Category: Autot ja liikenne

Saab oli vahva osa suomalaisuutta

Saab oli ja on paljon enemmän ja paljon muutakin kuin henkilöauto. Saab oli osa suomalaista identiteettiä ja kansankulttuuria. Varsinkin Saabin kulta-aikaan 1970–80-luvuilla kaikilla suomalaisilla oli mielikuva ja mielipide Saabista. Niilläkin, jotka eivät tienneet tai välittäneet autoista tuon taivaallista. Saabista tuli olla jotakin mieltä. Toinen puoli parjasi Saabia takaikkunatarroin ”Saabismi on sairautta, turbosaabismi mielisairautta”. Ne, jotka olivat hankkineet tai edes ajaneet Saabia, puolestaan ylistivät estoitta sen ajomukavuutta, tilavuutta ja teknistä edistyksellisyyttä. Saabilla ajoivat kansalaisten lisäksi poliisit...

Juha Salo lopettaa aktiiviralliuransa

Škodan Juha Salo ja Kristian Temonen ajavat tällä erää viimeisen SM-rallinsa syys–lokakuun vaihteessa Kokkolassa. Vuodesta 1994 alkaen rallia ajanut Salo on päättänyt lopettaa rallin SM-sarjan kiertämisen ja aktiiviuransa Kokkolan SM-ralliin.Rallin SM-sarjan kaikkien aikojen menestynein kuljettaja Suomen mestaruuksien määrässä on Kyösti Hämäläinen, joka saavutti 1970- ja 1980-luvuilla 13 SM-kultamitalia ja kaksi SM-hopeaa. Juha Salo on SM-mitalien määrässä kymmenellä SM-kultamitalilla, seitsemällä SM-hopealla ja kahdella SM-pronssilla mitattuna kaikkien aikojen paras.Salon lopettamispäätös kypsyi kesän aikana.– Ajattelin, että ”olisikohan se...

Santtu Timperi voitti Jokamiesluokan nuorten Suomen mestaruuden itse rakentamallaan autolla.

Ahmoolla asuvalla Timperin perheellä on sitä kuuluisaa bensaa suonissaan. Molemmat vanhemmat, isä Juha Timperi ja Liisa-äiti, ajavat kilpaa Jokamiesluokassa, eli Jokkiksessa, ja tätä autourheilua harrastaa myös 17-vuotias Santtu Timperi. 11-vuotias Arttu voi astua kilpurin rattiin vasta muutaman vuoden kuluttua, mutta hänkin saa jo ajan kulumaan kotipaikan isossa autohallissa. Lisäksi molemmat Santun ja Artun isoisät ajoivat aikoinaan kilpaa.Viime viikonloppu oli Santulle ikimuistoinen: hän voitti Jokkiksen nuorten Suomen mestaruuden Akaalla. Kilpakumppaneita oli kuutisenkymmentä, joten temppu oli karkkilalaisnuorukaiselta...

Kaikki alkoi katosta

Ari Berghällin kolmas projekti maalissa. Ari Berghäll kutsuu sairauttaan autoholismiksi. Taudilla on monta ilmenemismuotoa ja monenmoista oiretta. Jotkut kokevat etenkin keväisin pakonomaista autonvaihtotarvetta, mutta Berghällin autoholismi on kroonista. Hän haalii vanhoja hot rod – ja kustomautoja, tai pikemminkin niiden raatoja, ja kokoaa niistä ajo- ja näyttelykelpoisia menopelejä.Karkkilassa asuvan Berghällin ensimmäinen hot rod oli ja on vuoden 1929 Ford 5W Coupe. Se on kesäisin hänen käyttöautonsa. Miehen toinen hot rod valmistui viime vuonna. Se on vuoden...

Autokoulu vai opetusluvat?

Halmeet opettavat jo kolmatta lastaan ajamaan autoa. Monessa perheessä tulee eteen tilanne, jossa teinille aletaan miettiä ajokortin hankintaa. Vaihtoehtoja sen saamiseen ovat autokoulun suorittaminen tai opettaminen kotivoimin perheen autolla. Karkkilalaiset Kristo Halme ja Päivi Hiltunen valitsivat lapsilleen ”kotiopetuksen” niin, että toimivat kolmen lapsensa ajo-opettajina opetuslupien suojissa. Perheen esikoisen ajo-opetus on jäänyt toistaiseksi kesken armeijan ja kotoa muuton vuoksi, mutta lapsista keskimmäisellä, Ellillä, on jo ajokortti taskussa. Perheen kuopus, Alisa, aloitti hiljattain ajamisen opettelun ja saanee...

