Suruton aika on alkanut Karkkilassa

Viime perjantaina sai Karkkilasalissa ensi-iltansa Karkkilan Työväen Näyttämön esittämänä Sirkku Peltolan käsikirjoittama musikaali Suruttomat. Käsikirjoitus pohjaa Minna Canthin Työmiehen vaimo -näytelmään. Musiikin on säveltänyt Matti Puurtinen ja laulujen sanoitukset ovat Heikki Salon kynästä. Musikaalin ovat Karkkilaan ohjanneet Mika Nikander ja Kirsi Kahela. Ensi-illan perusteella on selvää, että heidän onnistuneen yhteistyönsä tuloksena on syntynyt teos, joka tarjoaa vastinetta vaativimmillekin kulttuurin kuluttajille. Puurtisen musiikin on sovittanut orkesterin johtajana toimiva Anna Tallgren, ja koreografiasta vastaa Saara Mikkola-Ylitolva. Myös lavastus ja puvustus ovat Mika Nikanderin käsialaa.
Perjantain esitys oli loppuunmyyty, mikä tarkoittaa Karkkilasalin koronarajoitusten vuoksi kutistuneen 80 istumapaikan täyttymistä. Turvallisesta teatterielämyksestä oli muutenkin huolehdittu asiaan kuuluvalla tavalla maskeineen ja käsihuuhteineen sekä ruuhkautumista välttämällä.

Kolmiodraamaa

Musikaali kertoo Johannan (Mirva Mäntynen), Riston (Ilkka Kettunen) ja Homsantuun (Satu Ahjoniemi) toisiinsa kietoutuneen rakkaustarinan, jota varjostaa petos ja alkoholismi. Samalla se nostaa esiin naisen yhteiskunnallisen aseman ja ahdingon. Aihe on edelleenkin valitettavan ajankohtainen ja puhutteleva. Paljastamatta enempää juonenkäänteitä, on syytä kuitenkin nostaa esiin muutamia herkullisia hahmoja, jotka omalta osaltaan kuljettavat tarinaa kohtalon viitoittamaa tietä. Roolihahmot ja näyttelijöiden taitavat tulkinnat kuvastavat naiseuden monia kasvoja. Mäntysen esittämä Johanna on kuuliainen, kiltti, hieman arka ja vahvasti rakkauteen uskova nuori nainen. Hänen osittainen vastakohtansa on Ahjoniemen näyttelemä intohimosta räiskyvä ja kahleista vapaa romanityttö Homsantuu, joka kääntää katseet itseensä, missä kulkeekaan. Näiden kahden naisen välillä käy Kettusen esittämä Risto tuhoon tuomittua kamppailua päällimmäisenä mielessään oma etu ja kantakuppilan kavereiden kannustukset. Lisää rikkautta naiskuvaan tuo Pia Lomanin esittämä Vappu, joka läheisimpänä ystävänä tarjoaa pyyteettömän tukensa Johannalle ja pysyy tälle uskollisena vielä traagisten vaiheiden jälkeenkin. Kaikki edellä mainitut näyttelijät luovat hahmojensa luonteen uskottavan realistisesti ja huomaa, että roolien eteen on tehty työtä. Johannaa riivaa Riston käytöksen lisäksi myös syyllistävä yhteiskunta, jonka tuomiovaltaa käyttävät Anu Pirja Frosteruksen esittämä rouva Vörsky ja Suvi Koivuharjun rouva Hanhinen, mieleenpainuvia tulkintoja kumpikin.

Joukkokohtausten voimaa

Joukkokohtaukset ovat musikaalin rikkaus ja niissä on voimaa, joka tuntuu katsomossa asti. Puurtisen taidokas musiikki Tallgrenin sovittamana tukee tarinaa ja sen nostamia tunteita naurusta kyyneliin ja takaisin. Esityksen kontrastisuus lisää vaikuttavuutta. Hiljaisten, herkkien ja hieman tummien hetkien jälkeen lava räjähtää täyteen lauluun ja väriin, kerrassaan upeaa. Kuin yhteenvetona kaikelle, esitys päättyy isän (Kettunen) ja pojan (Taavi Lehtonen) vaikuttavaan katseen vaihtoon lumisateessa. Kaikki sanottu muuttuu sanattomuudeksi.
Mikkola-Ylitolvan koreografia toimii ja Luoteis-Uusimaan Tanssiopisto Vinhan tanssiryhmä on täydellinen vahvistus teatterin lavalle. Taitavat nuoret tanssijat liikkuvat sulavasti ja epäröimättä ilmentäen kohtausten taustalla olevia tunteita. Orkesterissa on myös nuoria Karkkilan lukion opiskelijoita, jotka hoitavat oman vaativan tehtävänsä taidokkaasti. Heidän kanssaan soittaa joukko Karkkilan musiikkikoulun muusikoita. Musikaali on siis todellinen rakentavan yhteistyön taidonnäyte ja hedelmä, jota toivottavasti saadaan nähdä jatkossakin. Lisäksi on todettava, että oli suoranainen ilo nähdä lavalla uusia teatterin tekijöitä suuremmissa ja pienemmissäkin rooleissa. Silmiinpistävää on myös se, miten kaikki näyttelijät ovat luonteva osa kokonaisuutta.

Säveltäjän tyttäretkin vaikuttuivat

Ensi-iltaesitys oli erityinen myös katsomon puolella, sillä säveltäjä Matti Puurtisen tyttäret Satu Puurtinen ja Taru Mäkinen kunnioittivat tilaisuutta läsnäolollaan. Esityksen jälkeen Satu Puurtinen avasi ajatuksiaan.
– Olen nähnyt kaikki teatteriversiot Suruttomista, ja musikaali sekä tietysti sen musiikki ovat minulle tuttuja. Musikaalia ei kuitenkaan ole hirveän usein esitetty. Tämä esitys oli upea, etenkin, kun huomioidaan, että Suruttomat on vaikea, ja kysymyksessä on suurelta osin teatterin harrastajista koottu työryhmä.
– Isän käsiala näkyy siinä selvästi, hän jatkaa ja lisää, että Matti Puurtinen teki huolellisen taustatyön muun muassa tutustumalla vanhaan romanimusiikkiin.
Satu Puurtinen sanoo pitäneensä joukkokohtauksista, mutta nostaa myös muutamia yksilösuorituksia esiin.
– Homsantuu (Ahjoniemi) jäi mieleen, samoin Johannan (Mäntynen) laulu Vaimoväen onni, joka oli isälle tärkeä ja esitettiin hänen muistotilaisuudessaan. Kun Johanna saapui lavan eteen ja aloitti laulunsa, tiesin, ettei tästä ilman nenäliinaa selvitä. Lisäksi Anna Tallgrenin hieno jazz-sovitus laulusta Virran viertä Vapun (Loman) esittämänä kosketti, varsinkin, kun isälle jazz oli erityisen lähellä sydäntä.
Musikaalin hienoimmaksi suoritukseksi hän mainitsee Yrjön (Reijo Riuttanen) esittämän laulun Meltoa. Hän suosittelee musikaalia erityisesti nuorille, sillä se on aiheeltaan puhutteleva, hyvin suomalainen sekä vakaviakin asioita käsittelevä. Satu Puurtisen suunnitelmissa on katsoa myös viimeinen esitys.
Näihin kommentteihin on helppo yhtyä ja kohottaa esitykselle sekä työryhmälle bravo -huuto täältä kasvomaskin takaa.