Category: yrittäjyys

Sunset Beach Partyn vetovastuu vaihtuu

Rantabileet ensi kesänä 3.–4.7. Sunset Beach Party -festivaali vaihtoi omistajaa. Uusi omistaja on Pub Pikkupässiä ja Valuria pyörittävä karkkilalainen Tomi Toivonen. Kolmekymmenvuotisjuhliaan kesällä viettänyt festivaali järjestetään ensi kesänä 3.–4.7. Partyja edelliset 13 vuotta luotsannut Jukka Tallgren kertoo, että festivaalista luopumispäätös kypsyi pikkuhiljaa. – Olen tyytyväinen, kun partyjen peräsimeen saadaan nimenomaan paikkakunnalla vaikuttava henkilö, jolla on kokemusta monenlaisen viihdebisneksen pyörittämisestä, Tallgren sanoo. Pyhäjärven rannalla on nähty vuosien aikana monia maamme ykköstähtiä, kuten Cheek, Antti Tuisku, Jenni...

Kuntokärpänen on liikuttanut karkkilalaisia 13 vuoden ajan

Kuntokeskus Kuntokärpänen on liikuttanut karkkilalaisia 13 vuoden ajan. Merkkipäiväänsä se juhlistaa avoimin ovin, kahtena päivänä viime viikolla sekä nyt keskiviikkona ja torstaina. Legenda Jamit ry:n kanssa järjestettiin lisäksi lauantaina Liimamäessä Live-Lavis, jossa tahteja tarjoili Meiju Suvas. – Juhlimme nyt hieman vaatimattomammin, mutta 15-vuotisjuhlia sen sijaan vietetään toden teolla ja silloin suunnitelmissa on muun muassa sporttilomamatka, kertoo yrittäjä Katja ”Manta” Rozman. Yrittäjänä toimiminen kaupallisella liikunta-alalla on Rozmanin mukaan erittäin haastavaa. – Kaikkien yrittäjyyteen liittyvien menojen lisäksi...

Puutarhayrittäjän on pysyttävä jatkuvasti ajan hermolla – Puutarha Sundströmillä valmistaudutaan syksyyn

Kesäkukkien kausi alkaa olla lopuillaan, mutta puutarhayrittäjillä töitä riittää edelleen. Syksyn valmistelut ovat täydessä käynnissä ja kukkamyynti jatkuu joulukuun loppuun asti. Puutarha Sundström sulkee ovensa asiakkailta tammikuun ja helmikuun ajaksi, mutta silloinkin riittää tekemistä. – Lämmityskaudellakin pitää vahtia, että kaikki sujuu niin kuin pitää. Silloinkaan ei ole aikaa lomailla. Olen pitänyt lomapäiviä tänä vuonna yhden käden sormilla laskettavan määrän, kertoo yrittäjä Virpi Vuoristo. Vaikka työ sitoo, on yrittäjyys hänellä verissä. – Toiset ”syntyvät” yrittäjiksi ja...

Sähkö-Wiik juhlii 30 vuottaan

  Sähkö-Wiik Oy viettää 30-vuotisjuhlaansa tämän viikon perjantaina. Yrityksen perustaja ja voimamies Pekka Wiik on nykyisin firman hallituksen puheenjohtaja. Toimitusjohtajan tehtävät otti pari vuotta sitten vastaan yrityksen pitkäaikainen sähköasentaja Petri Anttila. Sähkö-Wiikin historiaa ei voi valaista käväisemättä Pekka Wiikin lapsuudessa. Pekka nimittäin tiesi jo kansakoululaisena, että hänestä tulee isona sähkömies. Sähkö kiehtoi pientä poikaa, koska sen voimalla tapahtui ihmeellisiä asioita. Pekka viritteli sähköllä toimiviin leluautoihinsa ja pienoisjuniinsa lisävoimaa rakentamiensa muuntajien avulla. – Pyörät sutivat kivasti...

