Pekka Paulomäki on korisjoukkueen tärkeä lenkki

Pekka Paulomäki on tärkeä osa joukkuetta.
Pekka Paulomäki ei tee koreja tai juokse puolustukseen, mutta on silti KaU Karkkilan tärkeä lenkki. Paulomäki on koripallon Divisioona I B:ssä pelaavan KaU:n huoltaja ja vastuussa paljosta. Neljättä kautta joukkueen huoltajan hommia paiskiva mies pesee ja huoltaa pelaajien peli- ja harjoitusasut, huolehtii vesipulloista pelin aikana ja pitää varustelaukun kunnossa. Siitä pitää löytyä nopeasti laastarit, teipit, balsamit ja jääpussit. Viime mainitulle tuli käyttöä sunnuntain kotipelissä Kaarinan Uraa vastaan, kun Väinö Haajanen loukkasi olkapäätään jo ottelun alkuminuuteilla.
On Pekka toki koripalloa pelannut itsekin, lähinnä harrastetasolla. Laji on hänelle rakas, kuten syntyperäiselle karkkilalaiselle kuuluukin. Pekka tuntee olevansa KaU:n koripalloperheen täysivaltainen jäsen ja hän kehuu organisaation yhteishenkeä erinomaiseksi. Hän viettää aikaa liikuntahallilla lähes päivittäin ja on tekemisissä monien joukkueen jäsenten kanssa vapaa-ajallakin.
– Tämä on aivan mahtava yhteisö, Pekka Paulomäki kehuu.
Opiskelusta henkistä kasvua
29-vuotias Paulomäki kertoo, että koripallo tuo ryhtiä ja suuntaa hänen koko elämälleen. Toinen, koripalloakin tärkeämpi elämän virran antaja ja tasapainottaja löytyi miehelle koulun penkiltä. Pekka aloitti toissa vuoden elokuussa opiskelun Kanneljärven opistossa Lohjalla. Hän valmistuu ensi vuoden toukokuussa nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Paulomäki käy kolmena päivänä kuukaudessa koululla lähiopetuksessa, muut arkipäivät kuluvat työharjoittelussa Karkkilan nuorisopalveluissa sekä koulunkäyntiohjaajaharjoittelijana Haukkamäen koululla.
Paulomäki sanoo valitsemansa alan tuntuvan omalta, sillä hän viihtyy nuorten ja lasten parissa. Pekka kertoo avoimesti tunnoistaan, kuten siitä, että hän kokee kasvaneensa koulun ansiosta ihmisenä valtavasti. Myös itsetunto on noussut aivan uudelle tasolle.
– Nykyään osaan jo ottaa kehujakin vastaan ja ilmaista joukossa mielipiteeni, Pekka analysoi itseään.
Paulomäki toteaa ottavansa myös yhä enemmän vastuuta tekemisistään, mikä edellyttää sitä, että asioita tulee pohdittua enemmän jo ennalta. Koulunkäynti ja huoltajan työt ovatkin omiaan kasvattamaan vastuun kantamista. Pekka Paulomäki sanoo olevansa onnellinen mies.

KaU Karkkilan koripallojoukkueen huoltaja Pekka Paulomäki valmistautuu otteluihin huolella.