntiin sekä päähenkilön mielenkiintoisen persoonan että hyvän kirjoitusasunsa ansiosta. Kirjaa ei valitettavasti ole myynnissä Karkkilassa, mutta ainakin Nummelan supermarketeista sitä pitäisi löytymän.