Poika on tullut kotiin!

Werstas Työpaja haki vanhan Pikkupässin piipun takaisin
Karkkilan kapearaiteisella rautatiellä liikennöi aikanaan peräti kahdeksan veturia. Loppuaikoina niitä oli kolme. Yksi niistä on restauroituna kaupungintalon aulassa. Veturia nimitettiin Pikkupässiksi. Kaupungissa on myös saman niminen ravintola. Molemmat alansa kovimpia puksuttajia. Kummankin kyydissä vauhti on saattanut käydä joskus rivakaksi. Molempia yhdistää myös rautainen, pitkä historia ja vahva paikallisuus.
Salapoliisit piipun jäljillä
Yrittäjä Tomi Toivonen kaipasi ravintolaansa uutta mainoskylttiä ja kääntyi asiassa Werstas Työpajan puoleen. Työnohjaaja Taisto Salo sai idean. Mikä kuvaisi Pikkupässiä paremmin kuin aiemmin täällä liikennöineen junan savupiippu? Tähän asti kaikki oli helppoa. Salo muisti nähneensä jossain nurkissa aiemmin vanhan piipun. Alkoi muistelu, salapoliisityö ja etsintä.
Museomiehet Tommi Kuutsa ja Janne Viitala tarjosivat auliisti apuaan. Nurkkia koluttiin ja kiviä käänneltiin. Ei löytynyt kuin vielä hiukan lämmin johtolanka. Savuava ase oli kateissa. Taisto Salo kääntyi Jokioisten museorautatien puoleen. Sieltä löytyi veturi numero 5:n vanha piippu. Se on Salon tietämän mukaan aikanaan tehty Karkkilan konepajakoulussa.
Monivaiheisten diplomaattisten neuvottelujen jälkeen päästiin sopimukseen. Jokioisten miehet suostuivat monivuotiseen lainasopimukseen. Painava aihio haettiin paikan päältä. Samalla saatiin esittely rautatiemuseon toiminnasta. Kannattaa ehdottomasti poiketa museolla, jos liikutte siellä päin!
Kierrätettyä käsityötä
Karkkilassa piippu kävi läpi täyden kuntotarkastuksen. Werstaan Hannu Valkonen suunnitteli ja toteutti jykevän kiinnitysalustan ammattimiehen varmuudella. Sen jälkeen pintaan maalattiin vielä käsityönä ravintolan logo. Lopputuloksena syntyi vanhaa kunnioittava, perinteitä ylläpitävä ja Karkkilan omaleimaisuutta oivasti korostava mainos. Koko prosessi työvaiheineen myös valokuvattiin jälkipolvien ihmeteltäväksi.
Taisto Salo ja Tomi Toivonen ovat yhteistyöhön ja tulokseen tyytyväisiä. Työn tekeminen vanhaa kunnioittaen ja kierrättäen osoittautui paitsi ekologiseksi, myös erittäin hauskaksi ja kustannustehokkaaksi. -Tämähän on todella jees, Toivonen kommentoi piipun nähtyään. -Savukone vielä sisään ja vähän valoa ympärille, niin se on siinä.
Salo on samoilla linjoilla. -Hyvä tästä tuli. Salo muistuttaa, että Werstaalle voi tarjota kaikenlaista, erityisesti vanhoihin ajoneuvoihin liittyvää tavaraa. -Numeroon 044-467 5332 voi soitella ja tarjota. Eiköhän kaikelle täällä keksitä käyttöä, Salo vakuuttaa.
