”On tärkeää ymmärtää eri maiden kansallisia kertomuksia”

Ikäihmisten yliopistossa pureuduttiin Suomen ja Venäjän maailmankuvien törmäykseen.

Työväenopiston Ikäihmisten yliopistossa pohdittiin, miksi historia käsitetään Venäjällä ja lännessä eri tavoilla. Aiheesta luennoi filosofian maisteri, väitöskirjatutkija Aleksi Marti Helsingin yliopiston Suomen tarinat -hankkeesta.
– Ihminen on pohjimmiltaan tarinoita kertova eläin, ja tarinat ovat kaikissa kulttuureissa luonnollinen tapa järjestää tietoa, jäsentää arkipäiväistä toimintaa ja vaikuttaa päätöksiemme tekoon.
– Baltian maiden ja Ukrainan mielenosoitukset, Berliinin muurin murtuminen ja Neuvostoliiton romahtaminen edustavat liberaalin demokratian voittokulkua ja tietä kohti parempaa tulevaisuutta. Venäjän näkökulmasta ne johtivat katastrofiin, ”mafiakapitalismiin” sekä anarkian ja nöyryytyksen vuosiin.
Venäjän ja lännen vastakkainasettelussa polttoaineena ovat toimineet etenkin toiseen maailmansotaan liittyvät muistiriidat. Suomalaisten ja venäläisten käsitys sodan tapahtumista eroaa selvästi toisistaan.

– Neuvostoliitto menetti sodassa yli 23 miljoonaa ihmistä. Siksi sodan merkitys venäläisessä kansallisessa tarinassa on niin vahva.
Suomen ja Venäjän kansalliset tarinat muistuttavat Martin mukaan yllättävän paljon toisiaan.
– Molemmat maat korostavat vieraan valloittajan karkottamista rauhanomaisen kansan mailta ja olemassaolon säilyttämistä sankarillisten tekojen ja uhrausten jälkeen. Toki sama kaava löytyy monen muunkin maan kansallisesta tarinasta.
– Venäjä on joutunut puolustautumaan mongoleja, Ruotsia sekä Napoleonin ja Hitlerin joukkoja vastaan. Toisaalta Venäjä on myös hyökännyt moneen valtioon.
Suomi on saanut osansa Venäjän propagandasta. Suomi oli toisessa maailmansodassa Saksan liittolainen, mistä Venäjä on viime aikoina usein muistuttanut.
– Suomessa puhutaan usein erillissodasta, mutta akateemisessa historiantutkimuksessa tämä käsitys on kumottu. Suomi oli Saksan liittolainen. Osallistuimme myös Leningradin piiritykseen, vaikka emme kaupunkiin varsinaisesti hyökänneetkään. Erityisesti Saksassa menneisyys on vahvasti läsnä vielä nykypäivänäkin. Suomessakin on menneisyyttä käyty läpi huomattavasti tarkemmin kuin Venäjällä.
Moni pöyristyi Venäjän hyökättyä Ukrainaan.
– Putinin näkee Ukrainan historiallisena osana Venäjää, joten hänen näkökulmastaan päätös oli looginen. Putinin Venäjä puolustaa mielestään omaa aluettaan. Tästä näkövinkkelistä NATO:n laajentuminen näyttäytyy uhkana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Putinin hyökkäyssota olisi millään tavalla oikeutettu tai että kaikki venäläiset olisivat samaa mieltä tai kollektiivisesti vastuussa sodasta.
Kansallisten kertomusten voima ja vaikutus ihmisten ajatteluun olisi Martin mukaan tärkeää tiedostaa nykyistä paremmin.
– Historia ei ole koskaan vain yksi tarina tai yksi totuus. Koulutuksella on tärkeä merkitys, jolloin ajattelu ei lukkiudu vain ahtaaseen kansalliseen muottiin.