Sarin ja Tanjan ystävyys syttyi joogatunnilla

Ystävykset Sari Vola ja Tanja Haverinen tapasivat toisensa vierekkäisillä joogamatoilla.
”Ihana, että aikuisena voi löytää samanhenkisen ystävän”
– Olin nähnyt Tanjan jo aikaisemmin yhteisillä joogatunneilla. Viime kesänä näin hänen tulevan Pakarin aamiaisjoogaan ja ajattelin, että tuo nainen on kuin raikas tuulahdus, muistelee Sari Vola naureskellen.
Siitä sai alkunsa Sarin ja Tanja Haverisen ystävyys.
– Olen asunut Karkkilassa kahdeksan vuotta. Mutta koska käyn töissä pääkaupunkiseudulla, ei Karkkilasta ole oikein löytynyt ystäviä. Sola-salin joogatunneilta löytyi sitten Sari, Tanja hymyilee.
Molempia naisia yhdistää paitsi joogaharrastus, myös suhteellisen samanlaiset elämänkokemukset. Tämän he toki huomasivat vasta ystävyyden alettua.
– Tavallisesti syvät ystävyyssuhteet saavat alkunsa jo nuoruusiässä. Yhdessä koetaan kaikenlaista ja se yhdistää. On ihana huomata, että näin aikuisiälläkin voi löytää samanhenkisen ystävän, toteaa Tanja.
– Meidän molempien elämän varrelle on osunut samankaltaisia tapahtumia. Ja nyt me molemmat asumme avoliitossa ja molemmilla on lapsia, kertoo Sari.
– Minulla on myös lastenlapsia ja niistä kyllä puhun Sarille mielelläni, lisää Tanja.
Jooga yhdisti
Kesällä alkaneen ystävyyden pohjalla on molempien joogainnostus. Sari ja Tanja käyvät yhdessä Sola-salin joogatunneilla vähintään kerran viikossa. Joskus useamminkin.
– Itse käyn pääkaupunkiseudulla ilmajoogassa. Kerran sain houkuteltua Sarinkin mukaan, kertoo Tanja.
– Yhdessä olemme käyneet myös joogafestivaaleilla Tampereella ja Helsingissä, jatkaa Sari.
Tänä talvena ystävykset tekivät uuden aluevaltauksen ja aloittivat yhdessä avantouinnin.
– Kesällä voisimme lähteä yhdessä taas johonkin. Esimerkiksi retriitti olisi mukava kohde, Sari ja Tanja pohtivat.
Näille ystävyksille retriitti ei olisikaan ”tukala” kohde, sillä molempien mielestä ystävän kanssa voi viettää aikaa myös hiljaa, omissa oloissaan.
Sarin ja Tanjan ystävyys on muistutus siitä, että ystävän voi löytää aikuisenakin. Pitää vain osata pitää tuntosarvet ylhäällä, niin kohdalle voi sattua juuri omanlainen ihminen.
– Kaikki ihmissuhteet ovat elämässä tärkeitä ja ystävyyssuhteita on muistettava hoitaa, muistuttaa Tanja.
Minkälainen on sitten se omanlainen ystävä?
– Tanja on lämminsydäminen, avarakatseinen ja järkevä, kuvailee Sari.
– Sari on rauhallinen, seesteinen, viisas ja sielukas, jatkaa Tanja.
Juuri oikeanlaisia ominaisuuksia näiden kahden naisen väliselle ystävyydelle.