Karkkilan Reserviläiset muisti aktiivijäseniään
Karkkilan Reserviläiset kutsui yhdistyksensä kunniajäseneksi reserviläis- ja veteraanitoiminnassa pitkään vaikuttaneen Hannu Taskisen. Yhdistyksen kevätkokouksessa muistettiin myös hiljattain 60 vuotta täyttänyttä Harri Jokivirtaa kiitoksin Karkkilan Reserviläisten ja Nummi-Pusulan Reserviläisten välisestä yhteistyöstä.Perinteiseen tapaan valittiin myös vuoden karkkilalainen reserviläinen, ja valinta osui kevätkokouksen yksimielisellä päätöksellä Kai Pykäläiselle. Hän on ollut aktiivinen monin tavoin ja toiminut lisäksi kouluttajana muun muassa väestönsuojelussa.Karkkilan Reserviläisten toiminnassa on tänä vuonna yli 50 tapahtumaa, joista suurin osa on ampumatoimintaa. Yhdistys toteuttaa myös seppeleenlaskut kivivartioineen...