Uusi taidekirja ja näyttely Ilmari Huitin töistä

Galleria Bremerissä avautui Ilmari Huitin taiteen uusi pienoisnäyttely. Suomen Valimomuseossa sijaitsevassa Ilmari Huitin nimikkohuoneessa on esillä taiteilijan kotikylään Karkkilan Vaskijärveen liittyviä maisemia ja muotokuvia. Muutama tauluista on julkisesti esillä ensimmäistä kertaa.
Näyttelyn avajaiset pidettiin viime lauantaina Galleria Bremerissä, ja samassa yhteydessä julkistettiin uusi taidekirja Etelähämäläiset taidemaalarit Ilmari Huitti ja Kaapo Wirtanen. Teos perustuu Hannu Huitin ja Mikko Ranta-Huitin omien HH-Taidekokoelmien aarteisiin. Yli 200-sivuinen taidekirja esittelee satakunta Ilmari Huitin (1897–1960) taulua ja kolmisenkymmentä Kaapo Wirtasen (1886–1959) maalausta sekä hänen postikorttejaan. Nämä Ateneumista valmistuneet taiteilijat kuvasivat erityisesti Karkkilan ja Lopen maalaismaisemia sekä vanhojen rakennusten interiöörejä. Heidän tuotannossaan on myös taidokkaita muotokuvia. Wirtanen on esimerkiksi maalannut Lopen kirkon alttaritaulun.
– Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että sekä Ilmari Huitti että Kaapo Wirtanen tekivät todellista kotiseututyötä, Hannu Huitti totesi.
Näyttelyn avajaisiin oli saapunut kolmisenkymmentä Huitin ja Wirtasen taiteesta kiinnostunutta ihmistä. He saivat kuulla Hannu Huitin ja Mikko Ranta-Huitin rentoa ja sujuvasanaista muistelua kirjan tekovaiheista, sekä mielenkiintoisia anekdootteja taiteilijoiden elämästä.
Omat puheensa pitivät myös taidekirjaan taulut kuvannut ja sen taittanut Henna Mitrunen, Ritva M Koskimäki ja Ilmari Huitti Säätiön sihteeri Margit Lumia, joka kartoittaa Huitin maailmalle levinneitä töitä.
Keskittyminen kotimaiseen taiteeseen
HH-Taidekokoelmat on syntynyt loppilaisten yrittäjien ja maanviljelijöiden Hannu Huitin ja Mikko Ranta-Huitin innostuksesta erityisesti kotimaiseen taiteeseen. Kokoelma täydentyy jatkuvasti nykytaiteilijoiden ja edesmenneiden mestareiden teoksilla. Huitit haluavat myös tehdä suosikkitaiteilijoitaan tunnetuiksi näyttelyiden ja nyt uuden taidekirjansa avulla. Galleria Bremerin lisäksi heidän kokoelmaansa on nähtävillä parivaljakon omistamalla Aseman Taidelaiturilla Punkaharjulla. Huitin ja Wirtasen taidetta tulee nähtäville myös Lopen kirjaston Fallesmanni-saliin 4.12. lähtien, kun siellä pidetään loppilaisille oma kirjanjulkaisutilaisuus.
Näyttelyn avajaisissa nautittiin myös Helsingin kaupunginorkesterin entisen kontrabasistin ja Sibelius-Akatemian opettajan Jiri Parviaisen soitannosta.
Ilmari Huitin näyttely on esillä Galleria Bremerissä vuoden loppuun saakka, ja sieltä voi myös ostaa Etelähämäläiset taidemaalarit Ilmari Huitti ja Kaapo Wirtanen -teoksen omakseen.
