Tuija Telén valittiin Uudenmaan liiton maakuntajohtajaksi
Telén sai kahdeksan ääntä enemmän kuin Loviisan kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom.

Karkkilan kaupunginjohtaja Tuija Telén valittiin Uudenmaan liiton maakuntajohtajaksi tiistaina aamupäivällä liiton valtuuston kokouksessa. Maakuntajohtajan virkavaalissa ehdolla oli yksitoista vaalikelpoista ehdokasta, joista kolme valittiin haastatteluihin. Maakuntahallitus päätyi esittämään tehtävään joko Teléniä tai Loviisan kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blomia. Suljetussa lippuäänestyksessä ääniä annettiin 77, joista Tuija Telénin nimi löytyi 40:stä ja Oker-Blom 32:sta. Lisäksi yksi ehdokas sai viisi ääntä.
Telénin valinta herätti tuoreeltaan positiivisia kommentteja. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna Tallgren (kok) totesi, että karkkilalaisen kaupunginjohtajan valitseminen maakuntajohtajaksi on hieno juttu paitsi Karkkilalle myös Uudenmaan pääkaupunkiseudun ulkopuolisille kunnille.


– Uusimaa on laaja maakunta ja mielestäni pääkaupunkiseudun ulkopuolisten kuntien ääntä ei voi liiaksi saada kuulumaan päätöksenteossa.
– Tuija on ollut kaupunginjohtajamme viisi vuotta ja hänen lähtönsä myötä menetämme pitkäaikaisen ja Karkkilaan sitoutuneen kaupunginjohtajan. Valinta maakuntajohtajaksi on kuitenkin Tuijalle upea saavutus urallaan ja haluan onnitella Tuijaa tästä uudesta mahdollisuudesta.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markku Korhonen (ks) totesi, että on varmasti kaikkien Uudenmaan kuntien etu, että tuleva maakuntajohtaja ymmärtää sekä kasvukeskusten että pienten kehys- ja maaseutukuntien arkea.
– Jos maakuntajohtajalla on erityissuhde Karkkilaan, niin ei siitä varmaan mitään haittaa ole. Vaikka johtopaikan vapautuminen aiheuttaa varmuudella lisätyötä luottamushenkilöille ja virkamiesjohdolle, uskon että jokainen meistä arvostaa sitä, että kaupunginjohtajamme on valittu maakuntajohtajaksi.
Seuraavaksi Karkkilassa on edessä uuden kaupunginjohtajan rekrytointi. Prosessi ottaa aikansa, joten Korhosen mukaan voi olla mahdollista, että ylimenokaudeksi tarvitaan jonkinlainen väliaikainen ratkaisu.
– Kaupungin johtaminen perustuu johtoryhmätyöskentelyyn, ja tämän työn toimivuus on syytä varmistaa. Luotan siihen, että löydämme Karkkilaan osaavan seuraajan Tuijalle. Meidän luottamushenkilöiden on syytä pitää huoli siitä, että osaamme tehdä kaupungin ja kaupunkilaisten kannalta viisaita päätöksiä. Karkkilan kaupunginjohtajan pesti varmasti kiinnostaa hakijoita.
Tuija Télen kommentoi tuoreeltaan lyhyesti valintaansa.
– Olen tuloksesta valtavan iloinen ja nöyrän kiitollinen. Mukana loppumetreillä oli hienoja ehdokkaita, ja kyllä tätä sai jännittää päätökseen asti, hän summasi.