Vanha pesula muuttui vuodessa pienkerrostaloksi

Toikkakiinteistöt Oy teki muutama vuosi sitten ison kiinteistökaupan Componentan kanssa. Uuteen omistukseen siirtyi myös Karjaanjoen sillan tuntumassa seisova entinen pesula. Ihan alkujaan rakennus palveli tehtaan virkamiessaunana. Ilmeisesti vuonna 1900 rakennettu talo on seisonut viime vuosikymmenet vailla käyttöä, mikä alkoi näkyä jo sen kunnossa, niin kivestä tehty kuin se onkin.
Toikkakiinteistöt alkoi elvyttää sen omistukseen siirtyneitä kiinteistöjä. Joissakin kohteissa tarvittiin vähemmän remonttia, kun taas toisissa, kuten Pesulassa, ei ihan pienellä fiksauksella selvitty. Ahkera ja osaava rakentajaryhmä purki talon paljaaksi lähes kaikesta vanhasta ja nikkaroi sen aivan uudeksi kirjaimellisesti alimmasta lattiatasosta ylimpään kattotiileen. Pesula sai myös takaisin sitä alkujaan koristaneet ja jossakin vaiheessa puretut kattolyhdyt. Ne kuuluvat koko yläkerran kattavaan reilun sadan neliön asuinhuoneistoon. Pesulan remonttiin meni kutakuinkin vuoden päivät.
Pesulan alakerrassa on kaksi toimistohuoneistoa, joista toiseen muutti kesäkuun alussa lehtemme toimitus. Huoneistot on suunniteltu ja rakennettu sitä silmällä pitäen, että ne voi muuttaa tarvittaessa kahdeksi asuinhuoneistoksi.
Tea Toikan suunnittelun ja käden jälkeä

Rakennusporukkaan kuului myös Tea Toikka. Ammattikoulusta pintakäsittelijäksi valmistunut Toikka sai Pesulasta ison haasteen – uransa toistaiseksi vaativimman. Tea paitsi rakensi ja viimeisteli rakennuksen sisäpintoja, myös valitsi materiaalit seiniin, lattioihin ja kattoon. Hän hoiti toisin sanoen sisustussuunnittelijankin vakanssia. Tea Toikalla oli heti alkuun kaksi selkeää visiota.
– Halusin ehdottomasti yhdelle seinälle kuvatapetin vanhasta Karkkilasta sekä keittiöön tiilipintaa, Tea Toikka sanoo jämerästi.
Ne hän myös sai. Yhtä seinää koristaa jättikokoinen valokuva entisestä emalointihallista, joka seisoo vajaan kilometrin päässä samaisen Karjaanjoen varrella. Ja yksi keittiön seinistä on kauniilla tiilipinnalla.
Tea Toikalta löytyi muitakin ideoita sisustusratkaisuihin. Hän halusi, että asuinhuoneiston katto jätetään reaalikorkeuteensa, eikä siis madalleta sitä. Nuorella naisella oli asiassa alkuun vastassa muutaman varttuneemman ammattimiehen vankasti eriävä mielipide, mutta Tea piti jälleen päänsä. Tuloksena korkeat huoneet, joiden poikki kulkevat näkyvillä alkuperäiset poikkihirret, Tean hiomina toki.
Tea Toikalla oli monta haastetta. Ensinnäkin tuli löytää kaikkialle edustavat, mutta kohtuuhintaiset materiaalit.
– Kun etsimisen jälkeen onnistuin löytämään vaikkapa laatu- ja hintaraameihin sopivat laatat, ne olivatkin ehtineet valmistajalta jo loppua, Toikka kertoo.
Hän löysi kuitenkin esimerkiksi saunaan haluamansa paneelit ja kylpyhuoneeseen yhdestä kivestä veistetyn pesualtaan.
– Se piti tilata Ruotsista, mutta muuten olen onnistunut hankkimaan materiaalit pitkälti lähiseudulta, Tea toteaa.
Tea ideoi saunaan leveät laudelankut. Sellaiset löytyivät vihtiläisestä Pop Design Pajasta. Persoonallisen saunan lauteet ovat tervaleppää, ja sen laudat niin leveät, ettei uskoisi lepän saavuttavan sellaisia paksuuksia.
Tea Toikka on syystäkin tyytyväinen Pesulan ilmeeseen. Seuraava projektikin on jo aluillaan. Hän siirtyy valitsemansa kuvatapetin kohteen, Ala-Emalin seinien sisälle. Toikkakiinteistöt alkaa remontoida sinne paljon uutta ja mielenkiintoista. Siitä voi lukea tämän lehden sisältä löytyvästä Kesäkarkkilalaisesta.
Pesula kiinnosti karkkilalaisia

Toikkakiinteistöt avasi remontin jälkeen Pesulan ovet kaupunkilaisille. Talosta kiinnostuneiden määrä löi henkilökunnan ällikällä. Kolmituntisen näytön aikana Pesulassa vieraili arviolta 500 ihmistä. Koronarajoitusten vuoksi heitä saattoi päästää sisälle vain pienemmissä ryhmissä, joten perjantaina taloon jopa jonotettiin.
Tea Toikka on tyytyväinen siihen, että Pesula sai osakseen pelkkää kiitosta ja kehua.
– Tämä oli kyllä mukava työmaa, Tea Toikka huokaa.