Rintelän tilalla asiakkaita palvelee nyt suoramyyntikioski

Näin suoramyynnin asiakkaat voivat asioida turvallisesti.
Rintelän tila myy tuotteitaan nyt kioskista. Suoramyynnissä käytettävät tilat ovat niin pienet, että turvavälejä olisi siellä hankala pitää, joten tilan isäntä Tomi Oksanen keksi tehdä oveen kioskinluukun.
– Koronavirustilanne vaikutti myös meidän toimintaamme. Aluksi asiakkaat tekivät tilaukset puhelimitse ja vein tavarat latoon, josta tilaukset noudettiin. Kioskin avulla voimme ottaa huomioon koronarajoitukset. Tähän on tulossa vielä katos, joten ostosten tekeminen onnistuu samaan tapaan kuin vaikkapa torilla.
Kioski palvelee maaliskuun loppuun asti torstaisin ja perjantaisin kello 10–17. Omalta tilalta myynnissä on lanttuja ja nauriita, ja valikoimasta löytyy myös lähitilojen tuotteita, kuten valkosipuleita, perunaa, porkkanaa, kaalia ja parsakaalia. Oksanen sanoo, että lantut on tämän syksyn osalta nostettu, mutta nauriita on vielä pellossa.
– Toivoin sadosta hieman suurempaa, ja ajattelin nostaa lantut pellosta vielä ennen sateita. Ne olisivat hankaloittaneet työtä paljon. Kaikki kyllä tuntuu olevan hyvälaatuista.
– Tänä vuonna nauriit olivat meillä ensimmäistä kertaa hyönteisverkon suojassa, joten pystyimme vähentämään torjunta-aineiden käyttöä. Kokeilu onnistui ja sadon laatu on nyt todella hyvä. Menetelmä on kylläkin työläämpi ja kalliimpi kuin kemikaalien käyttö. Pienille määrille se on kuitenkin erittäin toimiva vaihtoehto.