Uusi laki on saanut ihmiset vaihtamaan renkaitaan ahkerasti – Karkkilan Autohuollosta haetaan talvella erityisesti nastarenkaita

Maanteiltä kuuluu jo rapinaa, kun ihmiset ovat vaihtaneet autoihinsa talvirenkaita. Karkkilan Autohuollon Risto Wathen kertoo, että kesällä muuttunut laki on aiheuttanut autoilijoissa hieman hämmennystä ja moni on ollut renkaidenvaihdon kanssa aikaisin liikkeellä.
– Olemme vaihtaneet tähän mennessä renkaat noin kolmasosaan asiakkaidemme autoista, eli sesonki alkaa olla käsillä. Uuden lain mukaan talvirenkaita tulisi käyttää marraskuun alusta lähtien, mikäli keli sitä edellyttää. Moni onkin vaihtanut renkaansa hyvissä ajoin.
– On kiinnostavaa nähdä, lyövätkö kitkarenkaat voimakkaammin läpi. Nyt nastarenkaat ovat suositumpia. Ne ovat hyvä valinta erityisesti silloin, kun sää vaihtelee, sataa lunta ja vettä, jotka sitten jäätyvät tien pintaan. Lumikelillä ja pakkasella kitkarenkaat toimivat kuitenkin yhtä hyvin kuin nastat.
Talvirenkaille asetettujen vaatimusten osalta laki säilyi ennallaan. Wathenin mukaan ihmiset pitävät renkaistaan kaiken kaikkiaan melko hyvää huolta, tosin jotkut yllättyvät vuosittain siitä, kuinka sileäksi renkaat ovat päässeet kulumaan.
– Laissa talvirenkailta vaadittu vähintään kolmen millimetrin urasyvyys on jo niin matala, että siinä alkaa suuri osa nastoistakin olla jo irti. Paras pito häipyy, kun urasyvyyttä on 4–5 milliä ja silloin moni hankkiikin uudet renkaat.
Karkkilan Autohuolto vaihtaa myös maatalouskoneiden renkaita. Niiden määrä on kasvanut, vaikka työkoneissa ei varsinaisia talvirenkaita käytetäkään.
Yhä useampi säilyttää renkaansa korjaamon rengashotellissa.
– Kerrostaloissa ei oikein ole mahdollisuutta säilyttää renkaita. Silloin rengashotelli on sopiva paikka. Sen käyttö on lisääntynyt viime aikoina, mutta onneksi varastossa on vielä tilaa.
Monilla aloilla on tänä vuonna pähkäilty koronaviruksen aiheuttaman toiminnan hiljentymisen kanssa. Wathenin mukaan autokorjaamoilla tilanne on ollut oikeastaan hieman päinvastainen.
– Töitä on ollut jopa enemmän kuin tavallisesti. Ehkä pandemia on saanut ihmiset huomioimaan kotiaan ja ajoneuvoaan tarkemmin kuin tavallisesti. Toinen syy saattaa olla se, että oma auto koetaan nyt joukkoliikennettä turvallisemmaksi vaihtoehdoksi.