Category: Ajankohtaista

Mediakonserni Keskisuomalainen osti Karkkilalaisen

Karkkilan Tienoon ilmestyminen lakkaa, vanhat työntekijät jatkavat. Karkkilan Tienoota julkaiseva Mediakonserni Keskisuomalainen on ostanut kaupunkilehti Karkkilalaisen. Lehti siirtyy uudelle omistajalle 1.1.2024.– Olemme iloisia, että Karkkilalainen jatkaa uuden omistajan voimin, kommentoi Karkkilalaisen nykyinen omistaja ja päätoimittaja Keke Asposalo.Karkkilalainen jatkaa ensi vuonna ilmestymistä osana Mediakonserni Keskisuomalaisen kaupunkilehtiperhettä, ja samalla Karkkilan Tienoo -lehtinimikkeenä lakkaa. Karkkilan Tienoon päätoimittaja Vesa Valtonen siirtyy Karkkilalaisen päätoimittajaksi, ja toimittajana lehdessä jatkaa karkkilalaisille tuttu Eero Kulla.Mediakonserni Keskisuomalaisen Etelän liiketoiminta-alueen paikallisjohtaja Karri Kannala kuvailee kaupan...

Elokuvakerho Kino Iglu aktivoituu

Aki Kaurismäen ja Mika Lätin 1990-luvulla perustama elokuvakerho Kino Iglu aktivoituu parin hiljaisemman vuoden jälkeen. Pitkään kerhon puheenjohtajana toiminut Lätti perusti Kaurismäen kanssa pari vuotta sitten elokuvateatteri Kino Laikan, eikä hänen aikansa ole riittänyt elokuvakerhon vetämiseen.Kino Iglu saa uutta virtaa, kun kerhon puheenjohtajaksi valittiin karkkilalainen Mikko Myllylahti. Hän on yksi Karkkilassa asuvista elokuvaohjaajista, ja hänen viimeisin teoksensa on maan laajuista mainetta niittänyt Metsurin tarina.– Karkkila on profiloitunut syystäkin elokuvakaupungiksi, ja täytyyhän täällä toimia myös elokuvakerho,...

Esko Vuolukka valittiin Someron tekniseksi johtajaksi

Someron kaupunginhallitus valitsi Someron kaupungin tekniseksi johtajaksi insinööri (YAMK) Esko Vuolukan. Viranhoidon tarkka aloitusajankohta sovitaan Vuolukan kanssa ja se määritellään viranhoitomääräyksessä. Esko Vuolukka on Karkkilan kaupungin kaupunkikehitysjohtaja.Teknisen johtajan virkaa haki 20 henkilöä, joista valintatyöryhmä haastatteli Vuolukan, Kimmo Koskisen ja Totti Soinin. Haastatteluissa ja haastatelluille teetetyissä soveltuvuusarvioinneissa hyödynnettiin Mercuri Urval Oy:n palveluja. Valintatyöryhmän kokouksen 25.9. yksimielinen kanta oli, että teknisen johtajan virkaan tulisi valita insinööri (YAMK) Esko Vuolukka, joka osoittautui hakuprosessissa kokemus, koulutus ja henkilökohtaiset ominaisuudet...

Juha Salo lopettaa aktiiviralliuransa

Škodan Juha Salo ja Kristian Temonen ajavat tällä erää viimeisen SM-rallinsa syys–lokakuun vaihteessa Kokkolassa. Vuodesta 1994 alkaen rallia ajanut Salo on päättänyt lopettaa rallin SM-sarjan kiertämisen ja aktiiviuransa Kokkolan SM-ralliin.Rallin SM-sarjan kaikkien aikojen menestynein kuljettaja Suomen mestaruuksien määrässä on Kyösti Hämäläinen, joka saavutti 1970- ja 1980-luvuilla 13 SM-kultamitalia ja kaksi SM-hopeaa. Juha Salo on SM-mitalien määrässä kymmenellä SM-kultamitalilla, seitsemällä SM-hopealla ja kahdella SM-pronssilla mitattuna kaikkien aikojen paras.Salon lopettamispäätös kypsyi kesän aikana.– Ajattelin, että ”olisikohan se...

Sähkö- ja antenniurakoitsija Lisinen Oy palasi Karkkilaan

Uutena palveluna kaivutyöt. Juha Lisinen muutti pari vuotta sitten Helsinkiin, jossa hänen yritykselleen Lisinen Oy:lle avautui pitkäaikainen työmaa Marmoripalatsissa Kaivopuistossa. Kohde valmistui kesällä, jolloin Suomessa alettiin elää uudisrakentamisessa hurjia aikoja. Rakennusbisnes käytännössä seisahtui, mikä näkyi myös Lisisellä. Juha Lisinen päätti palata Karkkilaan.– Liikun kylläkin edelleen Karkkilan ja Helsingin välillä, ja meillä on vaimon kanssa asunnot molemmissa kaupungeissa. Myös töitä on riittänyt kummassakin paikassa, jos kohta muuallakin eteläisessä Suomessa, Juha Lisinen kertoo.Lisinen Oy:n omimpia osaamisalueita ovat...

