Onnen maa hurmaa kesällä Tehdasnäyttämöllä

Markku Pölösen ja Heikki Kujanpään tangomusikaali Onnen maa nähdään kesällä Karkkilan Tehdasnäyttämöllä. Markku Pölösen samannimiseen suosikkielokuvaan perustuva musikaali kertoo tangontäyteisen, hauskan ja tunteellisen tarinan kesästä 1964. Suomen maaseutu alkaa tyhjentyä, agraarinen maailma kadota, ihmiset muuttavat kaupunkeihin ja töihin tehtaisiin. Viattomuuden ajan hiljalleen kadotessa ihmiset tuntevat kuitenkin aivan samoja tunteita, vaikka ympäristö ja elinolosuhteet muuttuvat.
Kaupunkiin muuttanut Tenho tulee viettämään lomaa kotitilalleen. Edessä on elämysten ja muutosten kesä. Suomea koittelee valtava tangon huuma; kaipaillaan satumaahan jääneisiin kesäisiin muistoihin, mutta samalla uusi musiikki ja uusi maailma vyöryvät vääjäämättömästi esiin.
Musikaalin ohjaa Karkkilan Työväen Näyttämölle Heikki Kujanpää ja sen koreografiasta, puvuista ja laulujen harjoittamisesta vastaa Mika Nikander. Unto Monosen hienot klassikkotangot sekä kapellimestari Anna Tallgrenin tätä tuotantoa varten säveltämät uudet laulut siivittävät tarinaa upeasti laulavan näyttelijäkaartin tulkitsemina.
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat ry.
Onnen maa nähdään Tehdasnäyttämöllä (Valtatie 26 F) 13.7.–17.8. Liput ennakkoon maksavat 25 €/22 €, ovelta 28 €/25 € (sisältävät palvelumaksun 2 €). Ennakkomyynti www.netticket.fi, puh. 0600 399499 (1.00 €/min+pvm/mpm) ma–pe klo 9–21, la–su klo 13–21.
Rooleissa: Kalle Kotilainen (Tenho), Saija Saarinen (Virva), Eeva Alasalmi, Kari Mäkilä, Anu Pirja Frosterus, Mika Tallgren, Virpi Lepistö, Taavi Lehtonen, Matias Heikkinen, Vesa Syrjänen, Tero Vepsäläinen, Suvi Koivuharju, Mari Nurminen, Seija Tikkanen, Ida Sosunov, Atte Kaukolinna, Mirva Mäntynen, Satu Ahjoniemi, Mika Nikander, Ilona Heathfield, Johanna Velin, Janita Velin, Elli Halme.
Onnen maa: ohjaus Heikki Kujanpää, koreografia ja puvut Mika Nikander, kapellimestari Anna Tallgren, tuotanto Mika Nikander/KTN.