Tehtaan Hotelli tunnetaan jo Karkkilan ulkopuolellakin

Leena Hasselman istui Tehtaan Hotellin pöydän ääreen tuiki tietämättömänä seuraavan viikon merkkitapahtumasta – siitä että hänet valitaan Karkkilassa Vuoden 2021 yrittäjäksi. Hasselman ei ollut suinkaan ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa tulevaisuus ei paljasta mitä tuo mukanaan. Edellisen kerran hän laittoi kohtalonsa koetukselle vuoden 2019 tammikuussa. Hän päätti silloin ryhtyä vetämään yrittäjänä Tehtaan Hotellia, jota Toikkakiinteistöt Oy hänelle tarjosi. Se oli Leenalle haaste, mutta sellaisiin hän on elämässään tottunut.
– Se oli aivan liian mehukas tilaisuus ohittaa, ja halusin vielä näin viidenkympin korvilla yrittää toteuttaa jonkin uuden haaveen, Leena Hasselman sanoi.
Kun perhe, johon kuuluu aviomies Lasse Lindström sekä kolme lasta, kannusti häntä tarttumaan ”lautasella tarjottuun” tilaisuuteen, hän teki sopimuksen Toikkakiinteistöjen kanssa.
Leena Hasselmanilla ja Lasse Lindströmillä on kokemusta ravintolan pyörittämisestä esimerkiksi Ranskassa, joten tiedossa oli rankkaa työntekoa ja pitkiä päiviä ruusuisen tulevaisuuden sijaan.
Hasselman kaavaili Tehtaan Hotellia aluksi juhlien ja kokousten pitopaikaksi, jossa tarjottaisiin ruokaa vain tilausperiaatteella.
– Säännöllisesti auki olevaa ja alkoholiakin tarjoilevaa ravintolaa ei todellakaan suunniteltu!
Synkkien pilvien takaa löytyi aurinko
Hotellin startti oli mukava, tieto siitä alkoi levitä, kokouksia ja häitä varattiin ja pidettiin. Maaliskuun 17. päivä vuonna 2020 muutti myös Tehtaan Hotellilla kaiken. Silloin korona ja sen sulkutoimet järisyttivät kaikkea toimintaa, ja erityisen rajusti se iski ravintola- ja hotellialalle. Tehtaan Hotellin puhelimet alkoivat piristä välittömästi, mutta puheluiden viesti oli kaikkea muuta kuin lohdullinen – kaikki varaukset peruttiin.
Leena Hasselman oli jälleen uuden haasteen äärellä, pannako pillit pussiin vai luoviako eteenpäin uudella konseptilla. Hän valitsi jälkimmäisen ja toteutti huippukokkien Jouni Ukkosen ja Anne Rinteen kanssa pop up -tilaisuuksia herkkuineen. Kesällä 2020 Hasselman lisäsi kierroksia ja perusti hotellin yhteyteen Tammen alla -nimisen ravintolan.
Kun korona hellitti hetkeksi ja rajoituksia lievennettiin, Tammen alla alkoi saavuttaa hyvää ruokaa arvostavien suosiota.
– Ihmiset uskaltautuivat jälleen ulos, Leena Hasselman huokaisi.
Ravintola Kämpin tiimi auttoi ideoimaan ravintolakonseptia, ja kun onnellisen sattuman kautta ravintolaan löydettiin kansainvälinen huippukokki Kris Taylor, tulevaisuus näytti jälleen hieman valoisammalta.
Päättynyt kesä oli käänteentekevä Tehtaan Hotellille. Tammen alla -ravintola sekä hotelli löydettiin laajalti, ja ne saivat asiakkaikseen ihmisiä jo ympäri maata. Yrittäjä Hasselmanin paine helpottui hivenen.
– En voi kuin sydämestäni kiittää kaikkia meitä tukeneita ja meihin uskoneita ihmisiä ja yrityksiä, erityisesti Pertti Toikan perhettä. Ilman heitä emme olisi tässä.
Leena Hasselman kertoi olevansa onnellinen, kun voi työskennellä näin uniikissa, kauniissa ja historiallisessa miljöössä.
– Karkkila on minulle rakas, ja haluan antaa työlläni panoksen sen hyvän tulevaisuuden eteen.
Alalla ongelmana työvoimapula
Samalla kun Tehtaan Hotellin suosio on kasvanut ja asiakasmäärät lisääntyneet, yrityksen tulisi löytää lisää hyviä ja osaavia ihmisiä töihin. Alalla on ylipäätään vakava työvoimapula. Pienestä Karkkilasta puuttuvat myös 20–30-vuotiaat opiskelijat, jotka isommissa kaupungeissa usein täydentävät lompakkoaan ravintola-alan tilapäistöillä.
– Haemme uutta väkeä hotelliin ja ravintolaan. Ammatillinen osaaminen on hyvä plussa, mutta jos sitä ei entuudestaan ole, riittää, jos on motivoinut, palvelevainen ja ihmisten kanssa toimeen tuleva ”hyvä tyyppi”, Leena Hasselman määritti. Kaikenikäiset hakijat ovat tervetulleita. Tehtaan Hotellissa saa myös vetreyttää englannin kielentaitoaan.
Hän kertoi olevansa onnellinen ja tyytyväinen nykyiseen henkilökuntaansa, johon kuuluu sekä vakituisia työntekijöitä että extraajia.
”Täällä on mahtava ilmapiiri”
Heidi Suominen on vakituinen extraaja Tehtaan Hotellilla. Hän opiskelee oikeustradenomiksi, mutta auttaa aina kun mahdollista hotellilla. Heidi kertoo pitävänsä kovasti työstään sen monipuolisuuden ja varsinkin Tehtaan Hotellin erittäin hyvän ilmapiirin vuoksi.
– Täällä perehdytetään eri työtehtäviin, kannustetaan ja luotetaan työntekijään.