Tuija Telén valittiin Uudenmaan liiton maakuntajohtajaksi

Telén sai kahdeksan ääntä enemmän kuin Loviisan kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom. Karkkilan kaupunginjohtaja Tuija Telén valittiin Uudenmaan liiton maakuntajohtajaksi tiistaina aamupäivällä liiton valtuuston kokouksessa. Maakuntajohtajan virkavaalissa ehdolla oli yksitoista vaalikelpoista ehdokasta, joista kolme valittiin haastatteluihin. Maakuntahallitus päätyi esittämään tehtävään joko Teléniä tai Loviisan kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blomia. Suljetussa lippuäänestyksessä ääniä annettiin 77, joista Tuija Telénin nimi löytyi 40:stä ja Oker-Blom 32:sta. Lisäksi yksi ehdokas sai viisi ääntä.Telénin valinta herätti tuoreeltaan positiivisia kommentteja. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna...

Kuolleet lehdet -elokuvan ensi-ilta lähestyy

Aki Kaurismäen uutuutta odotetaan innolla koko maassa. Aki Kaurismäki istuu mielipöydässään Kino Laikan terassin nurkassa. Sade- ja ennen kaikkea näkösuojaa antaa suuri päivänvarjo. Ohjaaja kertoo pian ensi-iltansa saavasta elokuvastaan Kuolleet lehdet, joka sai Cannesin elokuvajuhlilla keväällä tuomaristopalkinnon Prix du Juryn. Perheeseen tuli toinenkin pysti, sillä elokuvassa esiintyneelle Kaurismäen Alma-koiralle myönnettiin Palm Dog -palkintogaalassa Grand Jury Prize -palkinto.– Alma ei lotkauttanut palkinnolle korvaansa, mutta meidän toinen koiramme Varpu tuli Alman roolipannasta mustasukkaiseksi ja yrittää purra pantaa...

Aseman Taidelaiturille tullaan ympäri maata

Hannu Huitti ja Mikko Ranta-Huitti yhdistetään myös Hotelli Punkaharjun ostamiseen. Elokuisena sunnuntaina Punkaharjun yllä paistaa aurinko. Päivä on mitä parhain tutustua Aseman Taidelaituriin ja sen satoihin ja taas satoihin taideteoksiin. Maalauksia, lasiesineitä ja erikokoisia veistoksia on sijoitettu sekä Punkaharjun entiseen asemataloon ja sen piharakennuksiin että ympäri parin hehtaarin laajuista tonttia. Kun vielä oppaaksi saadaan toinen paikan omistajista, Mikko Ranta-Huitti, luvassa on takuulla mielenkiintoinen aamupäivä. Mikko kertoo, että asemarakennus valmistui vuonna 1908, jolloin Punkaharju jo tunnettiin...

Ikkalan Elopäivässä viihdyttiin kirpputorilla ja musiikin parissa

Väkeä riitti entiseen tapaan, vaikka samalle viikonlopulle osui muitakin tapahtumia. Ikkalan perinteinen Elopäivä Juhlatalo Kokin pihapiirissä houkutteli ihmisiä tuttuun tapaan myös lähikunnista Vihdistä, Karkkilasta ja Lohjan keskustan suunnalta.– Myyjiä on paikalla suurin piirtein saman verran kuin aiemmin, vaikka päivälle osui paljon muutakin. Esimerkiksi Lohjan kaupungin 700-vuotisjuhlan päätapahtuma on tänä viikonloppuna, totesi Ikkalan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Olli Sorainen. Samasta syystä kaikki Elopäivien järjestelyissä aiemmin mukana olleet eivät päässeet paikalle. Kaikeksi onneksi väkeä kuitenkin riitti siihenkin. Ikkalan kesäteatterin...

Kyläpäivä toi kuhinaa Siikalan viljakuivurille

Pienviljelijäyhdistys täyttää ensi vuonna sata vuotta. Siikalan tienvieret täyttyivät lauantaina autoista, kun Siikalan Pienviljelijäyhdistyksen kuivurilla vietettiin perinteistä kyläpäivää. Kyläpäivä oli tauolla korona-aikana, mutta se keräsi mukavasti väkeä viime vuonna ja tälläkin kertaa tapahtuma sai karkkilalaiset liikkeelle.– Kyläpäivän vietto alkoi alun perin kirpputorina, mutta nyt tänne tullaan tapaamaan ihmisiä. Paikalla on silti jonkin verran myös myyjiä, totesi Siikalan Pienviljelijäyhdistyksen varapuheenjohtaja Jukka Hjelm.Kahvio keräsi paljon asiakkaita, ja lisäksi oli mahdollisuus talutusratsastukseen ja tutustumiseen lähialueen lampaisiin ja kanoihin....