Category: Opiskelu

Liikkuminen tukee lasten oppimista

Karkkilassa koulunsa käynyt Pinja Jylänki teki aiheesta tohtorin väitöskirjan. Monet tahot ja asiantuntijat ovat huolestuneet viime vuosina yhä enemmän lasten ja nuorten vähenevästä liikkumisesta, mikä näkyy esimerkiksi heikompina motorisina taitoina. Samaan aikaan esimerkiksi lasten matemaattiset ja kielelliset taidot ovat heikentyneet ja yhä useampi lapsi koulussa ja päiväkodissa tarvitsee tukea oppimiseen.Tutkimukset ovat osoittaneet, että liikkumattomuus on uusi riskitekijä taitojen kehitykselle.Karkkilassa koulunsa käynyt Pinja Jylänki tarttui tähän aiheeseen ja selvitti tutkimuksessaan, voiko fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen...

Karkkilan lapset karkkisateessa

Ylioppilaskirjoitukset alkavat tiistaina 14.3. äidinkielen lukutaidon kokeella. Ennen sitä abiturienteilla on edessään lukuloma, jonne lähdettiin torstaina 9.2. perinteiseen tapaan penkkariajelun kautta. Namusia autojen lavoilta heittelevät, hassusti pukeutuneet abiturientit toivotetaan tervetulleiksi kouluissa ja päiväkodeissa ja karkkisateesta päästiin nauttimaan tänäkin vuonna. Karkkilan lukiossa kirjoituksiin osallistuu reilut 50 abiturienttia.Tämän vuoden ylioppilaat suorittivat suuren osan lukiotaipaleestaan korona-aikana ja -rajoitusten alla. Abiturientti Elli Halme totesi, että rajoitukset saattavat vaikuttaa myös ylioppilaskirjoituksiin lukemisessa.– Varsinkin ensimmäisten kurssien asioita pitää kerrata ja palautella...

Vanhojentansseja tahditti elävä musiikki

Abiturienttien poistuttua lukuomalleen koulun vanhimpien paikan ottivat toisen vuoden opiskelijat. Sitä juhlistettiin perinteiseen tapaan Vanhojentansseilla. Karkkilan liikuntahallin parketilla tansseissa pyörähteli 22 paria.– Viime vuonna tanssit siirtyivät toukokuulle ja sitä edellisenä vuonna syksyyn. Nyt pääsemme tanssimaan entiseen tapaan Hannu Simoisen johtaman Karkkilan Soittokunnan säestyksellä, kertoivat opiskelijoiden puheenvuoron pitäneet Arttu Akkanen ja Enni Saarni.– Pareja on mietitty ja päivästä haaveiltu lukiotaipaleen alusta lähtien ja nyt se on täällä. Tanssien harjoittelu oli hauskaa, vaikka hankaluuksiakin matkan varrelle sattui....

Maisteri koulunpenkillä

Satu Sarin rakastaa uuden oppimista. Urjalan elinvoimapäällikkö, Karkkilassa asuva Satu Sarin suoritti Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymässä eli Forssan ammatti-instituutissa vuoden mittaisen johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon. Kurssi tuli päätökseensä viime syksynä.– Se oli ammatillista täydennyskoulutusta, johon osallistui koko Urjalan kunnan johtoryhmämme, Satu Sarin sanoo.Sarin kertoo, että hänen työnantajansa panostaa viranhaltijoiden ammatilliseen osaamiseen sekä sen kehittämiseen. Vuoden mittaisen koulutuksen painotuksia olivat kestävä kehitys ja vastuullisuus erityisesti ympäristöasioissa.Satu Sarin opiskeli koko tuon vuoden käytännöllisesti katsoen etänä, osittain myös sen takia,...

Mansner Oy:llä alkaa koneistajakurssi

Yritys hakee helpotusta krooniseen työvoimapulaan kurssilla, jonka se toteuttaa Suomen Yrittäjäopiston kanssa. Pula työvoimasta on Suomessa kroonista. Ammattitaitoisia ja työhaluisia tekijöitä kaivataan myös metallialalla. Karkkilalainen Mansner Oy on yksi osaavia tekijöitä kaipaava yritys.Mansnerilla on käännetty kohta kaikki kivet ja selattu TE-toimiston tarjonta, jotta yritykseen löytyisi kaksi ammattitaitoista CNC-koneistajaa.Töitä 14 miljoonan liikevaihtoa pyörittävässä yhtiössä kyllä olisi ja kaikki sen kuutisenkymmentä koneistajaa ja neljäkymmentä työstökonetta ovat täystyöllistettyjä, vieläpä kahdessa vuorossa. Koneistajien lisäksi Mansner Oy työllistää reilut 30...

