Toisluokkalaiset siirtyivät tanssien lukion vanhimmiksi – Vanhojentansseissa peräti 56 tanssijaa

Karkkilan lukion Vanhojentansseissa pyörähteli peräti 56 tanssijaa, ja pukuloiston monipuolisuuteen oli panostettu.

Ohjelmassa oli 17 tanssia. Etualalla Oona Huovinen ja Waltteri Joutsen, seuraavana Emilia Autio ja Kaapo Jalovaara, takana Sanni Asikainen ja Yanette Jaan.

Karkkilan lukion toisluokkalaiset siirtyivät Vanhojentanssien myötä koulun vanhimmiksi. Edessä Varpu Virmavirta ja Sakke Sikiö, seuraavina Valeriya Kravchenko ja Eetu Kemppainen sekä Laura Luga ja Niklas Hyvönen.
Karkkilan lukion abiturientit siirtyivät lukulomalle penkkariajelun myötä torstaina, ja illan Vanhojentansseissa toisluokkalaisista tuli perinteiseen tapaan koulun vanhimpia. Pukuloistoa ihastelivat jälleen tanssijoiden läheiset sekä muu yleisö. Lisäksi Karkkilan kouluille pidettiin näytökset perjantaina.
– Tanssien eteen on tehty paljon töitä ja vuodatettu verta, hikeä ja kyyneleitä. Harjoituksissa on koettu stressiä ja menetetty hermoja, mutta nyt esitys on kasassa. Tanssimme parhaamme mukaan ja toivomme, että teillä on yhtä hauskaa, totesivat tanssijoiden puheenvuoron esittäneet Saana Sankala ja Miska Suilo.
Vanhojentanssien suosio on ollut suurta Karkkilassa ja se tuntuu vain kasvavan. Viime vuonna pareja oli 26, mikä oli jo paljon, mutta nyt tanssijoita oli vielä enemmän.
– Tanssipareja on 28, mutta onneksi tila juuri ja juuri riittää, sanoi tyttöjen liikunnanopettaja Marika Sjöström.
Musiikista vastasi jälleen Karkkilan Soittokunta. Tansseja oli ohjelmassa 17.
Tuttujen tanssien ohella kuultiin ja nähtiin uuttakin, kuten vähän eri tavalla tanssittu tango.
Monipuolista pukuloistoa
Tämän vuoden pukuloisto oli erityisen vaihtelevaa ja monen väristä. Noora Tähtinen ja Emmi Uusitalo hankkivat pukunsa jo viime syksynä.
– Meillä oli ryhmä Snapchatissa, johon lähetettiin kuva hankitusta puvusta. Näin kellään ei ole aivan identtistä asua.
Poikien yllä nähtiin perinteisten tummien pukujen ja frakkien lisäksi saketteja. Samu Suominen erottui muita vaaleammalla puvullaan.
– Ajattelin ensin perinteisempää pukua, mutta äidin ehdotuksesta valitsin tämän. Tämä erottuikin joukosta hyvin.
Suominen oli ensimmäiseen esitykseen tyytyväinen. Hän oli työstämässä myös lopussa nähtyä vapaaesitystä.
– Valmistelimme sitä ensin pienessä ryhmässä, valitsimme musiikin ja teimme koreografian, jonka jälkeen se opetettiin muille. Ihmiset hymyilivät, taputtivat ja nauttivat, joten tanssit sujuivat hyvin. Tähtinen, Uusitalo ja Suominen totesivat, että jännitystä riitti myös toiseen esitykseen.
– Silloin katsomossa on sukulaisia ja tuttuja. Ensimmäisten esitysten jälkeen kuitenkin varmasti helpottaa ja huomenna menee takuulla jo rennommin.

Myös poikien pukutyyli vaihteli. Miska Suilolla oli perinteisempi tumma puku, Samu Suominen oli valinnut hieman vaaleampaa.

Noora Tähtinen ja Emmi Uusitalo kertoivat, että pukuvalinnoissa käytettiin apuna Snapchat-ryhmää, johon lähetettiin kuva hankitusta puvusta.