Työväenopistossa alkaa dokumenttielokuvakurssi

Dokumentti-elokuvaohjaaja Emi Linnakoski alkaa vetää keväällä uudenlaista kurssia Karkkilan työväenopistossa. Ilmoittautuminen päättyy 12.4.
Emi Linnakoski muutti sukunsa syntysijoille Karkkilaan puolisen vuotta sitten. Tänne häntä vetivät läheltä löytyvä luonto sekä kaupungin rikas ja monipuolinen kulttuuritarjonta, erityisesti Kino Laikan ilmestyminen Ala-Emaliin.
Linnakoski valmistui dokumenttiohjaajaksi Aalto-yliopiston elokuvataiteenlaitokselta ja on tehnyt sen jälkeen useita dokumenttielokuvia, jotka ovat saaneet lukuisia palkintoja ympäri maailmaa.
Emi Linnakoski, Karkkilan työväenopisto ja Kino Laika löysivät talvella toisensa ja järjestävät huhti–toukokuun aikana dokumenttielokuvakurssin. Kurssilla opetellaan elokuvan tekemistä sekä varsinkin elokuvan katsomista.
– Elokuva koostuu monesta elementistä, kuten kuvasta, äänimaailmasta ja ennen kaikkea rytmistä, ohjaaja määrittää.
– Onnistuessaan elokuva ja sen rytmi kuljettavat katsojaa kuin huomaamatta paimenen tavoin niityltä toiselle, hän maalailee.
Omavaloiseksi taiteilijaksi itseään määrittävä Linnakoski haluaa nähdä elokuvan syvemmälle kuin sen pinta heijastaa – ja auttaa muitakin tekemään niin.
– Varsinkin dokumenttielokuvan tehtävä on näyttää näkymätöntä, Linnakoski filosofoi.
Neljä kertaa Dokkaritorstai Kino Laikassa
Kurssi koostuu neljän dokumenttielokuvan katsomisesta Kino Laikan Dokkaritorstaina 14. ja 28.4. sekä 5. ja 19.5. Kurssilaiset kirjaavat elokuvista omia huomioitaan ja kokemuksiaan, joista keskustellaan elokuvien jälkeisinä maanantaina kello 17.15 alkaen Karkkilan opistotalon pihalla. Silloin myös perehdytään elokuvien dramaturgiaan, rakenteisiin, kuvaustyyleihin, äänimaailmaan ja elokuvasanastoon.
Kurssin alkutapaaminen opistotalolla on kuitenkin jo keskiviikkona 13.4. klo 17.30, päivää ennen ensimmäistä Dokkaritorstain leffaa. Ilmoittautuminen kurssille päättyy 12.4.
Työväenopiston ja Kino Laikan dokumenttielokuvakurssi sopii ohjaaja Emi Linnakosken mukaan kaikille elokuvaa rakastaville, mutta puhuttelee samalla muidenkin taiteenalojen ystäviä. Hän sanoo, ettei kaikkia dokkareita tarvitse katsoa, mutta suotavaa olisi osallistua maanantaisiin tapaamisiin opistotalolla. Kurssin hinta on 15 euroa, ja jokainen maksaa itse Dokkaritorstain leffaliput. Kino Laikassa käy Kaikukortti.
Kurssin avauselokuva on 14.4. torstaina nähtävä upea ja ajankohtainen Susanna Helken Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja, joka palkittiin juuri Tampereen elokuvajuhlilla.