Karkkilan kotieläimille julistetaan joulurauha

Papin toivat Karkkilan upouuteen koirapuistoon Karkkilan seurakunnan vs. kappalainen Riitta Haapa-aho ja toimistosihteeri Mia Flygar. Uskokaa tai älkää, mutta Flygarin omistama Papi ei ole sielunpaimenkoira vaan weimarinseisoja.
Uskontokuntien papit ovat julistaneet ihmisille joulurauhaa ainakin keskiajalta asti. Turussa tämä perinne aloitettiin tiettävästi 1300-luvulla. Joulurauhan käsite oli pitkään myös pohjoismaisessa lainsäädännössä. Sillä yritettiin vähentää juopottelua, huorintekoa ja muita paheita, joihin rahvaalla oli taipumus sortua joulun seudun pitkinä pyhinä. Joulurauhan rikkomisesta seurasi kovennetut rangaistukset.
Joulurauhaa alettiin julistaa myös lemmikeille, tosin paljon myöhemmin kuin niiden isäntäväelle. Lemmikkikoirien ja -kissojen ottaminen kyseisen riitin piiriin kuvastaa niiden aseman nousua perheissä. Mustit ja Mirrit ovat monessa kodissa täysivaltaisia perheenjäseniä, joille uhrataan hellyyttä ja rahaa, ja nyt siis julistetaan myös uskonnollista sanomaa.
Eläimille julistetaan joulurauha monissa maamme kaupungeissa. Tänä jouluna se tehdään ensimmäistä kertaa Karkkilassa. Joskaan Karkkilan seurakunnan vs. kappalainen Riitta Haapa-aho ei ole varma, ovatko ortodoksit julistaneet täällä joskus omaa joulurauhaansa myös eläimille.
Yhtä kaikki, joulurauha julistetaan Karkkilan eläimille maanantaina 16. joulukuuta klo 18 kaupungin upouudessa koirapuistossa. Puisto löytyy Miljoonamontun viereiseltä harjulta supermarkettien kohdalta.
Tilaisuudessa pappisväki johtaa rukousta ja julistaa joulurauhan. Lopuksi veisataan yhteisesti Maa on niin kaunis -virsi. Riitta Haapa-aho lupaa pientä tarjottavaa sekä ihmisille että eläinkunnalle, jota saavat edustaa myös muut kuin koirat ja kissat. Ketään ei käännytetä pois, vaikka tulisi paikalle ilman lemmikkieläintä. Tilaisuuden arvellaan kestävän noin puoli tuntia.
Riitta Haapa-aho, seurakunnan toimistosihteeri Mia Flygar ja tämän Papi-koira kävivät tutustumassa koirapuistoon etukäteen ja olivat tyytyväisiä näkemäänsä. Flygar sanoi tulevaa joulurauhan julistusta haukutun joulun ykkösjutuksi.