Karavaani kulkee

Mika Silventoisen ja Kirsi Haikosen mustanpuhuva yhdistelmä valmistui kesällä 2019. Mika ja Kirsi reissasivat viime kesänä yhdistelmällä jonkin verran. Vetoauton vaihdelaatikkoremontti on pitänyt yhdislmän tänä kesänä vielä tallissa.
Tanskalaista charmia
Karkkilalaisten Mika Silventoisen ja Kirsi Haikosen yhdistelmä on yhteneväinen väritystä myöten. Vetoautona toimi mustanpuhuva Chevrolet Coupe vuodelta 1939. Vaunu on tanskalainen vuoden 1966 MKP. Mika hankki vaunun toissa juhannuksena, mutta se oli sen verran rapsakassa kunnossa, että Mika päätti purkaa vaunun saman tien aivan palasiksi.
– Vaunuun piti uusia aivan kaikki. Tai runko ja koripaneelit jäivät, mutta kaikki muu täytyi rakentaa uudelleen, Mika kertoo rakenteluprosessista.
Sisutus on hyvin pitkälle alkuperäistyylinen, mutta luonnollisesti jokainen osakokonaisuus on läpikäyty. Uudesti syntynyt vaunu valmistui sopivasti kesän korvalla 2019.

Mikan ja Kirsin vaunu on kokonaan lasikuitua. Vaunu on käyty kokonaan läpi ja kaikki rakenteet on uusittu tai korjattu. Sisältä vaunu on todella viihtyisä ja kodikas.
Kiiltävää pintaa
Karkkilalaislähtöisen, mutta nykyään Vihdissä asuvan Jaska Velinin ja Maija Pajulan yhdistelmä kääntää taatusti päät, missä ikinä liikkuukin. Vetoauto 1931 Ford Cabriolet on itsessään jo päitä kääntävä ilmestys sekä moninkertainen näyttelyvoittaja. Tänä kesänä auton perään valmistui tyyliin sopiva pieni pisaravaunu.
– Auton oma tavaratila on niin pieni, ettei sinne oikein tahdo kunnolla mahtua parin ihmisen matkatavarat. Alun perin piti rakentaa vain pieni kärry matkatavaroille, mutta siitä syntyi lähes samalla vaivalla sen verran suurempi, että mahdutaan Maijan kanssa siellä nukkumaankin, Jaska kertoo.
Korin muodot syntyivät vanerista, jonka päälle Jaska liimasi kiillotettua ruostumatonta terästä. Vaunun viimeistely on kerrassaan upeaa. Ajatuksena oli saada hieman samaa fiilistä kuin amerikkalaisissa Airstream-vaunuissa, jotka ovat vaunumaailman ”mersuja”.

Vaunun sisällä mahtuu kaksi ihmistä nukkumaan sopivasti. Vaunun takaosassa on tavaratila, jonne reissukamat mahtuvat vetoauton pienehköä tavaratilaa paremmin.
Lehden edustusauto
Itse painin muutama vuosi sitten tilaongelman kanssa. Toimitan Primer Magazine -hot rod -lehteä ja omistamani 1929 Ford 5W Coupe toimii lehden ”edustusautona”. Kierrän kesäisin useissa harrasteautotapahtumissa myymässä Magazinea. Myyntiteltta, lehdet ja muu rekvisiitta kulkivat ennen Fordin kattotelineellä, mikä oli hieman hankalaa.
Useat tapahtumat ovat lisäksi kaksipäiväisiä ja jossain pitää yöpyä.

Primer Magazinen edustusauto valmiina kesän reissuille. Pienen ja matalan vetoauton perässä pikkuinen vaunukin näyttää valtavan suurelta!
– Kevättalvella 2018 rupesin tutkimaan netissä myytäviä vaunuja. Minulla oli pari kriteeriä: seisomakorkeus sisällä, pari nukkumapaikkaa ja mahdollisimman kevyt omapaino.
Tarjontaa ei ollut kovinkaan paljon, mutta toukokuun lopussa Nakkilasta löytyi kuvan vaunu: englantilainen, vuoden 1975 Piper 1000.
Vaunu oli aika karussa kunnossa sisältä ja päältä, mutta muutaman viikon aherruksen jälkeen pahimmat kohdat oli läpikäyty ja vaunu pääsi tositoimiin. Vaunun kanssa on nyt tehty useampi myyntireissu ja muutama kesälomamatka. Kun tällaisilla yhdistelmillä liikkuu, on huomio taattu.
Sosiaalisessa mediassa on lukuisia vanhoihin asuntovaunuihin keskittyneitä kotimaisia sivustoja. Niistä saa monenlaisia vinkkejä ja vaikkapa varaosia. Aivan yksi ei siis tarvitse olla tämän sairauden kanssa!

Ari Berghällin brittivaunussa sisustus on täysin alkuperäinen. Nukkumapaikkoja on kahdelle aikuiselle ja tai hyvällä mielikuvituksella jopa kolmelle!
Osan näistä kulkineista voi nähdä lauantaina 1.8. Karkkilan Rompetorilla ja Primer ParkingLot Nationals -tapahtumassa kaupungintalon pihalla.