Puutarha Sundström esitteli kasvihuoneitaan yleisölle

Johanna Saarni-Kantola Karkkilasta (vasemmalla) ja toimittaja Anu Pirhonen Puutarha & kauppa -lehdestä. Heitä opasti puutarhayrittäjä Virpi Vuoristo (keskellä9
Kauppapuutarhaliitto täyttää tänä vuonna sata vuotta. Se järjesti juhlavuoden kunniaksi valtakunnallisen Käy kasvihuoneeseen päivä -nimisen tapahtuman. Viime keskiviikkona lähes 200 kukkia tai vihanneksia viljelevää kasvihuoneyritystä avasi ovensa yleisölle, joka pääsi tutustumaan kasvihuoneviljelyyn, paikallisiin puutarhureihin ja kasvihuonetuotteisiin ympäri Suomen.
Puutarha Sundström osallistui tapahtumaan järjestämällä päivän aikana opastettuja kierroksia kasvihuoneissaan. Aamupäivän kierrokselle piipahtivat karkkilalainen kotipuutarhuri Johanna Saarni-Kantola ja toimittaja Anu Pirhonen Puutarha & kauppa -lehdestä. Heitä opasti puutarhayrittäjä Virpi Vuoristo.
Puutarha Sundstömin kasvihuoneiden pinta-ala on lähes 1800 neliötä ja se kasvattaa myyntiin kukkia, yrttejä sekä vihannesten taimia. Puutarhan myymälä ja sen yhteydessä toimiva kahvio ovat avoinna maaliskuun puolivälistä vuoden loppuun. Puutarhalla työskentelee sesongista riippuen 2–10 henkilöä. Kesäisin puutarha pitää myyntipistettä myös Helsingintien pallokentän viereisellä parkkipaikalla.
Tulppaanit made in Karkkila
Virpi Vuoristo löytää ruukkuihinsa joka vuosi uusia kasvatteja, kuten viime vuonna eukalyptuspuut, joiden oksat ja lehdet soveltuvat sellaisinaan tai lisämateriaalina kukkakimppuihin ja -köynnöksiin. Ensi vuoden helmikuusta lähtien Sundströmiltä voi ostaa siellä kasvatettuja leikkotulppaaneja. Ne ovat pääasiassa erikoislajikkeita, kuten kerrottuja kukkia ja papukaijatulppaaneja. Vuoristo kertoi, että vuodesta toiseen kuitenkin tutut pelargoniat ja orvokit sekä yrteistä persilja, basilika ja ruohosipuli säilyttävät suosionsa. Silti yhä enemmän kysyntää on vaikkapa curry- ja oliiviyrteille sekä eri minttulajikkeille.
Punkki on kirvalle peto
Puutarha Sundströmillä on otettu tuholaistorjunnassa iso askel ympäristöystävällisempään suuntaan. Esimerkiksi kirvojen kimppuun käyvät nyt myös petopunkit, vainokaiset ja harsokorennon toukat. Näin kasvituholaiset hoidetaan pois päiviltä ekologisin konstein.
Muoviset kukkapurkit, joita ei voi heittää muovikeräykseen, käytetään mahdollisimman useaan kertaan uudestaan. Myös asiakkaitten palauttamat tyhjät purkit otetaan Sundströmillä mielellään vastaan.
Johanna Saarni-Kantola kuuntelee kiinnostuneena Virpi Vuoriston asiantuntevaa opastusta kasveista ja niiden hoidosta. Johannan perheen talo on nyt valmistunut, ja aikaa jää pihan ja puutarhan kunnostamiseen. Pihalle on noussut myös pieni kasvihuone, jonne Johanna aikoo istuttaa tomaatin taimia.
– Saa nähdä, mitä muuta täältä lähtee mukaan Johanna Saarni-Kantola sanoo selvästi vaikuttuneena kasvihuoneen väriloistosta.