Asukkaat pääsivät esittämään ideansa kaupungin liikkumispalveluista

Sisäiseen liikenteeseen kaivataan lisää selkeyttä. Karkkilalaisilla oli mahdollisuus vaikuttaa kaupungin liikkumispalvelujen kehittämiseen Nyhkälän koululla järjestetyssä ideointityöpajassa keskiviikkona. Karkkila on mukana Smart Countryside Mobility -hankkeessa, jonka tavoitteena on parantaa harvempaan asuttujen alueiden elinvoimaisuutta sekä yritysten liiketoimintamahdollisuuksia. Työpajaan osallistui parikymmentä henkilöä kaikenikäisistä kansalaisista kaupungin työntekijöihin ja luottamushenkilöihin. Tilaisuuden järjestivät Laurea-ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu ja Karkkilan kaupunki.Tietoja karkkilalaisten liikkumistottumuksista ja kokemuksia erilaisten kulkuvälineiden käytöstä kerättiin asukaskyselyllä ja teemahaastatteluilla viime keväänä ja kesänä.– Karkkilassa ovat nousseet esille erityisesti heikentyneet pidemmän...

Karkkilan liikkumispalveluita ideoidaan 2.11. Nyhkälän koululla

Nyt on kaikkien mahdollista vaikuttaa Karkkilan liikkumispalveluiden kehittämiseen. Ideointityöpajassa keskiviikkona 2.11. klo 17–19 Nyhkälän koululla asukkaat, kaupungin edustajat ja yritykset kehittävät yhdessä ratkaisuja Karkkilan tulevaisuuden liikkumispalveluiksi. Tilaisuuden järjestävät Laurea-ammattikorkeakoulu ja Metropolia Ammattikorkeakoulu Karkkilan kaupungin kanssa.Viime kevään ja kesän aikana kerättiin asukaskyselyllä tietoja alueen asukkaiden liikkumistottumuksista ja kokemuksia erilaisten kulkuvälineiden käytöstä. Tietoa syvennettiin teemahaastatteluilla.– Tutkimuksissa nousi selkeästi esille asukkaiden halu kehittää Höökikyytiä ja toive saada uudenlaisia liikkumispalveluita. Esimerkiksi sähköpotkulaudat mainittiin yhtenä kiinnostavana vaihtoehtona. Työpajassa etsitään tulevaisuuden...

Konepajahalli täyttyi Volkkareista

Seitsemäs Classic VW Swap -rompetori veti autokansaa Karkkilaan. Konepajahalli ja sen edusta täyttyivät lauantaina Volkswagen-merkkisistä autoista. Classic VW Club Finland ry järjesti rompetorin nyt seitsemättä kertaa ja Karkkilassa se oli kuudennen kerran. Yhdistyksen puheenjohtaja, pusulalainen Marko Stenberg kertoi, että paikalla oli parikymmentä myyjää ympäri Suomea.Stenberg on harrastanut volkkareita vuodesta 1994, kun ensimmäisen auton osto alkoi tulla ajankohtaiseksi.– Päädyin lopulta rakentamaan omani ja se oli kuplavolkkari. Autoihin löytyy hyvin vanhoja ja uusia osia kaikille muillekin autojaan...

Tehtaanpuistossa ihasteltiin Mersuja

Puiston nurmikolle hyrräsi yli sata autoa eri puolilta Suomea ja myös ulkomailta. Suomen Mercedes-Benz Klubi ry järjesti Tehtaanpuistossa Mersujen kokoontumisen nyt kolmatta kertaa. Concourse d’Elegance Högforsin Ruukki 2022 -nimellä kulkeneeseen tapahtumaan tuli yleisön ihasteltavaksi yli sata autoa eri puolelta Suomea. Mukana oli myös muutamia autoja ulkomailta. Musiikkia esitti Vesa Haaja Rami Korhosen ja Ari Berghällin kanssa. Ruokatarjoilusta vastasi tuttuun tapaan Tehtaan Hotelli.Palkintoja jaettiin jälleen eri kategorioissa. Tampereelta tulleet Ari-Pekka ja Maija Lällä saivat peräti kaksi...

Hot rodit ja harrastemoottoripyörät häikäisivät Konepajahallilla

Hot rod – ja kustomautoihin keskittyvän harrasteautolehti Primer Magazinen 20-vuotisjuhlissa paikalla oli myös lehden alkuvaiheen puuhamiehiä. Rautaa oli liikkeellä Karkkilassa lauantaina, kun Konepajahallin valtasi Metal Reborn Hot Rod & Kustom Show. 20-vuotisjuhliaan viettävän hot rod -autoihin ja kustomkulttuuriin keskittyvän harrasteautolehti Primer Magazine järjesti näyttelyn, joka toi yleisön nähtäväksi hot rod – ja kustomautoja ja moottoripyöriä ympäri Suomea. Paikalla oli myös alan taiteilijoita, livemusiikkia The Primer Kingsin ja Shoebox Revuen esittämänä, sekä kauppiaita. – Koska tilaa...