Minä ja Karkkilalainen

Jo ennen kouluikää päätin, että minusta tulee kirjailija. En ole vielä tavoittanut haavettani, enkä tiedä olenko edes menossa sitä kohti. Aika näyttää. Elämä on silti kohdellut minua hyvin, olen saanut olla koko elämäni ajan tekemisissä kirjoittamisen ja mielenkiintoisten ihmisten kanssa, ja olen saanut olla toimittaja.
En ole koskaan päättänyt tulla toimittajaksi, olen vain jotenkin ajautunut siihen työhön. Karkkilaankin tulin ihan sattumalta, samoin Karkkilalaiseen.
Toimittajan uran aloitin jo 1980-luvun alussa Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla. Seuraavan vuosikymmenen puolivälissä free lance -toimittajan töiden ohessa innostuin kokeilemaan osaisinko laatia ristikoita. Siis sanaristikoita, joita joku muu täyttää. Ristikoistani ei tullut kovin kummoisia, mutta muut sanatehtävät onnistuivat vähän paremmin. Myin niitä paikallislehdille eri puolille Suomea ja myös Kaupunkilehti Karkkilalaiselle.
Muutaman jutunkin taisin tehdä jo silloin, mutta paremmin tutustuin Karkkilalaisen tekemiseen vasta 1990-luvun lopussa, kun tuurasin ilmoitusten valmistajaa muutaman kesäviikon ajan.
Lomitusjakson lopuksi lehden silloisen omistajan Länsi-Uusimaan päätoimittaja Jaakko Puomila ehdotti, että ”osta lehti”. Ensin sanoin kiitos ei, mutta päädyin silti muutamaan palaveriin, joiden tuloksena syntyi Kaupunkilehti Karkkilalainen Oy. Omistin yhtiöstä pienen siivun ja minut nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi ja lehden päätoimittajaksi.
Tavoitteeni oli vahvistaa Karkkilalaisen asemaa ja luotettavuutta kaikin tavoin ja ehkä siinä onnistuinkin. Eräänä vuonna kävi nimittäin niin, että Karkkilan kaupunginhallitus päätti että seuraavan vuoden viralliset ilmoitukset julkaistaan vain ja ainoastaan yhdessä lehdessä: Karkkilalaisessa. Valtuusto kuitenkin päätti jatkaa vanhaa käytäntöä.
Muutaman vuoden kuluttua Karkkilalaisesta tuli osa Keski-Uusimaa-konsernia ja ajattelin, että se on hyvä hetki vaihtaa lehden vetäjää. Etenkin kun olin hyvää vauhtia ajautumassa uuteen ammattiin kirjojen kustantajaksi ja kauppiaaksi.
Niin Karkkilalainen jäi taakse, kuten myös muutaman vuoden päästä paperi- ja kirjakauppiaan työt. Syksyllä 2013 kuulin, että Karkkilalaisen silloin omistanut Keskisuomalainen-konserni oli luopumassa lehdestä. Pian olin taas Lohjalla Länsi-Uusimaa-lehden toimitusjohtajan huoneessa neuvottelemassa lehden ostamisesta. Tällä kertaa en ollut ostajan enkä osakkaan roolissa, vaan Keke Asposalon neuvonantajana. Neuvottelut etenivät ripeästi ja niin Karkkilan Mediatalo Oy päätti jatkaa Karkkilalaisen toimintaa. Loppu onkin sitten lähihistoriaa.
Syksyllä 2018 lähdin mukaan politiikkaan ja sen vuoksi siirryin sivuun Karkkilalaisen tekemisestä. Kevään 2019 jälkeen olen antanut lehdelle muutaman juttuvinkin ja kirjoittanut pari juttua, mutta siihen se on jäänyt.
Vuosien varrella minua on houkuteltu mukaan politiikkaan useampaankin puolueeseen, mutta olin päättänyt, että niin kauan kuin teen toimittajan töitä, en voi olla aktiivinen politiikassa. Lukuisat esimerkit ovat todistaneet, että siitä ei hyvää seuraa.
Toimittajan työstä olen pitänyt. Parasta ja samalla pahinta siinä on epäsäännöllisyys. Työpäivän pituus ja rytmi ovat usein arvoituksia. Pienessäkin lehdessä suunnitelmat voivat muuttua yhtäkkiä ja tekniikka tietenkin pettää juuri silloin kun sen ei pitäisi. Monipuolinen työ on ollut vaativaa, mutta samalla kasvattavaa. Missään muussa työssä en varmasti olisi oppinut yhtä paljon maailmasta ja elämästä kuin toimittajan työssä.
Voisin kiittää useita ihmisiä, joiden kanssa olen saanut olla tekemisissä Karkkilalaisen parissa. En mainitse nimiä, sillä kuitenkin unohtaisin jonkun todella tärkeän. Kiitos teille kaikille.
Ihmiset tekevät lehden, niin lehtijutuissa kuin juttujen takanakin.

Heikki Savola
Kaupunkilehti Karkkilalainen Oy:n toimitusjohtaja 1999-2005
päätoimittaja 1999–2005 ja 2013–19