Pop up -taidenäyttely avaa Galleria Bremerin kevätkauden

Avajaisissa olleita taiteilijoita asettui yhteiskuvaan. Vasemmalta: Marjut Tynkkynen, Anja Riihioja, Reija Graeffe, Marjoriikka Ovaskainen, Raimo Tulonen, Heikki Savola, Kiti Kronholm, Satu Peltosaari-Lahtinen, Topias Jarila ja Tom Sjöblom.
Suomen Valimomuseon Galleria Bremerissä avautui perjantaina Pop up -taidenäyttely, jonne ovat tuoneet teoksiaan karkkilalaiset taiteen harrastajat ja ammattilaiset. Teoksen valmistustekniikalla ei ollut väliä ja näyttelystä löytyykin maalauksia, piirustuksia ja keramiikkaa sekä tekstiilejä ja runoja.
– Näyttely järjestetään nyt kolmatta kertaa. Jotkut taiteilijat ovat olleet mukana jokaisella kerralla, paljasti museonjohtaja Tommi Kuutsa.
– Ajatuksena on ollut, että osallistetaan myös museon yleisöä, ja näyttely onkin oikeastaan lähes täysin taiteilijoiden itsensä kokoama. He ovat valinneet sopivan paikan ja esillepanotavan teoksilleen.
Näyttelyssä on Kuutsan mukaan 70 työtä 17 taiteilijalta, 11-vuotiaasta eläkeikäiseen. Näyttely avaa samalla Bremerin kevätkauden. Mukana näyttelyssä ovat taiteilijat Jaakko Ahopalo, Reija Graeffe, Topias Jarila, Artturi Kiviluoto, Kiti Kronholm, Irene Lahti, Marjoriikka Ovaskainen, Satu Peltosaari-Lahtinen, Anja Riihioja, Jukka Salmi, Heikki Savola, Tom Sjöblom, Jarmo Suojärvi, Raimo Tulonen, Marjut Tynkkynen, Lari Rantakoski, Anastasija Sapoval sekä Maila Sundberg.
– Tämän ohella Bremerissä avautuu kaksi pienempää näyttelyä. Niistä toinen esittelee otoksen museolle viime vuoden aikana lahjoitetuista esineistä. Toinen pitää sisällään Eino Ruutsalon grafiikkaa tehtaan arjesta ja ihmisistä vuodelta 1958.
Muistoja ja luovuutta
Näyttely tuo esille monipuolisen kattauksen luovuutta, mutta myös henkilökohtaisia tarinoita ja kekseliäisyyttä. Marjoriikka Ovaskaisen töissä yhdistyvät maalaus ja teoksiin kiinnitetyt erilaiset esineet. Lisää omintakeisuutta tuo hänen käyttämänsä materiaali. Tavallisen taulukankaan sijaan hän maalaa maalaushuovalle.
– Olen koulutukseltani tekstiiliartesaani ja tutustuin maalaushuopaan ensimmäistä kertaa koulussa vuonna 2013. Innostuin ja lähdin kehittelemään menetelmää, jolla voin kiinnittää sen samaan tapaan kuin tavallisen taulukankaan.
Erityisesti Ovaskaista maalaushuovassa miellytti se, että siihen on helppo kiinnittää erilaisia esineitä. Niillä on usein erityistä tunnearvoa.
– Suosikkiteokseeni olen liittänyt poikani ensimmäiset rumpukapulat.
Myös Anja Riihiojan töihin liittyy paljon henkilökohtaisia muistoja. Hän on varsinainen monitoimikäsityöläinen, sillä muun muassa työväenopiston kursseilla ovat tutuksi tulleet monenlaiset tekniikat.
– Olen koonnut huovutustyöni ja tauluni mummoni ja äitini tekemistä pitseistä. Kaappien kätköistä löytyykin monenlaisia aarteita. Käsitöitä olen tehnyt koko ikäni ja eläkkeellä vielä aktiivisemmin. Nyt olen innostunut muun muassa tuftaustekniikasta.
Monelle karkkilalaiselle tuttu taiteilija Kiti Kronholmilta on näyttelyssä keramiikkatöitä ja maalauksia.
– Innostuin työväenopistossa Irene Lahden keramiikkakursseilla keramiikasta. Maalaukseni ovat puolestaan hieman isokokoisempia kuin aikaisemmin.
Kronholmin maalauksille uutta on myös kantaaottavuus.
– Ajattelin, että kyllä taiteilijan pitää joskus kantaaottava teoskin tehdä. Sopiva aihe löytyi kiusaamisesta ja naisen asemasta, jota käsittelen teoksessani Kiusattu nainen. Ugly is Good -teoksessa otan kantaa ulkonäköä korostavaan kulttuuriimme.
Näyttely on avoinna Suomen Valimomuseon Galleria Bremerissä (Bremerintie 10) 7.4. asti lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12–15 sekä sopimuksen mukaan. Näyttelyyn on vapaa pääsy.