Puolueet eivät hätkähtäneet vaalituloksesta

Vasemmistoliiton vaalivalvojaisisa oli iloisen odottava tunnelma. Kuvassa vasemmalta valtuutetut Timo Lehto, Tapani Ylihärsilä, Katja Etolin, Eino Huotari ja taaempana pöydässä myhäilevä Jarkko Ilonen
Kuntavaalien tulos Karkkilassa ei näytä yllättäneen puolueiden edustajia. Näkökulmasta riippuen vaalin lopputulos oli joko odotettu, toivottu tai aavisteltu.
Uusi kaupunginvaltuusto aloittaa toimikautensa kesäkuussa ja ennen sitä valtuustoryhmien on sovittava, miten mm. kaupunginhallituksen ja eri lautakuntien paikat jaetaan. Neuvottelut aloitetaan jo lähipäivinä.
Vasemmistoliiton vaalivalvojaisissa tyytyväinen tunnelma
Kansantalolta raikuivat aplodit, kun Karkkilan ennakkoäänestyksen tulos julkistettiin. Se lupaili Vasemmistoliitolle 11 paikkaa, mikä olisi kolme enemmän kuin nykyvaltuustossa.
Vasemmistoliiton tulos vakiintui pian lopulliseen kymmeneen valtuustopaikkaan, mikä tuntui tyydyttävän vaalivalvojaisissa olleita ehdokkaita ja kannattajia. Myös Maritta Salo vaikutti tyytyväiseltä tulokseen. Ei ihme, sillä hän nousi vaalien äänikuningattareksi Karkkilassa 174 äänellään. Tämänhän luulisi tarkoittavan sitä, että eniten valtuustopaikkoja saaneen puolueen ylivoimainen ääniharava heiluttaa kaupunginhallituksen nuijaa tulevalla kaudella. – Katsotaan nyt, sanoi Salo varovainen hymy huulillaan, mikä on paljon helpommin tulkittavissa myöntymiseksi kuin viime vaalien jälkeen lausuttu ehdoton ei.
”Odotetusti meni, Vasemmistoliiton menestys ennustettavissa”
SDP:n tunnelmat olivat huomattavasti varovaisemmat, vaikka heti kärkeen oli selvää, että valtuuston puheenjohtaja Mika Tallgren tulee saamaan runsaasti ääniä. Juha Jumiskon mukaan vaalitulos oli odotetun kaltainen. Vasemmistoliiton menestymisen hän sanoi tietäneensä jo ehdokasasettelun päättymisen jälkeen. – Vahvalla listalla hyvä tulos. Onnittelut Vasemmistoliitolle, Jumisko lausui.
Hänen mukaansa yllättäjiä olivat Keskusta ja Vihreät. Etenkin Keskustan neljä paikkaa oli kova tulos ehdokasmäärään nähden. SDP:n omaa tulosta Jumisko piti kohtuullisena, vaikka puolue menettikin yhden valtuustopaikan.
Odotettu vaalivoitto
Karkkilan Vihreät tuplasivat kaupunginvaltuutettujensa määrän kahdesta neljään. Vihreiden puheenjohtaja Anu Frosterus ei hätkähdä vaalitulosta, vaan pitää sitä täysin odotettuna.
– Ei tämä yllätä, tulos on täysin ansaittu, hän toteaa, vaikka myöntääkin että oli odottanut vihreiden saavan viisi valtuutettua.
Karkkilan äänestysprosenttia Anu Frosterus pitää myös melko odotettuna.
– Olisihan se saanut korkeampi olla, mutta en tästäkään yllättynyt. Ymmärrän kyllä niitä ihmisiä, jotka ovat pettyneitä ja turhautuneita päättäjiin. Ehkä päättäjät saivat ansionsa mukaan, hän tuumii.
Tulevat neuvottelut luottamushenkilöpaikkojen jaosta realisoivat hänen mukaansa vaalituloksen.