Abiturientit lukulomalle karkkisateen saattelemana

Tämän kevään abiturienttien lukiotaival on ollut monella tapaa poikkeuksellinen, mutta kevään ylioppilaskirjoituksiin osallistujat lähtivät lukulomalle tuttuun tapaan penkkariajelulla. Moni abi aloitti urakkansa kirjoittamalla joitakin aineita jo syksyllä. – Tulevat kirjoitukset jännittävät ja stressaavat ainakin tässä vaiheessa, kertoivat Karkkilan lukion abiturientit Susanna Juovi, Pihla Sorsa, Pilvi Mäenpää, Anna Heikkala ja Ilona Heathfield. Heillä on lukuvuodesta kulunut melkoinen siivu etäopetuksessa. Kirjoitukset päästään kuitenkin suorittamaan tavallisessa tahdissa toisin kuin viime vuonna, jolloin ne vietiin läpi tiivistetyllä aikataululla. –...

Lukion Vanhojentanssit toteutuivat viimein

Lukion kolmannen vuoden opiskelijat pääsivät viimein tanssimaan perinteisiä Vanhojentansseja. Koronan vuoksi perinne oli vaakalaudalla, ja tanssien ajankohta siirtyi siirtymistään keväällä. Tämän vuoden tanssijat pääsivät toteuttamaan haaveensa viime torstaina. Ohjelmassa oli tuttuun tapaan ensin esitys yleisölle ja sen jälkeen vanhemmille ja sukulaisille. Tansseja opettava Marika Sjöström kertoi, että vanhimmat tansseista olivat peräisin 1500-luvulta. Ohjelmassa oli perinteisempien tanssien lisäksi oppilaiden itse laatimat vapaat tanssiesitykset, kuten Karkkila-aiheinen humppa. Vanhojentanssit ovat tärkeä etappi monelle lukiolaiselle, joiden tunnot ensimmäisen esityksen...

Nuorten pop up -kahvilassa kartoitettiin, millaista tekemistä nuoret kaipaavat

MLL Karkkilan perhekerhon tiloissa avautui syksyllä nuorten pop up -kahvila. Se oli perjantaina auki toista kertaa ja paikalla oli MLL Karkkilan ja Karkkilan Ladun väkeä sekä kaupungin nuoriso-ohjaajia. Kahvilan järjestää Karkkilan Ladun UKKE-hanke. UKKE-rahaa jakaa Uudenmaan liitto kestävän kasvun ja elinvoiman tukemiseen. – Ensimmäinen kerta oli pari viikkoa sitten ja tätä olisi tarkoitus pitää auki parin viikon välein ainakin ensi vuoden elokuuhun asti, jolloin rahoitus päättyy. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan jatkamaan siitä vielä syyslukukauden loppuun, kertoivat...

Karkkilan lukion Viihdeorkesteri ihastutti internetin välityksellä
Päästä varpaisiin -konsertissa esiintyivät nyt vain abiturientit

Abienkin vuosi on ollut poikkeuksellinen. Keväältä peruuntui penkkariajelu ja Vanhojen tanssitkin siirtyivät myöhemmäksi. Karkkilan lukion Viihdeorkesterin konsertti toi hiukan valoa koronakevään pimeyteen. Tämän vuoden teema ”Päästä varpaisiin” tarjosi kappaleita diskomusiikista balladeihin. Koronan takia konsertti jouduttiin järjestämään poikkeuksellisella tavalla.– Kurssille ilmoittautui 33 toisen ja kolmannen vuoden opiskelijaa. Kakkoset jouduttiin nyt kuitenkin pudottamaan pois, samoin vierailevat solistit, sillä ylioppilaskirjoitukset lähestyvät ja haluamme suojella abeja tartunnoilta mahdollisimman hyvin, kertoi lukion musiikinopettaja Anna Tallgren, joka vastasi sekä orkesterin sovituksista...

Ammattikoulutus etenee Karkkilassa

Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä, muutamat karkkilalaiset yritykset ja Karkkilan kaupunki kehittivät uudenlaisen mallin kone- ja tuotantotekniikan ammatillisen perustutkinnon suorittamiseen. Koulutus, joka alkoi viime syksynä, käsittää teoriaopintoja, käytännön koulutusta ja yhteisen tutkinnon osia (YTO) Karkkilan lukiossa. Koulutuksen aloitti yksitoista oppilasta, joista yhdeksän jatkaa edelleen. Maailmanlaajuinen Covid-19-pandemia laajoine rajoituksineen muutti kuitenkin koulutuksen painotuksia.– Syksyllä päästiin opiskelemaan suunnitelmien mukaan siten, että viikossa oli pari lähipäivää Karkkilassa ja kolme Forssassa. Koronatilanteen vaikeutuessa mukaan tulivat etäopinnot, kertoo lehtori Markus Lindqvist Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymästä.Tähän...