Puutarha Sundström esitteli kasvihuoneitaan yleisölle

Kauppapuutarhaliitto täyttää tänä vuonna sata vuotta. Se järjesti juhlavuoden kunniaksi valtakunnallisen Käy kasvihuoneeseen päivä -nimisen tapahtuman. Viime keskiviikkona lähes 200 kukkia tai vihanneksia viljelevää kasvihuoneyritystä avasi ovensa yleisölle, joka pääsi tutustumaan kasvihuoneviljelyyn, paikallisiin puutarhureihin ja kasvihuonetuotteisiin ympäri Suomen. Puutarha Sundström osallistui tapahtumaan järjestämällä päivän aikana opastettuja kierroksia kasvihuoneissaan. Aamupäivän kierrokselle piipahtivat karkkilalainen kotipuutarhuri Johanna Saarni-Kantola ja toimittaja Anu Pirhonen Puutarha & kauppa -lehdestä. Heitä opasti puutarhayrittäjä Virpi Vuoristo. Puutarha Sundstömin kasvihuoneiden pinta-ala on lähes 1800...

Juha Lisinen ryhtyi päätoimiseksi yrittäjäksi

”Halusin saada haastetta elämään.” Näin Juha Lisinen vastaa kysymykseen, miksi hän jätti säännöllisen sähkötyönjohtajan pestin Hankintatukku Oy:llä. Siellä hän ehti työskennellä 11 vuotta, ja samaan aikaan hän pyöritti yritystään Lisinen Oy:tä vuodesta 2010. – Työkuvio oli sovittu työnantajani kanssa. En tietenkään tehnyt firmani puitteissa töitä Hankintatukun kilpailijoille, ja omat työni tein omalla ajallani, Juha Lisinen valaisee. Mutta nyt Lisinen on siis puhtaasti yrittäjä sen tuomine vapauksineen ja vastuineen. Hän on tehnyt elokuusta asti sähkö- ja...

Karkkilan Yrittäjille uusi puheenjohtaja

Karkkilan Yrittäjät ry:n syyskokouksessa viime keskiviikkona valittiin yhdistykselle uusi puheenjohtaja, ja myös hallituksen kokoonpanossa tapahtui muutoksia. Irene Mansner veti Yrittäjiä kaksi kautta ja halusi tehdä nyt tilaa muille. Kaksi kautta varapuheenjohtajana ollut Mikko Ojanen valittiin yksimielisesti yhdistyksen johtoon. Hallituksesta vetäytyivät Pia Söderlund, Heikki Liljasto ja Leena Tallamäki-Sarasto. Siinä jatkavat Mikko Ojanen puheenjohtajana, Irene Mansner, Janne Aho, Minna Malmström, Marika Sanna, Jaana Ilmonen ja Henna Mitrunen. Uusina jäseninä Karkkilan Yrittäjät ry:n 12-jäseniseen hallitukseen valittiin Outi Pietiläinen,...

Componenta möi runsaasti kiinteistöjään

Componenta möi viime viikolla merkittävän määrän kiinteistöjään ostajille, jotka eivät halua nimiään julki. He ostivat Ylä-Emalin, valtaosan Ala-Emalista ja Karkkilan Koskikiinteistöstä sekä Tehtaan Hotellin ja kaikki kiinteistöt sen ympäriltä, kuten Bremerin talon, Punaisen talon, Valimomuseon rakennuksen, entisen pesulan ja joen rannan saunarakennuksen. Koskikiinteistöstä jäi 12 prosenttia Karkkilan kaupungin omistukseen, eli kaupungintalo jatkaa entisissä tiloissaan. Esisopimus mittavasta kaupasta tehtiin jo kesäkuussa. Kauppa koskee 3,3 hehtaarin maa-alaa ja useita kymmeniä tuhansia neliöitä rakennuspinta-alaa. Ostajataho valaisi alustavasti uusien...

Tulipalo tuhosi ravintola Hasin keittiön

Maanantaina 18.6. noin kello 7.30 paloautot kiisivät valot vilkkuen kohti Karkkilan keskustaa. Ravintola Hasista tulvi ulos runsaasti savua. Palomiehet saivat uhkaavan palon kohtuullisen nopeasti sammumaan. Pelastuslaitokselta kerrottiin, että ravintolassa oli syttynyt rasvakeitin palamaan, ja tuli oli ehtinyt tuhota keittiötä. Palo oli saatu nopeasti sammutettua. Rakenteita jouduttiin kuitenkin purkamaan ja tiloja tuulettamaan useamman tunnin ajan. Henkilövahinkoja ei sattunut. Ravintola Has kiinni muutaman kuukauden Ravintola Has on palvellut asiakkaita Karkkilassa 23 vuotta. Sen omistaa Fatma Demirhas, joka...