– Tässä on edessä vielä valtava työ. Toivottavasti neuvottelut alkavat pian, hän toteaa.
Vaalituloksen perusteella Anu Frosterus sanoo vihreille kuuluvan ainakin yhden paikan kaupunginhallituksessa.
Aavisteltu vaalitappio
Veikko Ala-Hiiro Perussuomalaisista sanoo odotuksissa olleen neljä valtuutetun paikkaa.
– Nyt tuli vain kaksi ja näihin on tyytyväinen. Mieliala on kuitenkin positiivinen, kiitämme äänestäjiämme ja tästä lähdetään hyvillä mielin tavoitteemaan lautakuntapaikkoja, hän toteaa.
– Karkkilan suunta jatkuu. Tämä on ollut vasemmistoon kallistunut kaupunki aiemminkin, hän sanoo.
Perussuomalaisten puheenjohtajan tuleva vaihdos on jo Veikko Ala-Hiiron mielestä heijastunut puolueen toimintaan kuntatasollakin.
Torjuntavoitto
Kokoomus säilytti nykyiset kuusi valtuutettua ja puolueen saama äänimääräkin pysyi lähes ennallaan. Vähennystä oli vain 12 ääntä. Rauno Salonen pohtii, oliko vaalitulos torjuntavoitto.
– Ehkä. Vähän enemmän odotimme, mutta äänet riittivät nyt tähän.
– Harjun kentän alentaminen ehkä vaikutti tulokseen. Ehkä se vaikutti omaan äänimääräni, kun jouduin olemaan ohjausryhmän puheenjohtaja ja asia henkilöityi minuun, hän miettii.
Vaalitulos antaa Rauno Salosen mukaan Kokoomukselle hyvät lähtökohdat tavoitella nykyisiä luottamushenkilöpaikkoja, kahta paikkaa kaupunginhallituksessa ja valtuuston varapuheenjohtajan paikkaa.
Asetettu tavoite saavutettiiin
Keskusta sai täsmälleen saman vaalituloksen kuin vuoden 2010 kunnallisvaaleissa, neljä valtuutettua ja 468 ääntä.
– Saavutimme asetetun tavoitteen, vaikka olimme vaaleissa mukana lyhyellä ehdokaslistalla, Mia Sundström toteaa.
– Harmi, että Karkkilan äänestysprosentti oli niin alhainen. Suorastaan säälittävä. Ennen vaaleja sosiaalisessa mediassa käytiin todella voimakasta keskustelua, mutta se vaikuttamisen ajatus ei sitten saanut jatkoa.
Karkkilan vaalitulos kokonaisuudessaan noudattelee Mia Sundströmin mielestä perinteisempää Karkkilan linjaa.
– On hienoa, että nyt saatiin mukaan paljon uusia ja nuoria valtuutettuja, hän iloitsee.
Iloinen vaalivoitto
Kristillisdemokraattinen puolue toivoi saavansa kaksi valtuutettua, mutta odotti yhtä – ja yhden sai. Hannamari Auvinen iloitsee vaalivoitostaan.
– Olen iloinen ja kiitollinen saamastani äänimäärästä ottaen huomioon, että olin toista kertaa ehdokkaana ja asunut Karkkilassa vasta 6 vuotta. Koen, että äänimäärä on selkeä mandaatti toimia kristillisten ja inhimmillisempien arvojen puolesta yhteistyössä eri puolueiden kanssa Karkkilan parhaaksi, hän toteaa.
Kristillisdemokraattien tavoitteena luottamushenkilöpaikkojen jaossa on saada vähintään yksi lautakuntapaikka, esimerkiksi kasvatus- ja opetuslautakuntaan.
Äänestäjille kiitos
Raine Klemola ponnisti valtuustoon tällä kertaa omalta yhden miehen ehdokaslistaltaan:
– Kiitos äänestäjille luottamuksesta! Tästä on hyvä jatkaa. Toivon hyvää yhteistyötä puoleiden välille!