Sohvaperunoista tuli kuntoilijoita
Vaikka Riia Sillanpäällä ja hänen sisarellaan Tiia Sillanpäällä on lapsuudesta ja nuoruudesta koripallotaustaa, kuntoilu ja säännöllinen liikkuminen jäivät aikuisiällä vähemmälle.
– Tosi paljon vähemmälle, Tiia Sillanpää vahvistaa.
– Oikeastaan se jäi kokonaan pois, ja minusta tuli pariksi kymmeneksi vuodeksi täydellinen sohvaperuna, Riia Sillanpää väittää.
Viime vuonna Riia sattui istumaan samaan kahvilanpöytään Tapani Ylihärsilän kanssa. Mies pyörittää Kristo Halmeen kanssa Kunnon Fiilarit Oy -nimistä iloiseen liikuntaan ja juoksemiseen kannustavaa ja opastavaa yritystä.
– Tapani alkoi houkutella minua heidän juoksukouluunsa, Riia Sillanpää sanoo.
Sillanpää muistaa nauraneensa koko ajatukselle.
– Minustako hikiliikkujaksi, minähän olen nollakuntoinen, nainen oli puuskahtanut Ylihärsilälle.
Juokseminen ja kuntoilu olivat kylläkin itäneet Riian mielessä, ja oli hän hölkkäämistä yrittänytkin kaverin kanssa. Kaveri oli kuitenkin aivan liian kovakuntoinen, ja Riia yritti pysyä hampaat irvessä tämän vauhdissa. Juoksuinto lopahtikin muutaman lenkin jälkeen, eikä jättänyt lajista kovinkaan mukavaa fiilistä.
Tapani Ylihärsilä sai kuitenkin vakuutettua, että juokseminen voi olla ihan oikeasti mukavaa, jopa nautinnollista. Se vain pitää aloittaa oikein ja maltilla.
Kun Riia sitten soitti sisarelleen uudesta harrastuksestaan, Tiia ei uskonut.
– Ajattelin, että jos sisko muka pystyy aloittamaan juoksukoulun, kykenen siihen minäkin. Joten lähdin mukaan, Tiia Sillanpää kertoo.
Juoksemisen sietämätön ihanuus
Kunnon Fiilareiden juoksukurssille viime syksynä osallistui Tiian ja Riian lisäksi toistakymmentä muuta juoksijan alkua. Heidän kaltaisiaan ”nollakuntoisia” oli muitakin, ja heille laadittiin omat henkilökohtaiset kuntoiluohjelmansa.
– Aluksi oli muistaakseni minuutti juoksua, kaksi kävelyä, sitten kaksi minuuttia ja niin edelleen. Juoksuminuutit lisääntyivät ja matkat pitenivät, Riia kertoo.
Juoksuryhmä kokoontui kerran viikossa, muuten lenkkeiltiin itsekseen. Sisarukset ylistävät vetäjiä Kristoa ja Tapania, jotka osasivat kannustaa ja motivoida oikealla tavalla.
– Missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että painellaan veren maku suussa, vaan jokainen juoksi kykyjensä ja tuntemustensa mukaan, Tiia vakuuttaa.
Myös ryhmän jäsenet kannustivat toisiaan, ja varsin pian Ylihärsilän väitteet juoksemisen sietämättömästä ihanuudesta alkoivat tuntua todelta. Sillanpään sisarukset juoksivat yhdessä ja kirittivät toisiaan. Tiia lähti usein lenkille poikansa kanssa, Peetu ajeli edellä pyörällään. Riia tykkäsi juosta pimeässä ”lippis silmillä”.
Korona lopetti juoksukoulun ja yhteislenkit, mutta Tiia ja Riia jatkoivat harrastusta. Viime talven lumettomuus oikeastaan lisäsi sisarusten juoksuintoa, sillä polut ja tiet olivat sulia, eikä tarvittu esimerkiksi nastalenkkareita. Jalkineet ovat kuitenkin erittäin tärkeät lajissa kuin lajissa, ja niiden valintaan löytyi Halmeelta ja Ylihärsilältä vankkaa asiantuntemusta.
Riia ja Tiia Sillanpää kehuvat myös kaikkea muuta juoksukurssiin kuuluvaa sisältöä, kuten juoksutekniikan opastusta ja pilatestunteja.
Juoksukurssi sai aikaan sen, että Riia ja Tiia Sillanpää käyvät lenkillä yhä vähintään kahdesti viikossa. Molemmat iloitsevat sitä, että oleminen ja eläminen on huomattavasti pirteämpää. Eivätkä he myöskään kaipaa juoksulenkeille haihtuneita kiloja uumalta.
Juoksukoulu Ilolla
Kristo Halme ja Tapani Ylihärsilä ovat vetäneet juoksukursseja vuodesta 2012, ja Kunnon Fiilarit Oy:n he perustivat 2017. Miehet arvelevat olleensa valmentajina yli 15 juoksukurssilla ja johdattaneensa liikkumisen pariin lähemmäs 200 ihmistä. Kursseille on osallistunut kaiken kuntoisia henkilöitä, miehiä ja naisia, nuoria ja varttuneempia.
Tapani ja Kristo asettavat lähtökohdaksi sen, että liikkumisen tulee tuottaa iloa.
– Vain silloin ihminen jaksaa ja viitsii lähteä lenkille, pallokentälle tai salille yhä uudestaan, Tapani Ylihärsilä sanoo.
Kunnon Fiilareiden juoksukoulut alkavat henkilökohtaisilla kuntotesteillä ja sen mukaisilla liikuntaohjeilla. Yhteislenkkejä tehdään 1–2 viikossa ja pilatestunteja, jotka toimivat erinomaisesti keskikehon vahvistajina, kuuluu kurssiin kaksi. Koska kursseille osallistuu monen kuntoisia ihmisiä, yhteislenkit voidaan jakaa eri kuntoryhmiin.
– Ketään ei kuitenkaan jätetä yksin, vaan molemmille ryhmille on omat valmentajansa, Kristo Halme vakuuttaa.
Aivan hiljattain alkoi Kunnon Fiilareiden juoksukurssi ”Juoksukoulu ILOLLA”.
– Siihen mahtuu ja ehtii vielä hyvin mukaan, Kristo ja Tapani sanovat.
Kuudes syyskuuta on tiedossa Kunnon Fiilarit Oy:n juoksutapahtuma. Aamulla kaupungintalolta starttaa Kunnon kymppi ja puolimaraton. Lisätietoja juoksukoulusta ja juoksutapahtumasta osoitteesta www.facebook.com/kunnonfiilarit.