Yötön Yö on uusi markkinatempaus, joka piti viime perjantaina siihen osallistuneita myymälöitä avoinna iltakymmeneen. Karkkilan Yrittäjien ideoida Yötön Yö sai asiakkaita liikkeelle tasaisesti viime minuuteille saakka. Moni ihasteli nimenomaan sitä, että ostoksille saattoi tulla kaikessa rauhassa töiden jälkeen.
Seuraava karkkilalaisten liikkeiden markkinointitapahtuma on Lähilauantai 29. toukokuuta, jolloin mukaan lähtevät kaupat ovat avoinna jälleen hieman normaalia kauemmin.
Karkkilan Aito Kullan Minna Malmströmin mukaan uutuustuotteet, kuten Aarni-tuotemerkin kotimaisesta hirvennahasta valmistettu clutch-lompakko, ovat keränneet paljon kiinnostusta. Karkkilan Aito Kullan Minna Malmström kertoi, että kevään juhlakauden hittituotteita ovat korvakorut ja nilkkaketjut. – Ylioppilas- ja rippijuhlat lisäävät korujen myyntiä. Ensi keskiviikkona 26.5. täällä on sopivasti Sandberg-timanttikorujen esittely. Yöttömän yön tapahtuma haluaa muistuttaa, että Karkkilassakin on liikkeitä ja toimintaa. –Tavaroita tai palveluita ei siis tarvitse aina lähteä etsimään kotipaikkakuntaa kauempaa. Aito Kulta on mukana myös kansallisessa Lähilauantai-tapahtumassa 29.5., totesi Minna Malmström.
Romuenkelistä haettiin erityisesti lukemista, kertoi Tarja Hakkarainen. Taina Ojala eli Rouva Pyry oli myymässä Romuenkelissä lankoja. Monet ovat tarttuneet kudontaharrastuksen, kun kotona on pitänyt viettää enemmän aikaa. Pandemia on vaikuttanut kudontatarvikkeiden saatavuuteen. – Joissain langoissa ja neulontatarvikkeissa viiveet ovat olleet pitkiä. Oma tilanteeni on sikäli hyvä, että esimerkiksi neulepuikkoja olen saanut myyntiin hyvin, sanoo Taina Ojala.
– Meiltä hakee moni työssäkäyvä perjantaisin pika pikaa viikonlopun kukat. Nyt heillä on ollut aikaa valita kimppujaan rauhassa, totesi yrittäjä Mia Laakso. – Kukkakimput ovat olleet tänään erityisen suosittuja. Myös lähestyvät ylioppilasjuhlat alkavat jo näkyä. Kukat ovat jälleen mukava tapa muistaa tuoretta ylioppilasta.
Malankan Maareta Ahonen-Bogdanoffilla on riittänyt kiireitä tuotteiden kehittelyssä ja valmistuksessa sekä opiskelujen parissa.
Yhdeksänvuotias Helmi esitteli ja möi äitinsä Jaana Syrjälän kanssa Kustannus-Mäkelän lastenkirjoja. Välillä piti tietysti käydä ostamassa jäätelötötterö kioskilta.
Vintamo esitteli tuotantoaan Frankin viereisessä liikehuoneistossa. Sari Mäkipää ja Mari Salovaara asettuvat yrityksensä kanssa kesällä Ala-Emaliin, jonne nousee parhaillaan yrityksen näyttelytila.
Kirkkoherra Hannu Bogdanoff tutkiskeli yrittäjä Sofia Lundqvistin kanssa Frankin puvuntakkivalikoimia.
Tuija Telén valittiin Uudenmaan liiton maakuntajohtajaksiKarkkilan kaupunginjohtaja Tuija Telén valittiin Uudenmaan liiton maakuntajohtajaksi hetki sitten liiton valtuuston kokouksessa. Valtuusto suoritti suljetun lippuäänestyksen, jossa olivat vastakkain Telén ja Loviisan kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom.Ääniä annettiin 77, joista Tuija Telénin nimi löytyi 40:stä ja Oker-Blom 32:sta. Lisäksi yksi ehdokas sai viisi ääntä.Lisää aiheesta hetken päästä Karkkilalaisen verkkosivuilta ja huomenna paperilehdestä. ... See MoreSee Less
Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuva pyörii nonstopina Kino Laikassa kaksi viikkoa 1.9. alkaen. Aki Kaurismäen uutuutta odotetaan innolla koko maassa. Aki Kaurismäki istuu mielipöydässään K...
Beach Partyjen onnistumisessa ovat tärkeässä roolissa festivaalien rakentajat ja tekniikan väki. Jami Heino on yksi heistä. Hän on auttanut festarien sähköistyksen suunnittelussa ja vastaa lis...
Bleisure Finland Oy osti 1. heinäkuuta Hassel & Ström Oy:ltä Tehtaan Hotellin liiketoiminnan. 25-huoneista hotellia, kokous- ja juhlatoimintaa, 120-paikkaista Klubin ravintolaa sekä Tammen Alla -t...
Ahmoolla asuvalla Timperin perheellä on sitä kuuluisaa bensaa suonissaan. Molemmat vanhemmat, isä Juha Timperi ja Liisa-äiti, ajavat kilpaa Jokamiesluokassa, eli Jokkiksessa, ja tätä autourheilu...