Palveluissa ruuhkaa: Passi ja henkilökortti kannattaa uusia ajoissa
Henkilöpapereita jonottavalla voi olla edessään pitkä odotus.

Koronapandemian helpottuminen ja Ukrainan sota ovat saaneet ihmiset uusimaan henkilöpapereitaan. Karkkilaisen Studio KuvaLeipomon Henna Mitrunen kertoo, että poliisin lupapalveluissa on nyt melkoisesti ruuhkaa.
– Jos passi tai henkilökortti on päässyt vanhentumaan, ne kannattaa uusia piakkoin. Aikaa lupapalvelupisteeseen voi joutua odottamaan jopa kesäkuulle. Peruutuspaikkoja saattaa löytyä aikaisemminkin.
Sormenjälkensä ja käsialanäytteensä voi antaa missä tahansa poliisin toimipisteessä. Moni karkkilalainen suuntaa lähimpiin lupatoimistoihin Lohjalle, Espooseen, Hyvinkäälle tai Forssaan.
– Forssassa otettiin käyttöön ajanvaraus, joten sinne ei voi enää mennä paikan päälle jonottamaan.
Mitrunen tekee passikuvauksia viikonloppuisinkin, mikä on ollut tärkeää myös monelle Karkkilan ulkopuolelta tulevalle asiakkaalle.
– Kesällä yritän pitää vähän lomaa ja minulla on tuuraaja täällä työhuoneella. Silloin aukioloajat ovat hieman tiukemmat. Henkilöpaperit kannattaakin laittaa ajan tasalle mahdollisimman pian. On myös hyvä muistaa, että passikuva on voimassa kuusi kuukautta. Siinä ajassa paperit pitäisi siis hakea.
Ruuhka haittaa erityisesti niitä, joiden pitää passin tai henkilökortin saadakseen käydä poliisin pakeilla. Paperit voi uusia joka toisella kerralla netissä ilman vierailua poliisiasemalla tai lupapalvelupisteessä. Lisäksi jos henkilöllisyystodistuksen vanhenemisesta on kulunut yli vuosi, pitää käydä varmistamassa henkilöllisyys erikseen poliisin lupatoimistossa.
– Myös ajanvarauksessa kannattaa olla kärsivällinen, sillä puhelinpalvelukin on ruuhkautunut. Jos vapaata aikaa ei netistä tahdo löytyä tai puhelimella ei tunnu pääsevän kenenkään puheille, kannattaa jatkaa sinnikkäästi yrittämistä. Kannattaa varautua myös poliisin palvelimen hitauteen, ja joskus on vaikea edes kirjautua sisälle.
Mitrunen muistuttaa, että lupapalveluiden työtaakkaa voi helpottaa itsekin.
– Hakemukset kannattaa tehdä mahdollisimman valmiiksi netissä, jotta käsittelyyn kuluu vähemmän aikaa. Jos poliisiasemalle ei tarvitse mennä, voi passin ja henkilökortin saada vielä lähestulkoon normaalilla aikataululla.