Soraralli uhkaa Vattolaa ja Haukkamäkeä

Karkkilan kaupunginhallitus päätti lähettää Lohjan kaupungille vastineen Lohjan teknisen lautakunnan myöntämästä laajasta maa-aineksen ottoluvasta. Sen toteutuessa sora kuljetettaisiin Karkkilan asuinalueiden kautta.
Hiekan- ja soranottolupa on myönnetty Lohjan Ahonpäässä sijaitsevalle kiinteistölle kymmenen vuoden ajaksi 950 000 kuutiometrin määrälle ja 10,8 hehtaarin alalle. Alue rajoittuu Karkkilan kaupungin rajaan ja sen liikenne on järjestetty Hauklammentien jatkeeksi rakennetun uuden yksityistien kautta noin 2,3 kilometrin päähän Antiaistentielle ja siitä edelleen Vattolantien kautta Karkkilan kaupungin keskustan suuntaan.
Nummi-Pusulan ympäristölautakunta myönsi 11.10.2011 samalle kiinteistölle ottoluvan samansuuruiselle määrälle soraa ja hiekkaa. Luvan voimassaoloaika päättyi 21.10.2021. Ottamistoimintaa ei ole aloitettu.
Lupaa siis haetaan nyt uudelleen kymmenen vuoden ajaksi. Kiinteistöllä on voimassa Nummi-Pusulan ympäristölautakunnan 20.9.2011 myöntämä ympäristölupa soran murskaukselle.
Jopa 40 rekkaa vuorokaudessa
Karkkilan kaupunginhallitus mainitsee vastineessaan, että Nummi-Pusulan kunta ei aikoinaan vaatinut luvan hakijalta kunnollista selvitystä siitä, mitä reittiä sora kuljettaisiin eikä vuoropuhelua Karkkilan kaupungin kanssa, jotta mahdollisia riskejä kaupungin katuverkon kannalta olisi saatu selvitettyä. Alkuperäinen ottolupa myönnettiin ilman aidosti toimivaa reittisuunnitelmaa jopa 40 rekkakuorman liikkumiselle vuorokauden aikana. Karkkilan kaupungille ei jäänyt aiemmin mahdollisuutta reagoida alkuperäiseen lupaan, varsinkaan sen liikenteellisiin, ympäristöllisiin ja katuverkon kantavuuksiin liittyviin riskitekijöihin.
Karkkilan kaupunki joutuu todennäköisesti käynnistämään katuverkon kantavuustutkimukset Vattolantiellä ja Vanhalla Turuntiellä. Niiden myötä voidaan suunnitella jatkotoimia, joita voivat olla esimerkiksi Vattolan ja Haukkamäen alueiden läpikulkuliikenteen rajoittaminen. Rajoituksilla turvattaisiin katuverkoston pysyminen edes välttävänä nykyiselle liikenteelle ilman että se rapautuu liian nopeasti raskaan liikenteen lisääntyessä.
Rekkaliikenne koululaisten keskelle
Turuntien vanhan sillan painorajoituksen vuoksi raskas liikenne ei voi kulkea sen yli. Tämä Närön vanha museaalinen kivisilta on heikkorakenteinen ja sille on asetettu telipainorajaksi 30 tonnia. Tästä syystä kaikki Antiaistentieltä kaupunkiin päin tuleva raskain liikenne ohjautuu Vattolantieltä Haukkamäkeen Vanhalle Turuntielle. Kaupunki on saanut jo palautetta riskeistä, joita koituu alueen läpi kulkevista tukkirekoista. Turuntiellä on Haukkamäen koulun ja lasten koulumatkaliikkumisen takia 30 km/h nopeusrajoitus. Katu on myös monin paikoin liian kapea raskaalle liikenteelle, ja kohtaavalle raskaalle liikenteelle käytännössä mahdoton. Kadun kapeuden, puuttuvien kevyen liikenteen yhteyksien ja tienylityspaikkojen vaarallisuuden takia kadulla on useita hidastustöyssyjä – ja niitä on myös Vattolantiellä, joka myös on paikoin liian kapea raskaan liikenteen kohtaamiselle.
ELY-keskuksen kanssa on alustavasti keskusteltu osaa Antiaistentiestä muuttamista kylätieksi, mutta todennäköisesti sen tiegeometria on epäedullinen kylätieformaatille. Kylätieajatusta on pohdittu myös Vanhalle Turuntielle.
Liikennemäärien rajun kasvun johdosta pakokaasupäästöjen ja liikennemelun lisääntyminen ovat infralle ja alueen asutukselle hyvin todennäköisiä ympäristöllisiä riskitekijöitä. Rajusti lisääntyvä raskas liikenne olisi haastavaa myös katujen kunnossapidolle.
Karkkilan kaupunki vastustaa jyrkästi soranoton raskaan liikenteen ohjaamista Vattolan – Haukkamäen kaupunginosien kautta. Kaupungin käsityksen mukaan soranottoon liittyvässä ja sen luvassa esitetyssä laajuudessa olevalle liikennöinnille voisi taloudellisesti ja toiminnallisesti sekä erityisesti ympäristöllisesti olla edullisinta suunnitella suora tieyhteys Antiaistentieltä VT2:lle. Karkkila voisi tarvittaessa auttaa tällaisen ajoreitin avaamisen mahdollisuuksien selvittämisessä.